Lue keskustelun säännöt.
Jäitkö lapsuudessa vähän kaikesta sivistyksestä ulkopuolelle tai tajusitko aikuisena miten ns tynnyrissä kasvoit?
06.03.2025 |
Itse olen aikuisena havahtunut tähän. Molemmilla vanhemmilla duunaritaustaa ja koen etten oikeasti saanut esimerkiksi mitään tukea opiskeluun tai jatko-opinnoista ei koskaan puhuttu. En oikeastaan edes tiennyt vaihtoehdoista, lukiossakin niitä melko suppeasti käytiin läpi. Vanhemmat kyllä kovasti toitottivat sitä meille lapsille että käykää koulut hyvin ja opiskelkaa kunnon ammatit mutta siihen se jäi, mitään konkreettista tukea ei koskaan tullut. Lukion jälkeen olin ihan hukassa, en jotenkin osannut edes kuvitella että minä, tavis (vaikkakin hyvä koulussa), pärjäisin korkeakoulussa tai jopa yliopistossa. Näitä varten olisi siis pitänyt muuttaa pois kotipaikkakunnalta muualle, tähänkään ei yhtään kannustettu, oikeastaan minulle oli ihan mysteeri että miten silloin elättäisin itseni, ei kukaan ollut kertonut eikä suvussa ollut esimerkkejä, niinpä päädyin amikseen. Hyvän ammatin sain ja työpaikan, jossa tienaan melko hyvin ja nyt myöhemmin opiskelen työn ohella amk tutkintoa mutta olisi ollut mukava saada jotain tukea "elämänvalintoihin" silloin nuorempana.
Tuon lisäksi kaikki kulttuuri oli ihan tuntematonta minulle melkein kolmekymppiseksi asti, jolloin tajusin kuinka mielenkiintoista vaikkapa taide voi olla. Ei meillä koskaan kotona mitään kulttuuria harrastettu tai edes puhuttu siitä, elokuvissa käytiin kyllä välillä, se oli ainut kulttuuri"elämys". Vanhemmillani on myös melko mustavalkoinen ajatusmaailma moneen asiaan ja oli pelottava huomata että niin oli itsellänikin aika pitkään. Myöhemmin olen alkanut ymmärtää asioita eri kantilta ja mielestäni ymmärrän eri näkemyksiä hyvin vaikken välttämättä samaa mieltä olisikaan ja melkein tuntuu aina pahalta miettiä kuinka jyrkkiä vanhempieni mielipiteet jostain ovat, tai lähinnä isän, äiti ei juuri seuraa uutisia tai politiikkaa esimerkiksi.
Näitä asioita kun miettii niin on tuntunut että olen jäänyt henkisessä kasvussa jälkeen verrattuna moniin ikäisiini, nyt ehkä olen saanut kurottua eroa pienemmäksi mutta ehkä noin 25vuotiaana olin ja elin hyvin eri maailmassa kuin moni kaverini, vaikka älykkyydessäni ei mitään vikaa ole ollutkaan, kasvuympäristö on vaan vaikuttanut niin vahvasti kaikkeen. Siitä olen kuitenkin kiitollinen miten paljon kädentaitoja opin lapsuuden ja nuoruuden aikana, oltiin paljon vanhempien mukana monissa asioissa ja siinä taas olen sitten ehkä kehittyneempi mitä moni "kirjaviisas". Kaikesta huolimatta lapsuuteni ja nuoruuteni oli todella hyvä ja meillä perheenä oli asiat tosi hyvin! Olisi mielenkiintoista kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (45)
Äitini puhui aina todella halventavasti opiskelusta, taiteesta ja kulttuurista. Jos jokin aihe tai asia kiinnosti niin se piti salata häneltä. Muuten olisi joutunut armottoman ivailun kohteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noinhan se menee, mutta olen kyllä itse osannut ottaa selvää asioista, joista olen kiinnostunut. Tärkein oppi on varmaan ollut, että asiat ovat mahdollisia ja asioiden eteen kannattaa tehdä työtä. Myös säästäväisyys oli arvossaan ja se on myöhemmin mahdollistanut paljon, vaikka takamatkalta lähdinkin. Mutta en niin takamatkalta kuin vanhemmat aikanaan. Puhumattakaan isovanhemmista. Eli oikeastaan kysymyksessä on melkoinen menestystarina.
Niin. Lapset ovat innokkaita oppimaan. Pskat vanhemmat tosin osaavat kyllä senkin ilon viedä esimerkiksi paheksumalla ja väheksymällä lastaan sekä lapsensa kyvykkyyttä ja mielenkiinnonkohteita.
Olisin voinut kirjoittaa tämän avauksen itsekin. Muistan hyvin sen tunteen, kun yksinään selasin sitä liki puhelinluettelon paksuista yhteisvalinta opasta eikä kotona (eikä koulussa) kukaan auttanut eikä neuvonut jatko-opiskelujen ja ammatinvalinnan suhteen. Opo oli meillä ainakin ihan turha, koska sen asenne oli se että ne päälle ysin keskiarvolla menee tietenkin lukioon ja amikseen sitten ne pojat jotka tahtoo rassata autoja ja tytöt jotka tahtoo kampaajiksi. Muut menkööt minne parhaaksi näkevät eikä huono ajatus ole mennä vain töihin (tuolloin se siis vielä oikeasti onnistui ihan pk-pohjalta) koska kyllä se työ tekijäänsä opettaa.
No mistä te sitten olette kokonaisuudessaan jääneet paitsi? Oppia ikä kaikki, minä ajattelisin.
Omatkin vanhempani olivat niitä syrjäseudun töllistä ponnistaneita duunarivanhempia. En kyllä heitä mitenkään siitä syytä, että kulttuuri, matkustelu ja suurempi sivistys ei ollut heidän arkipäiväänsä. Äärettömän ahkeria ihmisiä. Itse olen aivan laiskimus heihin verrattuna - kuten muutkin nykyaikuiset - vaikka koulut kävinkin. Ei heitä eläkepäivätkään paina, samalla tarmolla painavat ja saavat asioita aikaiseksi.
Itse olen kiitollinen siitä kaikesta maalaisjärjestä ja kädentaidoista, jotka lapsuudessa vanhempien mukana tekemällä opin. Ei ole peukalo keskellä kämmentä. Aikaa sivistää itseään on koko loppu elämä, vaikkei kukaan vienyt lapsena kansallisoopperaan eikä antiikin raunioille. Sitä kaikkea muuta on vaikeampi oppia, jos ei kukaan ole opettanut.
Mulla oli kotiäiti, joten vähän niin ja näin jäi tukeminen ja sivistys. Tämän vuoksi vastustan tätä trad wife -hommaa. Vaikka olisi aikaakin, niin kotiäiti on itse usein kunnianhimoton eikä osaa tukea lapsia. Myös omat työelämän taidot ovat usein vanhentuneet. Toki minun kotonani kannustettiin opiskelemaan.
Toisaalta, minusta tuli todella utelias. Luen kaiken mahdollisen, luin jo lapsena salaa aikuisten juttuja. Ja haluan pysyä kärryillä maailman tapahtumista. Inhoan vanhanaikaisuutta ja jämähtämistä uralla ja elämässä. Otan selvää uusista ilmiöistä, en ajattele mustavalkoisesti. Tykkään etsiä tietoa. Historia on mielenkiintoista, oppii näkemään miten jostain asioista on kohkattu ja sitten niistä on tullut valtavirtaa, noin esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kotiäiti, joten vähän niin ja näin jäi tukeminen ja sivistys. Tämän vuoksi vastustan tätä trad wife -hommaa. Vaikka olisi aikaakin, niin kotiäiti on itse usein kunnianhimoton eikä osaa tukea lapsia. Myös omat työelämän taidot ovat usein vanhentuneet. Toki minun kotonani kannustettiin opiskelemaan.
Toisaalta, minusta tuli todella utelias. Luen kaiken mahdollisen, luin jo lapsena salaa aikuisten juttuja. Ja haluan pysyä kärryillä maailman tapahtumista. Inhoan vanhanaikaisuutta ja jämähtämistä uralla ja elämässä. Otan selvää uusista ilmiöistä, en ajattele mustavalkoisesti. Tykkään etsiä tietoa. Historia on mielenkiintoista, oppii näkemään miten jostain asioista on kohkattu ja sitten niistä on tullut valtavirtaa, noin esimerkiksi.
Siitä ei tosiaan juuri puhuta, miten nuo kotona oleskelleet rouvat ovat oikeasti aika yksinkertaisia ihmisiä. Tietenkin itse väittävät olevansa hyvinkin sivistyneitä ym. Mutta kun tuntee sellaisia naisia, siinä huomaa miten yksiulotteista ajattelu on. Voivat olla hyvin perillä vaikka yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla olevista aiheista, mutta sitten kun pitäisi ajatella itse... Se vaan ei onnistu millään.
Ei tee ihmiselle hyvää jäädä kotiin oleskelemaan.
Meillä oli kyllä kulttuuria, mutta normaali elämä vähän niin ja näin.
Isä tiesi paljon, mutta oli huono jakamaan tietojaan. Äiti taas on aina ollut melko ulkona systeemien toiminnasta.
Kaiken olen opetellut itse ja osannut neuvoa lapsiani tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mistä te sitten olette kokonaisuudessaan jääneet paitsi? Oppia ikä kaikki, minä ajattelisin.
Omatkin vanhempani olivat niitä syrjäseudun töllistä ponnistaneita duunarivanhempia. En kyllä heitä mitenkään siitä syytä, että kulttuuri, matkustelu ja suurempi sivistys ei ollut heidän arkipäiväänsä. Äärettömän ahkeria ihmisiä. Itse olen aivan laiskimus heihin verrattuna - kuten muutkin nykyaikuiset - vaikka koulut kävinkin. Ei heitä eläkepäivätkään paina, samalla tarmolla painavat ja saavat asioita aikaiseksi.
Itse olen kiitollinen siitä kaikesta maalaisjärjestä ja kädentaidoista, jotka lapsuudessa vanhempien mukana tekemällä opin. Ei ole peukalo keskellä kämmentä. Aikaa sivistää itseään on koko loppu elämä, vaikkei kukaan vienyt lapsena kansallisoopperaan eikä antiikin raunioille. Sitä kaikkea muuta on vaikeampi oppia, jos ei kukaan ole opettanut.
Minä en ole kiitollinen kädentaidoista. En ihannoi sitä elämäntyyliä. En ihannoi ahkeruutta vaan luovuutta. Arkihommat voi opetella jälkeenpäin, niihin ei kannata liikaa tuhlata aikaa nuorena.
Vanhempieni mielestä paikkani oli maalaismiehen vaimona paistamassa pullaa. Ja nimenomaan niin että on tärkeää että se random mies saa hyvän vaimon. Minulla ei ollut yhtään mitään väliä.
Vanhempani olisivat voineet hyväksyä että en ole sellainen ihminen kuin he olivat suunnitelleet. Mutta sen sijaan aloittivat syyllistämisen ja aivopesun. Ja saivat minut hyvin pitkäksi aikaa hämmentymään siitä, kuka olen.
kun olin lapsi ei ollut nettiä.lähes kaiken opin lukemalla koko kirjaston läpi. koulussa opinto ohjaus oli ala arvoista. jatkoin kuitenkin opiskeluja, onneksi sukulaiset toi kotiin jotain oppilaitosten esitteitä ja sitten hain paikkoja.kodissani käytiin kansanopiston kursseja ja niillä oppi kulttuuria.
mun heikkous oli talous ja raha asiat opin sijoittamis sanoja ja mahdollisuutta vasta aikuisena. tosin ei mulla ollut juuri rahaa sijoittaa ollutkaan olis ollut hyvä edes aloittaa. koulussa ei opetettu juuri mitään talous tai elämäntaito asioita kuten sopimuksia tai lakiasioita.niitä pitäisi opettaa ihan peruskoulussa esim.sopimusmallit.
joo tunnen etten oppinut monia taitoja kuten asuntosäästämistä,piensijoittamista tms asioita lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa mulle kävi päinvastoin - tajusin kuinka edistyksellisiä ja erilaisia kokemuksia antaneita mun vanhemmat oli. Teininä tuntui joskus siltä, että miksi täytyy mennä johonkin taidenäyttelyyn, teatteriin tms. kun kavereiden ei tarvinnut. Ja maaseudulta maanviljelijäperheestä olen kotoisin, joskin molemmat vanhemmat kouluja käyneitä.
Sama. Ajattelin, että kaikki muutkin matkustaa, käy teattereissa ja taidenäyttelyissä ja ostaa taidetta, esim. veistoksia, kotiin, koska myös kavereideni vanhemmat tekivät niin. Minunkin vanhempani ovat alunperin maalta, mutta muuttivat kaupunkiin opiskelemaan ja päätyivät valkokaulushommiin.
Alkoholisti duunariperheestä olen lähtöisin. Ikinä ei niinkään mihinkään opiskeluihin innostettu, pääasia että peruskoulun pääsi läpi. Kotona kaikelle sivistykselle ja korkeakoulutukselle naureskeltiin ja niitä pilkattiin. Tyttönä minulle iskostettiin päähän vain sitä, että minun tulevaisuus tulee olemaan äitiys ja muille uhrautuminen. Nykyisin en ole tekemisissä suvun kanssa. Kun aloin ottaa välimatkaa sukulaisiin, minut yritettiin jopa väkivallalla uhkailemalla pakottaa parisuhteeseen ja synnyttämään lapsia. Lisään vielä, että olen sateenkaari-ihminen ollut nuoresta asti, ja tästä on kiusattu perhepiirissä nuoresta asti, ja yritetty näin saada minut "elämään niinkuin ihmisten kuuluu", eli hankkimaan miehen ja lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kasvoin helluntailaiskodissa, tosi moni ihan normaali asia oli kiellettyä (esim. radion kuuntelu).
Jätti ikuiset traumat!
Olisi mielenkiintoista tietää minkä ikäisiä täällä kirjoittaa. Itse olin reilu 30v.
Muistan kun omassa päiväkodissa ja peruskoulussa käytiin mm. teatterissa ja museoissa. Käydäänkö enää? Tärkeä tietä tasoittava tekijä tuokin että "pakko" käydä. Toki eri paikoissa on erilaiset mahdollisuudet, nykyään kuitenkin vaikkapa virtuaalimuseoita ja streamauksia näytelmistä. Meillä oli kyllä myös hyvä opo ja opinto-ohjaus yleensäkin yläasteella ja lukiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiukan kaukaa haettua minulla olisi vanhemmiltani vaatiakaan baletin ja oopperan tuntemusta ja arvostusta, kun molemmat ovat pienestä töllistä syrjäsuomesta lähtöisin. Ja ihan hyvin pärjään ilman oopperaa ja balettia, vaikka akateeminen olenkin. Ammatinkin jouduin itse keksimään, mutta vaikea heidän olisi siitäkään ollut minulle mitään kertoa. Ihan hyvä näin.
Ihan hyvin varmaan pärjää mutta oletko kokeillut? Minä ja puolisoni käymme monta kertaa vuodessa oopperassa ja baletissa vaikka lapsuudessa emme olleet kumpikaan kertaakaan koska elämä on enemmän kuin pärjäämistä ja meistä tuo on kivaa. Luulin, että en ole kiinnostunut klassisen musiikin konserteista mutta käymme nykyään niissäkin yli kymmenen kertaa vuodessa. Oli sittenkin aika huomattavasti odotuksia parempaa molempien mielestä. Museoissa ym. ravaamme myös. Toki asiaa auttaa merkittävästi, että lähellä on paljon tarjontaa.
Minun vanhempani olivat vähätuloisia duunareita, jotka muuttivat työn perässä kauas kotiseudultaan, tapasivat, menivät naimisiin ja perustivat perheen pieneen kuntaan. Siellä minä kävin kouluni kasarilla, lukion ysärillä. Kunnassa ei juurikaan mitään kulttuuria ollut tarjolla, mutta en koe silti jääneeni paljosta paitsi. Talvikaudet elimme suurin piirtein vedellä ja leivällä, että kesällä pääsimme kiertämään Eurooppaa, ja silloin kävimme kaikenlaisissa paikoissa Auschwitzista Louvreen.
Kotikunnassa kävimme joka kesä katsomassa kesäteatterin tarjonnan ja välillä naapurikunnissakin. Ajelimme joskus sunnuntaisin kotikunnan ympäristökuntiin katsomaan kartanoita ja hiidenkiukaita ja ties mitä, ne olivat maksuttomia ja siksi hyviä käyntikohteita. Koulun kanssa käytiin kaupungissa teatterissa, taidemuseossa ja operetissa (silloin oli rahaa kouluilla viedä oppilaita vaikka mihin). Kun lukioikäisenä kerroin vanhemmilleni haluavani päästä kuuntelemaan oopperaa, he kustansivat minulle junalipun ja pääsylipun Savonlinnan oopperajuhlille. Kotikunnassani ei harrastuksiakaan ollut pahemmin tarjolla, mutta musiikkiopiston lukukausimaksut maksettiin, kirjastosta sain hakea luettavaa niin paljon kuin halusin, ja minua myös kannustettiin kouluttautumaan niin pitkälle kuin suinkin.
Nyt asun isossa kaupungissa, jossa on monenmoista kulttuuria. Lapseni kanssa käyn kaikessa mahdollisessa nykytaiteen näyttelyistä kiertävään balettiin. Matkustelemme myös paljon ympäri Suomea ja Eurooppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kotiäiti, joten vähän niin ja näin jäi tukeminen ja sivistys. Tämän vuoksi vastustan tätä trad wife -hommaa. Vaikka olisi aikaakin, niin kotiäiti on itse usein kunnianhimoton eikä osaa tukea lapsia. Myös omat työelämän taidot ovat usein vanhentuneet. Toki minun kotonani kannustettiin opiskelemaan.
Toisaalta, minusta tuli todella utelias. Luen kaiken mahdollisen, luin jo lapsena salaa aikuisten juttuja. Ja haluan pysyä kärryillä maailman tapahtumista. Inhoan vanhanaikaisuutta ja jämähtämistä uralla ja elämässä. Otan selvää uusista ilmiöistä, en ajattele mustavalkoisesti. Tykkään etsiä tietoa. Historia on mielenkiintoista, oppii näkemään miten jostain asioista on kohkattu ja sitten niistä on tullut valtavirtaa, noin esimerkiksi.
Siitä ei tosiaan juuri puhuta, miten nuo kotona oleskelleet rouvat ovat oikeasti aika yksinkertaisia ihmisiä
Veikkaan, että syy-seuraussuhde menee toisinpäin: kotiäideksi jäävät keskimäärin yksinkertaisemmat. Harva menestyksekästä uraa esimerkiksi tutkijana tekevä jää vuosikausiksi kotiin ja sitten maagisesti tyhmenee siinä. Toki poikkeuksia on ja esimerkiksi tilanteita joissa toisen on joustettava toisen uran vuoksi. Kotona oleva kotirouva voi myös olla olematta kotona ja/tai tehdä jotain aivoja vaativaa. Tässäkin se alkuperäinen persoona painaa eniten. Suurempi ongelma on jos on lapsia koska heistä huolehtiminen vie paljon aikaa eikä ole rakettitiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Et taida päästä koskaan eroon lapsuudestasi! Tehtailet näitä samantyylisiä aloituksia joka toinen päivä. Minulla oli suurinpiirtein samanlainen lapsuus ja tausta kuin sinä kuvailet itsellesi olleen. Mutta minä tiesin koulun loputtua kaikki ne asiat, joista sinä sanoit olleesi tietämätön. Ehkäpä syy oli sinussa itsessäsi!
No hei, tämä oli hyvä aloitus. Annetaan jatkua jookos🤔
Meillä vähän vaihtelevaa. Kannustettiin lukemaan kirjoja ja äiti luki iltasatuja minulle ja sisaruksilleni monta vuotta. Käytiin joskus konserteissa ja ravintolassa ja harrastin musiikkia.
Mutta opiskelusta ei puhuttu mitään. Tästä olen vähän katkera, koska peruskoulussa meni hyvin jo itsestäänkin, mihin olisin päässyt jos vanhempia olisi kiinnostanut ja olisin saanut kannustusta ja ohjausta. Ammattikouluun menin kun se oli lähellä kotia. Tuntui ettei äiti halunnut että lähtisin kotoa opiskelemaan myöhemminkään, sitä ei nähty vaihtoehtona. Vanhemmat on sellaisia että ovat syntyneet pikkukylällä ja siellä ikänsä asuneet ja kaikki muu tuntuu pelottavalta.
Opiskelin myöhemmin ylemmän korkeakoulututkinnon, monen mutkan kautta... olisinpa päässyt suorempaa tietä.
Raha-asioista ei opetettu mitään. Ei puhuttu laskujen maksamisesta, ei säästämisestä. Äiti ei ollut töissä ollenkaan ja isä oli maanviljelijä, paljon ei ylimääräistä ollut ja rahaa tavallaan pelättiin. En muista miten olen kaikki pankkiasiat yms osannut selvittää teininä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kotiäiti, joten vähän niin ja näin jäi tukeminen ja sivistys. Tämän vuoksi vastustan tätä trad wife -hommaa. Vaikka olisi aikaakin, niin kotiäiti on itse usein kunnianhimoton eikä osaa tukea lapsia. Myös omat työelämän taidot ovat usein vanhentuneet. Toki minun kotonani kannustettiin opiskelemaan.
Toisaalta, minusta tuli todella utelias. Luen kaiken mahdollisen, luin jo lapsena salaa aikuisten juttuja. Ja haluan pysyä kärryillä maailman tapahtumista. Inhoan vanhanaikaisuutta ja jämähtämistä uralla ja elämässä. Otan selvää uusista ilmiöistä, en ajattele mustavalkoisesti. Tykkään etsiä tietoa. Historia on mielenkiintoista, oppii näkemään miten jostain asioista on kohkattu ja sitten niistä on tullut valtavirtaa, noin esimerkiksi.
Siitä ei tosiaan juuri puhuta, miten nuo kotona oleskelleet rouvat ovat oikeasti aika yksinkertaisia ihmisiä
Joo, kun rahaa on, niin edustusvaimot "oppii" kyllä kokkareilla, "paremman musiikin" konserteissa ja taidenäyttelyissä. Ainakin jonkun satunnaisen taiteilijan nimen ja ehkä jotain pikkuknoppeja, joista keskustella illallispöydässä. "Yleissivistyksestä" ja älykkyydestä voi olla puutetta. Mutta rahapiirit on aina olleet pienet. Ulkonäkö miellyttävänä ehkä säilynyt, mutta sisäsiittoisuus tehnyt omia juttujaan, ja elinikäinen aivopesu "paremmuudesta" viimeistellyt. Näitä voi kutsua "tynnyreissä kasvaneiksi". Se ei ole synonyymi sille, että ei osaisi ruokailla oikeilla välineillä oikeana ruokailun hetkenä.
Minäkin menin kirjastoon kirjoja ahmimaan lapsena ja vanhempani sanoivat, että älä turhaan tuhlaa aikaasi lukemalla mitään, ellei se ole koulun koetta varten, kun muuten siitä ei ole mitään hyötyä.