Mitä teen? En halua lapsen menevän kaverisynttäreille.
Lapseni on 1-luokkalainen ja sai juuri kutsun samalla luokalla olevan pojan kaverisynttäreille. Synttäreille on kutsuttu kaikki luokan pojat.
Ongelma on se, että en halua, että lapsi menee synttäreille, lapsi kuitenkin itse haluaisi mennä.
Syitä miksi en halua, että lapseni menee synttäreille: Tällä synttärisankarilla on ollut häiriökäyttäytymistä jo eskarissa ja sama jatkunut myös koulussa. Perhe on lastensuojelun asiakas, vanhemmilla on ajoittain runsasta alkoholin käyttöä, jonka vuoksi lapsi on välillä sijaisperheessä, lisäksi perheen koti on todella epäsiisti.
Eskarissa kun vein lapsen tänne synttäreille niin olin järkyttynyt näkemästäni ja en olisi halunnut jättää lastani paikkaan, mutta ei sitä oikein ovella voinut enää perääntyäkään. Lapsi kertoi, että synttärit olivat olleet kivat.
Pian pitäisi ilmoittaa tulosta, mitä teen?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin perheestä, joka järjesti ekaluokkalaisille uintisynttyärit. Ulkopuolisia valvojia ei ollut. Suuri osa lapsista oli uimataidottomia. Vanhemmat eivät edes tienneet, miten monta lasta juhliin oli tulossa. Juuei!
Vanhemmat, olkaa tarkkoja, millaisiin juhliin lastanne viette. Kaikki eivät ole kykeneviä huolehtimaan isosta lapsilaumasta. Se on haastavaa.
Uintisynttärit? Ekaa kertaa kuulen tämmöisistä, tosin lapseni ovat jo lähes aikuisia. En olisi päästänyt. Paljon käytiin uimassa ja vahdin herkeämättä heitä. Synttärit erikseen kotona/tai jossain sisäleikkipuistossa.
Itse olin lapsena kaverin synttäreillä Nokian Edenissä. Meitä oli tosin vain muutama tyttö ja oltiin vähän isompia.
Oli hieno kokemus. Meidän perheellä ei ollut varaa käydä kylpylässä.
T. lama-lapsi.
Voi ystävät hyvät, ette ehkä tiedä, millaisia perheitä nykyään on. Jos käsitykset perheistä ovat omasta lapsuudesta, ette yhtään tiedä, millaisia perheitä nykyään on.
Ap, jos sinusta tuntuu, ettei lapsesi ole turvallista mennä kaverisyntyäreille, älä vie lastasi. Kannattaa luottaa omaan vaistoon.
Soita etukäteen lapsen vanhemmille ja kysy mitä ohjelmaan kuuluu. Varmista myös, että paikalla on selvä ja vastuullinen aikuinen. Kysy myös koska lapsen voi hakea pois
Sano vaikka, että lastasi jännittää jäädä sinne yksin ja kysy saatko mennä mukaan kun teillä on myös menoa heti sen jälkeen ja täytyy poistua ajoissa. Osallistu ohjelmaan ja kerro että sinulle ei tarvitse olla mitään tarjottavaa kun kutsu koski lasta. Poistukaa jos alkaa tuntua ettei lapsi viihdy.
Jos kaikki menee hyvin, voit ensi vuonna päästää lapsen sinne.
Jos synttärit on jossain kerhohuoneessa, antaisin mennä ja menisin itse mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi ystävät hyvät, ette ehkä tiedä, millaisia perheitä nykyään on. Jos käsitykset perheistä ovat omasta lapsuudesta, ette yhtään tiedä, millaisia perheitä nykyään on.
Ap, jos sinusta tuntuu, ettei lapsesi ole turvallista mennä kaverisyntyäreille, älä vie lastasi. Kannattaa luottaa omaan vaistoon.
Tämäpä juuri. Monesti vanhemman vaisto on oikeassa. Ikävää tietysti sitä synttärisankaria kohtaan, mutta voisiko hänet kutsua leikkimään kotiinne ja antaa lahja.
Jos poikani saisi kutsun 7-vuotisjuhliin perheeseen, jolla elämänhallinta on kadoksissa (alkoholiongelma, epäsiisteys, huostaanotto) ja jos juhliin olisi kutsuttu kaikki luokan pojat, olisin varma, ettei perhe kykenisi hallitsemaan poikalaumaa ainakaan asiallisin keinoin. Arvaisin, että edessä olisi katastrofi.
Vierailija kirjoitti:
Soita etukäteen lapsen vanhemmille ja kysy mitä ohjelmaan kuuluu. Varmista myös, että paikalla on selvä ja vastuullinen aikuinen. Kysy myös koska lapsen voi hakea pois
Ei tarvitse kysellä. Ja mitä se etukäteen kysely auttaa? Ihanko oikeasti uskot, että jos alkkis sanoo olevansa selvä, että hän myös on. Jos se lapsi on ollut sijoitettuna ja vanhemmat ovat alkkisia, niin ihan hyvällä omalla tunnolla voi ilmoittaa ettei päivä sovi, eikä tarvitse sen enempää huonoa omaatuntoa kokea. Vanhemman tehtävä on suojella omaa lastaan.
Ihmettelen näitä vastauksia. Jos tuntuu inhottavalta ja pelottavalta päästää tuon ikäinen lapsi jonnekin, sitä ei tarvitse tehdä.
Alkoholinkäyttö ja sijaisperhe kertoo omaa tarinaansa.
Oman tuon ikäisen lapseni päästäisin tuollaiseen paikkaan vain siten, että olisin itse mukana.
Voit kysyä tarvitsevatko ylimääräistä käsiparia/leikittäjää avuksi, kun poikia on niin paljon (montako?) Näin voisit olla mukana 'avustajana' ja katsomassa tilannetta ja poikasi pääsee kuitenkin synttäreille.
Vanhemmat joutuvat monesti miettimään moraalisesti vaikeita asioita omaa lasta turvallisesti kasvattaessaan. Onko väärin päästää vai olla päästämättä omaa pientä lasta luokkakaverin syntymäpäiville, jos epäilyttää, että oma lapsi voi joutua vaaraan? Meneekö tässä edelle synttärisankarin mielipaha vai oman lapsen turvallisuus?
Kannattaa luottaa omaan intuitioon. Minäkään en päästäisi omaa lastani. Kerran olen sen virheen tehnyt lasta vietäessäni kaverisynttäreille, vastassa oli aikuisia kaljatölkit kourassa. Tunnin päästä hain verukkeella lapseni pois. Jos ei lapsen synttärijuhlien aikaan voi olla edes sen aikaa selvinpäin, niin.... Lapsi kiitteli jälkeen päin, oli hieman pelottanut olla siellä humalaisten aikuisten joukossa. Moni muukin oli hakenut lapset kesken pois, en vain minä.