Kukaan kokennut teininä koulukaverin tai ystävän kuolemaa? Miten selvisitte?

Kerropa ap itse ensin?

Olin jo 21 v kun opiskelukaverini kuoli. Yllättäen. Opiskelut oli jo ohi eikä enää nähty jatkuvasti mutta olihan se sokki. Olen melko kovahermoinen niin selvisin siitä ilman suurempia traumoja mutta suurin suru kesti varmaan puolisen vuotta.

Koettu, selvitty ja muu ei kuulu sinulle pätkääkään.

Ap tässä, en ole kokenut. Kuullut olen entisten kahden ihmisen kuolemasta, jotka oli luokkakavereita. Toinen ala-asteella, toinen lukion jälkeen.

Kiusaajani joutui rattijuopon alle lukiossa eikä selvinnyt. Päivä oli elämäni siihen asti paras.

Yläasteella kuoli poika kun ajoi moottoripyörällä hirven päälle. Tyttökaverinsa oli kyydissä mutta selvisi hengissä. Olihan se järkyttävää.

Kolme kaveria kuoli kouluaikana. Eipä noita sen kummemmin ole miettinyt alun jälkeen.

Ystäväni, koulukaverini murhattiin yli 50 vuotta sitten. En ole selvinnyt siitä ollenkaan :(

Ala-asteella yksi kuoli autokolarissa ja toinen jäi rekan alle. Yläasteella luokkalainen kuoli tsunamissa. Oli se järkyttävää hetken aikaa, mutta koen että lapsena pääsi paljon nopeammin yli mitä nyt aikuisena. 

Ihastukseni paloi auton takapenkille pikkuveljensä kanssa, perään ajanut rattijuoppo selvisi toki. Olin  14-15 vuotias.

Enpä ole uskaltanut sen jälkeen uudestaan ihastua, tästä on 30 vuotta.

Hassu kysymys, sillä tosiaan ihmiset selviää teininä tapahtuneista kuolemista hyvin. Varsinkin jos kyse on jostain koulukavereista eikä läheisestä ystävästä, niin ei siinä sen kummemmin edes tarvitse selvitä.

Nuo tapahtumat on elinikäisiä tragedioita niiden nuorten perheille, mutta muut nuoret on juuri kasvamassa maailmaan ja lentämässä siivilleen, joten heillä se kaikki jää tavallaan sen alle ja unohtuu kun oma elämä alkaa. Oman siskon tai veljen kuolema teininä on eri, mutta silloin se menee juuri tuohon, että tragedia on elinikäinen nimenomaan niiden nuorten perheille. Muilla elämä jatkuu suremisen jälkeen, ja nuorena tapahtuu paljon kaikkea. 

Koulukaveri jäi auton alle juuri ennen lakkiaisia. Hautajaiset, jonne kaikki koulukaverit tulivat, auttoi prosessoimaan asiaa.

Oltiin kasilla, kun luokkakaveri kuoli. Elettiin myös naapureina koko ikämme.

He asuvat parin talon päässä, pienen mutkan takana. Yleensä odottelin meidän portilla tiettyyn pisteeseen, että mennään yhdessä. Sinä aamuna siellä päässä näky hälytysajoneuvoja.

Olihan se outoa, kun ruokiksella multa tultiin kyselemään, että onko huhut totta. Pitkin päivää tippu yhtä ja toista, että lähdin tuntia aikasemmin, kun alkoi ahdistamaan.

Ei me bestiksiä oltu, mutta juurikin kuljettiin yhdessä ja oltiin samalla luokalla. Miten tytöt ja pojat nyt silloin kaveeras.  Vanhemmat toisinaan istu iltaa ja mun veljien kanssa kaveeras enemmän.

Kyllä se jonkun tyhjiön jätti. Täyttyi sumulla joksikin aikaa. Tavat yms meni uusiksi. Hautajaiset oli mulle ekat, ne oli aivan kauheet.

Pelotti itkeä, kun alko se lällättely, että oltais salaa seurusteltu.

Kyllähän siitä selviää päivä kerrallaan. Sen perheen tuo kuolema rikko. Syytökset ja suru ajoi vanhemmat riitoihin ja eroon. Reilu vuosi ja muuttivat pois.

Kuolema oli kamala onnettomuus, enkä usko että sitä olisi voinut mitenkään estää tai ennakoida.

Toisinaan tulee mietittyä häntä. Hautausmaalla kun käyn, niin käyn myös hänen haudallaan.