Muita joilla ei ole aikuisiällä juurikaan ystäviä

Olen 2 vuotiaan lapsen äiti. Vapaa-aika menee perheen kanssa.

Olin koulussa kiusattu tai ei se kiusaaminen niin iso trauma ollut vaan se että ystäväni hylkäsivät minut kun olin 15. Olen edelleen aikuisena ollut arka tutustumaan ihmisiin. Nyt 30 vuotiaana haluaisin löytää ystäviä.. vaikka on edelleen selvästikin aika isot traumat että on jopa vähän sellainen ajatus että kannattaako edes. Minulla on niin huonot kokemukset läheisistä ystävyyssuhteista ja myös äitisuhteesta että olen päätynyt tähän tilanteeseen..

Ja jos joku sanoo että unohda jo ne vanhat jutut joista on ikuisuus aikaa niin en ajattele niitä ihmisiä tai tilanteita mutta käsitän sen että alitajunnan tasolla kokemukset vaikuttavat itsetuntooni ja minäkuvaani. Äitini sanat ja teot ja tunteiden mitätöinti ym. myös vaikuttavat siihen että olen syrjäänvetäytyvä ja ahdistuneen oloinen edelleen aikuisiällä ja ihmiset varmasti sen aistivat.

 Onko muita?