Lue keskustelun säännöt.
Onko olemassa oikeasti optimisteja, vai ovatko he vain onnekkaita?
11.03.2025 |
Onko siis olemassa heitä jotka olosuhteista huolimatta onnistuu olemaan optimisteja, yrittävät ajatella positiivisesti? Vai onko he kuitenkin niitä joilla on perusasiat ihan kunnossa ja kaikki periaatteessa ihan hyvin.
Kommentit (22)
Tietysti on helpompaa olla ns optimisti jos elämässä on kaikki suht hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain syystä olen optimisti, vaikka koko elämä on ollut vaikeuksia täynnä. Nyt keski-iässä olen jo useamman vuoden ollut työkyvytön, eikä tietoa, toivunko.
Eräs psykologi kuvasi asiaa näin:
-masentuntu ihminen on realisti. Hän pitää todennäköisenä ettei elämällä ole mitään muuta tarjottavaa eikä hän löydä ketään/mitään mikä parantaisi tilannetta eikä myöskään ponnistele näiden asioiden eteen, eikä todennäköisesti saavuta niitä.
-terve ihminen on optimisti. hän odottaa että tapaa sen oikean, saa opinnot päätökseen ja saa hyvän työpaikan, ja ponnistelee näiden asioiden hyväksi väsymättä kunnes on riittävän hyvässä työssä ja löytänyt itseleen sopivan puolison, ja töissä ollessaan hän tavoittelee parempaa.
Minä olin nuorena optimisti, vaikka elämässä oli kaikenlaisia vaikeuksia. Reputin ensin ylppärit. Silti jaksoin uskoa, että pääsen toisella yrittämällä läpi, pääsen opiskelemaan ja valmistun. Niin kävikin, mutta 90-luvun lamassa ei ollut töitä. Jaksoin silti uskoa, että pääsen aikanaan töihin, pystyn ostamaan asunnon jne. Kaikki tämä sitten aikanaan toteutuikin.
Nyt olen elämässäni hyvin pärjännyt viisikymppinen. On ihana vaimo, hyvä työpaikka, kaunis koti, mukavia kavereita ja paljon omaisuutta. Silti olen muuttunut pessimistiksi ja pelkään kaiken hyvän katoavan elämästäni. Tulevaisuudenusko on jotenkin romahtanut, vaikka siihen olisi paljon enemmän aihetta kuin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Onnekkaita ne on jotka ei ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä
Ei ole ketään, jolla ei olisi ollut vastoinkäymisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin peräti 3 vuotta työttömänä täytettyäni 50v - firmassa oli yt.t joten tavanomaisen 50v juhlatilaisuuden ja lahjan sijasta tuli ilmoitus yt-neuvotteluiden alkamisesta. Arvasin heti saavani potkut, ja sellaiset myös sain.
Hain melko lailla väsymättä töitä seuraavat kolme vuotta, aluksi vanhaa paikkaani parempia paikkoja, sitten vanhan paikkani tasoisia paikkoja ja lopulta saman alan tehtäviä. Lopulta sain määräaikaisuuden melkein- alalta. Palkka oli ehkä runsaat puolet siitä palkasata mitä olin aikanaan saanut.
Mietin joskus jälkeenpäin että mikä sai minut, ujon ihmisen, soittelemaan kylmiä soittoja, lähettelemään huolellisesti tehtyjä hakupapereita ja jopa hakemaan aktiivisesti te-tomiston palveluita. Oli kaikin tavoin epätodennäköistä että olisin saanut paikan, silti mietin mielessäni millaisen työsuhdeauton ottaisin...lopputulema olikin sitten työsuhdepolkupyörä (työ ei ole reissutyötä mikä on hyvä asia).
Vierailija kirjoitti:
Olin peräti 3 vuotta työttömänä täytettyäni 50v - firmassa oli yt.t joten tavanomaisen 50v juhlatilaisuuden ja lahjan sijasta tuli ilmoitus yt-neuvotteluiden alkamisesta. Arvasin heti saavani potkut, ja sellaiset myös sain.
Hain melko lailla väsymättä töitä seuraavat kolme vuotta, aluksi vanhaa paikkaani parempia paikkoja, sitten vanhan paikkani tasoisia paikkoja ja lopulta saman alan tehtäviä. Lopulta sain määräaikaisuuden melkein- alalta. Palkka oli ehkä runsaat puolet siitä palkasata mitä olin aikanaan saanut.
Mietin joskus jälkeenpäin että mikä sai minut, ujon ihmisen, soittelemaan kylmiä soittoja, lähettelemään huolellisesti tehtyjä hakupapereita ja jopa hakemaan aktiivisesti te-tomiston palveluita. Oli kaikin tavoin epätodennäköistä että olisin saanut paikan, silti mietin mielessäni millaisen työsuhdeauton ottaisin...lopputulema olikin sitten työsuhdepolkupyörä (työ ei ole reissutyötä mikä on hyvä asia).&nb
Optimismi ei sinänsä ole sama kuin sinnikkyys, vaikka kyllä se sitä lisääkin. Sisulla mennään välillä hyvinkin negatiivisissa tunnelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta tuntemani optimistit ovat sellaisia joilla elämä on normaaleista keskivertoelämään liittyvistä vastoinkäymisistä huolimatta soljunut hyvin eteenpäin. Usein näillä henkilöillä on useita pysyvää turvaa tuovia tekijöitä arjessaan, esim. hyvä työpaikka/vakaa toimeentulo, pysyvä parisuhde tai tiivis perheyhteisö.
Jokaisen elämässä tulee eteen läheisten kuolemantapauksia, jonkinasteisia onnettomuuksia/ sairauksia, satunnaista taloudellista selviytymiskamppailua. Pessimistiksi alkaa muuttumaan, kun vastoinkäymisiä on jatkuvasti useilla elämänalueilla (työ, toimeentulo, ihmissuhteet, vakavat sairaudet).
On olemassa optimisteja, mun lähiesimies on oikein kunnon malliesimerkki tällaisesta. Ja oikeasti hyvässä mielessä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten elämässä on niin paljon erilaisia tekijöitä ettei kahden eri ihmisen elämää voi mitenkään verrata keskenään.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta tuntemani optimistit ovat sellaisia joilla elämä on normaaleista keskivertoelämään liittyvistä vastoinkäymisistä huolimatta soljunut hyvin eteenpäin. Usein näillä henkilöillä on useita pysyvää turvaa tuovia tekijöitä arjessaan, esim. hyvä työpaikka/vakaa toimeentulo, pysyvä parisuhde tai tiivis perheyhteisö.
Jokaisen elämässä tulee eteen läheisten kuolemantapauksia, jonkinasteisia onnettomuuksia/ sairauksia, satunnaista taloudellista selviytymiskamppailua. Pessimistiksi alkaa muuttumaan, kun vastoinkäymisiä on jatkuvasti useilla elämänalueilla (työ, toimeentulo, ihmissuhteet, vakavat sairaudet).
Uskon, että se on perustemperamentti eikä ihminen muutu. Pessimistin pessimistisyys vaan nousee vahvemmin esille vaikeissa elämäntilanteissa. Optimistia ei taas nujerra vaikeakaan elämä. Toki optimisti voi sairastua masennukseen, jolloin ei hetkellisesti jaksa uskoa parempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen elämänmyönteinen asenteeltani vaikka elämässäni on vaikeuksia ja huonoja olosuhdetekijöitä, kuten parantumaton keskushermostosairaus.
Ajattelen paljon niitä asioita jotka ovat hyvin elämässäni enkä kuluta ajatusenergiaa vastustamalla niitä huonoja asioita joille en voi mitään.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Onnekkaita ne on jotka ei ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä
No enpä tiedä. Koen olevani optimistinen, vaikka olen kokenut vastoinkäymisiä elämässä ihan riittävästi.
Olen ollut koulukiusattu ja olen useampaan otteeseen ollut pitkäaikaistyötön. Säästöjä ei ole, mutta pärjään. Minulla on sairauksia, mutta mt sairautta ainakaan vielä ei ole.
Luen kirjoja ja haaveilen säästäväni pieneen ulkomaan matkaan. Minusta on kiva kun muilla menee hyvin. Olen iloinen jos joku saavuttaa jotain kivaa elämässään.
En tarvitse taloja ja tavaraa suuria määriä. En halua harrastaa jotain vain siksi, että minun täytyy näyttää tutuille miten hyvin minulla menee. Se kuulostaa kamalalta, joutua vuosia teeskentelemään jotain mitä ei ole.
Ehkä syy optimistiseen ajatteluuni on luonteeni. Se että en ole kilpailuhenkinen. En viihdy negatiivisten tai pinnallisten ihmisten seurassa. Olen siellä missä on samanhenkistä seuraa. En ns. kestä per*eennuolijoita ja muita lässyttäjiä. Vaan muita tukevia yhteenhiileen puhaltavia ystävällisiä ihmisiä.
Jos nyt joku näkee tämän provona, niin siitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovatkaan vastoinkäymiset eivät todella tarkoita sitä, että ihmisellä ei voisi olla myönteinen elämänasenne. Olen kuunnellut ja lukenut aika hirvittäviäkin elämäntarinoita, mutta moni on kauheista kokemuksista huolimatta kasvanut positiiviseksi ihmiseksi.
Taipumus optimismiin on tutkimusten mukaan synnynnäinen temperamenttipiirre.
Ystäväni on aina ollut optimisti, lapsena tiesin että heillä kotona tapahtuu jotain mutta vasta isäpuolen kuoleman jälkeen sain kuulla että isäpuoli oli ollut väkivaltainen, uhkaillut ja riehunut kotona. Ystävä oli silti koulussa aina se jolla meni hyvin, koulu oli helppoa ja kavereita riitti, hän keksi kivaa ajanvietettä ja sai toisetkin innostumaan. Kun olimme yläasteikäisiä hän menetti äitipuolensa, siskona ja veljensä onnettomuudessa. Isänsä selvisi mutta vaikutti tosi traumatisoituneelta. Ystävä kuitenkin tuli heti seuraavalla viikolla normaalisti kouluun ja harrastuksiin ja oli kaikin tavoin ihan tavallinen, osallistui kaverisynttäribileisiin, luokkaretkelle ja kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on aina ollut optimisti, lapsena tiesin että heillä kotona tapahtuu jotain mutta vasta isäpuolen kuoleman jälkeen sain kuulla että isäpuoli oli ollut väkivaltainen, uhkaillut ja riehunut kotona. Ystävä oli silti koulussa aina se jolla meni hyvin, koulu oli helppoa ja kavereita riitti, hän keksi kivaa ajanvietettä ja sai toisetkin innostumaan. Kun olimme yläasteikäisiä hän menetti äitipuolensa, siskona ja veljensä onnettomuudessa. Isänsä selvisi mutta vaikutti tosi traumatisoituneelta. Ystävä kuitenkin tuli heti seuraavalla viikolla normaalisti kouluun ja harrastuksiin ja oli kaikin tavoin ihan tavallinen, osallistui kaverisynttäribileisiin, luokkaretkelle ja kaikkea.
Minä olen myös se, josta ei koulussa nähnyt kukaan mitään. Eikä ole aikuisenakaan, ainakaan siinä määrin kuin on nähtävää. Olen se, joka on ryhmässä hengennostattaja, iloinen ja energinen ja vastuunkantaja. Terapeuttikaan ei nähnyt vuoteen, että olen oikeasti työkyvytön ja roikun työssä viimeisillä voimillani.
Se on vaan luonne, että on reipas ja hyväntuulinen ja sinnikäs. On ihan yhtä vaikeaa suuttua, pettyä ja surra kuin pessimistin olla suuttumatta, pettymättä ja surematta.
Koululaisena kuuntelin vain iloista musiikkia, raskas musiikki olisi ollut liian raskasta.
Seksuaaliväkivallan jälkeen kriisiterapeuttini sanoi, että tietää minun selviävän eikä valitettavasti voi sanoa kaikille samaa. Selvisin traumasta, vaikka olin samaan aikaan masentunut.
On helppoa olla optimistinen jos asiat on hyvin.
Vierailija kirjoitti:
On helppoa olla optimistinen jos asiat on hyvin.
Ei se ole, jos ei ole optimisti. Silloin sitä optimismia eniten tarvitaan, kun asiat ovat huonosti. Hyvässä tilanteessa se unohtuu.
Onnekkaita ne on jotka ei ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä