En vaan jaksa miehiä
Olen lähemmäs 50-vuotias nainen jo. Ihan mukiinmenevä, en mikään erityinen kaunotar kuitenkaan.
Kävin tänään lääkärissä, joka oli n. 10-15 vuotta itseäni vanhempi setä. Jouduin mm. kekkuloimaan rintsikoissa hänen edessään. Onneksi olin laittanut peittävät sporttiliivit (mulla on todella isot rinnat).
Konsultaatio m'en ihan hyvin, mutta ärsytti lopuksi, kun hän siinä edessäni soitti jollekin kollegalleen, ja sanoi ihan ohimennen, että kyseessä oli "viehättävä" potilas, siis minusta puhuessaan.
MIKSI? Koko mun elämä on ollut tuollaista. AINA kun olen ollut tekemisissä miesten kanssa, se asetelma on tuollainen. Minä haluaisin olla ihan vaan rauhassa ihminen enkä mikään viehättävä olento. Nykyään tuo on jäänyt kyllä vähemmälle, mutta näköjään edelleen pitää varoa tuollaisia setämiehiä.
Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (26)
oho. nähtävästi se oli pedofiili kun olit noin paljon nuorempi
No tietty jos kehuja itse ei ollut viehättävä niin se ärsyttää.
Huvittavaa kyllä, ON, samankaltainen kokemus!
Kun olin nuorimies ja yötä sairaalassa, aamukierroksella ollut naislääkäri katseli minua, sanoi "kaunis poika" ja sitten alkoi höpöttämään juttujaan minulle ja hoitajille.
Lähinnä se huvitti minua välittömyydellään, mutta ei siitä mitenkään paha mieli tullut.
Enpä usko.
Viisikymppiset naiset - ja olen semmoinen - eivät ensinnäkään ole enää erityisen viehättäviä naisten joukossa.
Se juna on mennyt jo tosi kauan sitten kun vertailussa mukana myös kaikki nuoremmat.
Lisäksi me toon jälkeen (eikä muutenkaan) ei varmasti lääkäri käyttäydy tuolla tavalla.
Sinulla näkyy normaali ikääntyminen ottavan tosi koville. Kehitäppä itseäsi vaihteeksi sisäisesti.
Tuon vuoksiko ei naisille saisi olla edes kohtelias? Intersektionaalinen ideologia sairastuttaa nihilismiin.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa kyllä, ON, samankaltainen kokemus!
Kun olin nuorimies ja yötä sairaalassa, aamukierroksella ollut naislääkäri katseli minua, sanoi "kaunis poika" ja sitten alkoi höpöttämään juttujaan minulle ja hoitajille.
Lähinnä se huvitti minua välittömyydellään, mutta ei siitä mitenkään paha mieli tullut.
Tämä on oikeasti aivan tosi juttu. Ymmärrän, että yhden kerran saman kokenut mies ei kykene näkemään asiassa mitään ikävää, mutta kun koko nuoruutensa ja nuoren aikuisuutensa on joutunut olemaan miesten kanssa varpaillaan, tuo ei vaan ole kivaa, sanoittepa sisäisestä kauneudestani mitä hyvänsä. Olen nuoruudessa kuullut kommentteja ihan päivittäin kaikenlaisissa mahdollisissa tilanteissa.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että lääkärin ei todellakaan kuuluisi sanoa mitään tuollaista, samoin siitä että 5-kymppisten juna meni jo. Ei mulle enää tuollaista käy melkein koskaan. Tämä tilanne vaan herätti vanhat traumat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa kyllä, ON, samankaltainen kokemus!
Kun olin nuorimies ja yötä sairaalassa, aamukierroksella ollut naislääkäri katseli minua, sanoi "kaunis poika" ja sitten alkoi höpöttämään juttujaan minulle ja hoitajille.
Lähinnä se huvitti minua välittömyydellään, mutta ei siitä mitenkään paha mieli tullut.
miestä tuo saa huvittaa, eikä ole pakko pahoittaa mieltään, mutta naisten kuuluu nykyfeminismin mukaisesti ahdistua tuollaisesta ja ruikuttaa somessa
Vanhanaikaista kohteliaisuutta. Et vain osannut ottaa sitä sellaisena, vaan itse seksualisoit sen.

Kyllä, näin on. En todellakaan usko, että lääkäri ajatteli asiaa sen kummemmin. Hänkään ei vaan miehenä ymmärrä, että jos on TOISTUVASTI kokenut seksuaalista häirintää vuosien ajan, kaikenlaisille ystävällisiksikin tarkoitetuille kommenteille saattaa tulla pahasti allergiseksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No tietty jos kehuja itse ei ollut viehättävä niin se ärsyttää.
Näin. Jos lääkäri olisi ollut naista kymmenen vuotta nuorempi ja komea mies, niin ei olisi ollut mitään ongelmaa. Olisi jäänyt naiselle vain erittäin hyvä mieli.

Pahinta, mitä voi olla nykyfeministille, on setämies. Siitä ei ihmisolento enää pahene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietty jos kehuja itse ei ollut viehättävä niin se ärsyttää.
Näin. Jos lääkäri olisi ollut naista kymmenen vuotta nuorempi ja komea mies, niin ei olisi ollut mitään ongelmaa. Olisi jäänyt naiselle vain erittäin hyvä mieli.
Ei ole näin. Todellakaan.
Ap
Ymmärrän tunteesi. Onneksi kaikki miehet eivät ole tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhanaikaista kohteliaisuutta. Et vain osannut ottaa sitä sellaisena, vaan itse seksualisoit sen.
Kyllä, näin on. En todellakaan usko, että lääkäri ajatteli asiaa sen kummemmin. Hänkään ei vaan miehenä ymmärrä, että jos on TOISTUVASTI kokenut seksuaalista häirintää vuosien ajan, kaikenlaisille ystävällisiksikin tarkoitetuille kommenteille saattaa tulla pahasti allergiseksi.
Ap
Tiedostat siis ongelmam olevan omassa päässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tapahtui sun mielikuvituksessa.
Näin sinä voit omassa mielikuvituksessasi ajatella. Kaikenlaista tapahtuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhanaikaista kohteliaisuutta. Et vain osannut ottaa sitä sellaisena, vaan itse seksualisoit sen.
Kyllä, näin on. En todellakaan usko, että lääkäri ajatteli asiaa sen kummemmin. Hänkään ei vaan miehenä ymmärrä, että jos on TOISTUVASTI kokenut seksuaalista häirintää vuosien ajan, kaikenlaisille ystävällisiksikin tarkoitetuille kommenteille saattaa tulla pahasti allergiseksi.
Ap
Tiedostat siis ongelmam olevan omassa päässäsi.
Ongelma ei ole oman pääni kehittämä, vaan miesten käytöksen muokkaama. Missään tapauksessa tuo kommentti ei ollut asiallinen lääkäriltä tutkimuksen jälkeen.
Ap
Kai sinä sitten olet ulkoisesti viehättävä kun tekstin perusteella et ainakaan sisäisesti.