"Suomi on yhden totuuden maa", onko se hyvä vai huono asia?
Aina sanotaan että se on vähän niin kuin huono asia, mutta onhan vaikka suhteessa turvallisuuteen ja maanpuolustukseen suhteessa aggressiiviseen Venäjään hyvä asia että ollaan samanmielisiä ja yhtenäisiä. Eiks niin?
Kommentit (3)
Eikös täällä ole totuuksia vähintäänkin 2, hallituksen ja opposition. Tai sama määrä kuin puolueita + epämääräisten hörhöporukoiden totuudet.
Se on joko huono asia niin että maassa ei saa puhu akuin yhtä totuutta eikä asioista saa keskustella tai esittää vaihtoehtoja, tai sitten se on hyvä asia niin että vapailla ideoiden markkinoilla on saatu keskustelemalla huonot ideat karsittua ja hyvät ovat voittaneet. Luultavasti on vähän molempia ilmassa, onhan Suomi kansainvälisesti verrattuna melko yksimielistä ja yksikulttuurista porukkaa vielä. Yhtenäisyys on todellinen rikkaus ja voima, ei moninaisuus joka aiheuttaa vain skismaa ja vaikeuksia.
Kuten koronan kanssa nähtiin niin kaikki saatiin kovin vakuuttuneiksi, että siihen tepsii laumasuja sairastamalla joka onnistuessaan olisi ollut valtava katastrofi.
Seuraava totuus oli että rokote estää tartunnat ja se tulee sitten sillä.
Kumpikaan noistakaan väitteistä ei ollut oikeasti totta.