Hermo menee 5 v äidissä roikkujan kanssa
Kotona olo on mennyt sellaiseksi, että jos 5v ei katso videoita, askartele ohjeen mukaan, tee puuhakirjaa, kuuntele satua, piirrä tai pelaa (kaikkiin näihin tarvitsee äitiä mukaan), niin maleksii vain keksimättä mitään. Yleisin kysymys on joko " mitä me tehtäis?" tai " mitä mä saisin kattoo?" Lelut ovat olleet taas koskematta päiväkausia. Pikkuveljen leikkejä kyllä menee johtamaan. Miten kannustaa lasta vapaaseen, omaan leikkiin vai tyydynkö siihen, että tämä tapaus on toivoton? Ei irtoa oikein kavereidenkaan kanssa pitkäkestoiset rooli/barbi/kotileikit.
Kommentit (5)
on se, että ollaan oltu sisätiloissa flunssan kourissa vähän liian kauan. Ehkä tässä vaan äidin pää leviää sen takia! On tosin jatkuva trendi aika ajoin, toisinaan nousee pintaan erityisen selvästi.
Tuntuu että hänelle sopisi enemmän puuhaa ja ohjelmaa kuin mitä hänellä on. Kavereiden kanssa sujuu hienosti, mutta kaveriseuraa on selvästi liian vähän. Jopa vajaa 2v pikkusiskon kanssa leikkii mielellään ja todella hyvin. Ongelma on se aika päivästä kun pikkusisko nukkuu ja kavereita ei ole. Silloin usein roikkuu minussa ja sanoo ettei ole mitään tekemistä. Ja kun viime aikoina tuo aika on ollut 3h putkeen, niin en ihan itse vaan jaksaisi.
Aikaisemmin samainen tyttö on leikkinyt todella hyvin yksikseenkin. Ja ennen oli paljon myös isoveljestä seuraa ja oli tottunut leikkimään tämän kanssa. Nyt kun isoveli on kavereiden kanssa, niin tytön yksinäisyys näkyy. Myös se kun pikkusiskon päiväuniaikaan minä yritän antaa huomiota koulusta palaavalle isoveljelle verottaa tietenkin aikaa tytön kanssa.
Tuntuu siltä että tyttö ei osaisi enää yksinään leikkiä ja kaverin kaipuu on hirvittävän kova. Tyttö käy sentään kerhossa, mutta se ei riitä. Ohjelmaa saisi olla paljon paljon paljon enemmän. Ja kuitenkinla kyseessä on rauhallinen lapsi. Telkkaa ei saa pahemmin katsoa tai pleikkapelejä pelailla. Jos on tylsää pidän sylissä ja juttelen tai annan vaikka tehtäviä tehtäväkirjoista tai luen jotain, sitten sanon tylysti että hänen pitää keksiä itselleen puuhaa. Tämä on auttanutkin ja leikkii jopa yksin. Mutta minulle tulee itselleni syyllinen olo kun en ole enempää puuhailemassa tytön kanssa.
Suurimmalta osalta ongelma ratkeaa syksyllä eskarin alettua. Tyttö saa enemmän puuhaa ja kun haen eskarin (+lyhyen hoitoajan) jälkeen kotiin, saa leikkiä pikkusiskon kanssa joka on ehtinyt jo nukkua päiväunet hoidossa. Sitten illalla pääsee hakemaan kavereita tai puuhataan jotain perheen kanssa. Lisäksi kesäksi saa mennä kesäharrastuksiin ja alkaa hakemaan useampaa kaveria itsekseen, pihalla on enemmän puuhaa ja velikin voi olla hitusen enemmän kotona. Eli jatkossa on tytöllä enemmän puuhaa, nyt vain kevään yritän saada homman toimimaan paljoilla kyläilyillä (jos ei kaikki kipeinä) ja jaksamalla itse yrittää viihdyttää edes hieman tyttöä- ainakin syyllisyyden tunteeni saisin vähenemään...
Taitaa olla lapsikohtaista eikä ikään liittyvää? Meillä ei ole vielä *kop kop* valittanut, ettei tekemistä olisi.
Leikkikaveria ei ole kotona, mutta lemmikkejä kuitenkin. Rakentaa majoja, piirtää, tekee puuhakirjoja, " lukee" kirjojaan ja Aku Ankkoja (eikä vaadi minua lukemaan), syöttää nukkeja, maalaa vesiväreillä, pelaa Peppi- tai Eemeli-peliä tietokoneella... Aikuinen voi olla apuna tai joskus auttaa leikin alkuun, mutta touhua tuntuu riittävän muuten ilman mankumista.
Me olemme muuten aika paljon menossa, joten lapsi nauttii selvästi kotonaolosta. Päiväkodissa 3-4 päivänä viikossa n. 6h/pvä.
Lapsi on kyllä ollut aina samanlainen touhuaja ja meno tuntuu jatkuvan samanlaisena.
Tsemppiä teidän päiviin, toivottavasti helpottaa!
sosiaalisesti myös + olen huomannut omassa tytössäni uudenlaista ' äiti-vaihetta' samalla. Eli äidin seura on vaihteeksi kovin haluttua ja syli/kainalo-aika myös hakusessa, samoin tietysti leikkiin osallistuminen. Meillä erittäin sosiaalinen tyttö, samalla omatoiminen ja leikkii ja touhuaa paljon yksin, mutta myös pikkusiskon-päiväkotikavereiden kanssa. Ja silti haluaa äidin leikkiseuraa päivittäin! Olen tulkinnut sen olevan sekä äitihakuisuutta että vuorovaikkutteisen leikin tarvetta. Meillä yleensä tyttö keksii leikin jopa vuorosanoja myöten ' se sanois sit silleen ja tulis sieltä tälleen' -tyyliin ;-)).
Äitiriippuvuus on sit vähän asia erikseen mielestäni, 2v-tyttömme on lähes kaikessa äiti,äiti -tyyppinen, samalla sosiaalinen kyllä. Mutta ikänsä on ' roikkunut' minussa ihan eri tavoin kuin pikkusiskonsa, enkä usko tilanteen hirveästi iän myötä muutuvan. Vaikka isänsä jo huoliikin yö-pissattajaksi jne. JA osaa leikkiä itsekseenkin - on äiti aina paras kaikista, ja hänelle helpoin myös kiukku ja suru purkaa.
myös viisivuotias ja välillä on päiviä, että leikkii ja touhuaa tosi kivasti itsekseen ihan hauskoja juttuja keskittyen omiin hommiinsa. Joskus taas, huoh, koko ajan pitäis olla viihdyttämässä. Meillä tyttö käy kyllä tarhassa n, 5 tuntia päivä. Ainoa lapsi on, joten ei leikkiseuraa kotona. Jos kaveri kylässä niin leikkii kyllä tosi aktiivisesti koko ajan. ajattelen, että ihan ok, ja leikin/vietän aikaa mielelläni, mutta en kestäis kyllä kokopv kotosalla. Mutta jotkut ne päivät kun pitäis olla 200% läsnä rasittavat hermoja... Ja kuten sanoit ei mikään innosta, ei vaikka äiti keksis kuinka hauskan jutun... mutta kai meillä aikuisillakin on erilaisia päiviä, joten kunhan ei jää ihan päälle sellanen " ideattomuus, " niin kyllä se siitä. Viisaammat kyllä sanoovat, että tylsistyminen on avain luovuuden kehitykseen, että anna vaan lapsen tylsistyäkin välillä, kitinästä huolimatta, voi nimittäin olla että hetken päästä keksiikin jotakin, kun muuttuu olo ihan hurjan hurjan tylsäksi...
Oi tätä äitiyttä. Mulla on sitten vielä välistä niiden " valituspäivien" aikaan huono omatuntokin siitä kun lapsi valittaa... jotenkin sitä ajattelee, että lasten pitäis aina olla suht tyytyväisiä. Ei auta kuin purra hammasta ja koittaa venyttää omaa pinnaa, ettei odota lapselta liikoja eikä myöskään itseltään ihan viihdekeskuksena olemista. Toivottavasti menee ohi teillä... meillä parhaillaan tosi hyvä vaihe, siis sopivassa suhteessa yhdessä ja yksin tekemistä.