Loppuuko elämä viisikymppisenä?

Vierailija kirjoitti:

Voih teitä valittajat. Elämä oli täyttä 75 vuotiaaksi asti, pidin huolta fysiikasta kuin korvien välistä. Rakastuin vielä vanhalla iällä. Mutta kun tuli  80 ikä, alkoi tulla pysäyttäviä sairauksia, en voinut pitää fysiikasta huolta ja siitä alkoi alamäki.

Tosin vieläkin olen omin jaloin reippaileva, mutta jaksaminen on tullut vastaan, koska sairausaikana en pystynyt.

Joka päivä lähden lenkille, että tulisi ainakin 3000- 6000 askelta päivässä liikuttua ulkona.

Tsemppiä teille ja käyttöön  suomalainen sisu!

Iloa ja valoa päiväänne:)

Reippailuako sinä pidät elämänä? Monethan elää täyttä vanhuutta jo viisikymppisenä ja kuntoilevat pysyäkseen kunnossa.

Olen 65 ja tuntuu, että elämä hymyilee kun työt jäi taakse ja ostin uuden asunnon ja lapsenlapset on pieniä. Joka päivälle suunnittelen jotain, tapaan säännöllisesti jotain vanhoja työkavereita jotka ovat pysyneet kymmeniä vuosia ystävänä. Lapsenlapsia hoidan aina kun pyydetään ja apua tarvitaan, silloin muu väistyy. Ulkomailla vietän ainakin yhden pimeän talvikuukauden vuodessa.

Sanoin eilen äidilleni, kun juteltiin vanhenemisesta, että jos minun elämä on samaa kuin isäni elämä on ollut, eli tauoton paskamyrsky sairauksien suhteen viimeiset 30 vuotta niin aion kuolla 70 vuotiaana enkä yritä selvitä enää hengissä. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle kolmenkympin jälkeen. Olen niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että kaikki päivät menee siihen että taistelee kehonsa hajoamisen ja toimintojen kanssa. Olen silti tyytyväinen elämääni, mutta voisiko pysyä toimintakuntoisena ilman että se on 24/7 työ? Olisi kiva elää normaalia elämää jossa kaikkea ei suunniteltaisi kehon toimintojen ja uupumuksen ympärille.

Ei lopu, mutta monella tulee elämän realiteetit vastaan eli moni asia on sellainen, että sitä ei voi enää muuttaa. Mutta kannattaa oppia huomaamaan ne asiat, joita et voi muuttaa ja ne jotka voit. Koska asioiden märehtiminen ei kuluta kuin sinua itseäsi, niin keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa ja niihin asioihin, jotka on hyvin.

Mulla on ihan sama tilanne. Terveys alkoi viiskymppisenä mennä huonompaan suuntaan. Tulotaso ei tästä enää parane jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voih teitä valittajat. Elämä oli täyttä 75 vuotiaaksi asti, pidin huolta fysiikasta kuin korvien välistä. Rakastuin vielä vanhalla iällä. Mutta kun tuli  80 ikä, alkoi tulla pysäyttäviä sairauksia, en voinut pitää fysiikasta huolta ja siitä alkoi alamäki.

Tosin vieläkin olen omin jaloin reippaileva, mutta jaksaminen on tullut vastaan, koska sairausaikana en pystynyt.

Joka päivä lähden lenkille, että tulisi ainakin 3000- 6000 askelta päivässä liikuttua ulkona.

Tsemppiä teille ja käyttöön  suomalainen sisu!

Iloa ja valoa päiväänne:)

Reippailuako sinä pidät elämänä? Monethan elää täyttä vanhuutta jo viisikymppisenä ja kuntoilevat pysyäkseen kunnossa.

Olisin ikionnellinen, jos vielä yli 80-vuotiaana liikkuisin 6000 askelta päivässä. Sitä ei tee moni kaksikymppinenkään.

Itse en työssäoloaikana ehtinyt enkä jaksanut oikein mitään työpäivien jälkeen. Illat ja viikonloput meni palautuessa. Nyt eläkkeellä tuntuu, että ottaa takaisin kaikkea; käyn hierojalla ja kuntosalilla, kirjastossa ja tapaan ystäviä ja sisaruksiani, käydään ulkona syömässä tai pubissa kaljalla (iltapäivisin ennen sitä älämölöä). Koitan kävellä pari tuntia joka päivä, mieluiten metsässä, hoidan kavereiden koiria niin saan lenkkiseuraa. Nyt siellä on vielä vaan aika märkää. Kohta pääsee fillaroimaan. 

Harmittaa tosiaan kun terveys reistailee jonkin verran, ja varsinaista syytä ja sitä kautta hoitoa ei löydy. Ei kuitenkaan haittaa harrastuksia - matkustellaan paljon esim. Jättäydyin viiskymppisenä pois työelämästä ja olin jo muuttanut ennen sitä maalle, elämänlaatu on kuitenkin hyvä. Tietysti auttaa kun talous on turvattu, itsekin olisin varmaan aivan tympiintynyt jos ei tuohon elämänmuutokseen olis ollut mahista. 

Asenne ratkaisee. Toisten elämä loppuu jo nuorena kun ei ole minkäänlaisia näköaloja omassa elämässä, toiset elää täysillä hamaan tappiin.

Mun mummoni vielä eläkkeellä ollessaan reissasi eläkeläisryhmissä, uusi poikaystävä putkahti kuvioihin joskus 70-vuotiaana ja vielä jaksoi vanhainkodissa pitää huolta itsestään. Pieni ja pippurinen lapin nainen, hänestä aion ottaa mallia elämänilossa

Ei