Lue keskustelun säännöt.
Itketkö kuolleen vanhempasi vuoksi ?
07.03.2025 |
Tai jos itkeminen ei ole luontaista sinulle niin koetko suurta ikävää muuten vanhempasi kuolemasta ? ja miten kauan vanhempasi kuolemasta on.
Ja kiinnostaa myös se, että voiko kaivata paljon, vaikka ei olisi ollut läheinen. Olen ymmärtänyt, että voi.
Kommentit (40)
Voi kaivata ja varsinkin voi itkeä paljon, vaikka ei olisi ollut erityisen läheinen vanhempansa kanssa.
Itse itkin jo kuukausia ennen isäni kuolemaa, joka siis oli odotettavissa. Ei oltu koskaan kovin läheisiä. Isä on silti isä. Jokunen kuukausi meni kuoleman jälkeenkin aika itkuisissa merkeissä. Nyt parin vuoden jälkeen ei enää itketä juuri koskaan. Joskus hetkittäin iskee kaipaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en ku ne on elossa vielä. Mutta kissaani olen surenut yli kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En enää. Aikaa on kulunut sen verran.
Miten kauan ? Olitteko läheisiä ?
Eka vuoden kaipasin, mutta nopeasti se kuitenkin meni ohi. Nyt on aikaa mennyt jo 20 vuotta ja olen tyytyväinen ettei tarvitse huolehtia iäkkäistä vanhemmista.
Itkisin varmaan itseni vuoksi ja vanhemman vuoksi. Onneksi ei ole se tilanne nyt. Vanheneminen itkettää melkein jo, kaikkien sukulaisten. Itselläni ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en ku ne on elossa vielä. Mutta kissaani olen surenut yli kymmenen vuotta.
Se on varmaan ehkä hyvä. Vaikka kyllä varmaan elävän vanhemman kuolemaakin jo etukäteen moni sureekin.
Yleensä aina usein toisinaan alvariinsa koko ajan päivät pääksytysten jatkuvasti toistuvasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itkenyt. Mutta on hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli kysyä neuvoa tai mielipidettä johonkin asiaan, kun on tullut vaikea tilanne vastaan.
En itke. Nykyaikana voi olla helpottunut siksi, ettei oma vanhempi joudu dementoituneena odottamaan avuttomana loppusäilytyspaikkaa hoivakodissa ikuisia aikoja. Minun molemmat vanhempani ovat kuolleet melko pian eläkkeelle pääsyn jälkeen saappaat jalassa ja välttyivät paljolta kärsimykseltä. Saivat elää elämänsä loppuun saakka toimintakykyisinä kodeissaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole itkenyt. Mutta on hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli kysyä neuvoa tai mielipidettä johonkin asiaan, kun on tullut vaikea tilanne vastaan.
Kiitos tästä kommentista. Tätä koen usein itsekin. Samoin kuolleiden isovanhempien kohdalla olisi paljon kyseltävää.
ap.
Isäni kuoli 24 vuotta sitten. En itke enkä edes mieti koko asiaa. Joskus hän tulee mieleen, kun mietin menneitä yleisesti. Hän kuoli alkoholismiin. Olen pian hänen ikäisensä. En seurannut sitä tietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isani kuolemasta yli kolme vuosikymmentä, itken ja ikävöin edelleen. Olin lapsi kun hän kuoli.
Toinen kuoli 3 kk sitten.
Ensin kävin joka päivä haudalla ja nyt käyn kerran viikossa. Vien 3 vuorokauden öljykynttilän.
Pidän myös lyhdyssä kotipihassa muistokynttilää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti elää
Itkettää..kuolis äkkiä
Nauran onnesta kun kuolee
Vierailija kirjoitti:
En itke. Nykyaikana voi olla helpottunut siksi, ettei oma vanhempi joudu dementoituneena odottamaan avuttomana loppusäilytyspaikkaa hoivakodissa ikuisia aikoja. Minun molemmat vanhempani ovat kuolleet melko pian eläkkeelle pääsyn jälkeen saappaat jalassa ja välttyivät paljolta kärsimykseltä. Saivat elää elämänsä loppuun saakka toimintakykyisinä kodeissaan jne.
Tätäpä on myös itse hyvä ajatella. Oma vanhempani kuoli kun hän oli nuori ja minä olin todella nuori. Mutta nyt muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tämä kertomasi on ajatuksia herättävä, varsinkin, kun läheisten isovanhempieni kohdalla olen tuon saman todennut.
Itkin, surin ja kaipasin🥹Onneksi ei jäänyt selvittämättömiä asioita, siitä olen hirmu onnellinen. Nyt sisarusten kanssa kuljetamme äitiä ja isää mukana. Mitä äiti sanoisi tästä, entä isä? Lohduttaa ja auttaa eteenpäin💗
Suren isääni edelleen aika ajoin. Enää en ihan joka päivä, mutta ensi viikolla olisi isän syntymäpäivä, niin jo nyt olen melko herkässä mielentilassa, itku on herkässsä. Isä kuoli pian 6 vuotta sitten.
Heti isän kuoleman jälkeen tunsin enemmän pettymystä ja kiukkua. Olin hänelle vihainen, kun meni kuolemaan perheelle tärkeän päivän edeltävänä yönä. Hänen piti tulla meidän kanssa viettämään päivää eikä mennä kuolemaan. Ei ole mitään järkeä kiukutella kuolleelle, mutta kuolema tuli niin yllättäen, ettei sen käsittelyssä ollut muutenkaan mitään tekemistä järjen kanssa.
En. Itken vain kuolleen lapseni vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Toinen kuoli 3 kk sitten.
Ensin kävin joka päivä haudalla ja nyt käyn kerran viikossa. Vien 3 vuorokauden öljykynttilän.
Pidän myös lyhdyssä kotipihassa muistokynttilää.
Lisään, että pelkäsin hänen kuolemaansa ainakin 20 vuotta, sillä eli hyvin iäkkääksi. Oli kuitenkin sitkeä eikä ollut muistisairauttakaan. Kuoli yhtäkkiä minun ollessa paikalla.
En enää. Aikaa on kulunut sen verran.