Kontiolahden epäilty nuori puukkomies on kuollut.
Näin kertoo Ilta-Sanomat.
Kaveri oli 7 vee, kun isänsä kuoli puukotukseen.
15 vuotta myöhemmin itse puukotti neljää henkilöä, joista yksi menehtyi.
Nyt menehtynyt tutkinta vankeudessa. Liekö oman käden kautta.
Ei ainakaan tule pitkää oikeudenkäyntiä.
Kommentit (24)
Mitenkähän on tuon onnistunut tekemään tutkinta vankeudessa?
Ei ole tarkkailu mennyt ihan putkeen. Vai onko asialla ollut joku toinen?
Ei ole muuta tietoa kuin tuo, että menehtynyt.
Ei ollut parhaassa jonossa geenipoolissa. En kadehdi tollaista elämää, säälin lähinnä.
YLE kertoo ettei epäillä muita henkilöitä eli omasta tahdosta lähti.
Saivatkohan motiivia selville, miksi tuon teki, vai eikö kertonut mitään.
Ap, miten oman käden kautta?
Ei vangeilla ole esineitä, joilla he voisivat itsensä surmata.
Sikäli kun kaveri on edelleen vankilassa, ja onhan. Tutkintavankeudessa, eikä se ole oikea vankila.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut parhaassa jonossa geenipoolissa. En kadehdi tollaista elämää, säälin lähinnä.
Jep. Ihan samoin ajattelin ja sääliä myös tunnen. Tekonsa oli kamala ja anteeksiantamaton, mutta huonot kortit sai geenipoolissa.
Varmaan 22 veenä tajusi sellissä, että 15 vuotta napsahti niin ei jaksanut sitä kokea.
Tervemenoa. Hyvä kun poistui "muonavahvuudestamme". Ei tule ikävä.
Eikä traaginen lapsuus ole mikään lieventävä asianhaara. Tosin, tämä perkele ei enää ole maallisen tuomioistuimen tuomittavissa, mutta toivottavasti sentään se tuonpuoleinen tuomioistuin antaa tälle pahalle miehelle ansionsa mukaan.
Herra Hammurab
Kummittelevatkohan ne Suomen ilmakentässä. Vai tarkkailevat menoa.
Mukava lukea näinä aikoina tällaisia positiivisiakin uutisia. Kiitos. Tuli hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten oman käden kautta?
Ei vangeilla ole esineitä, joilla he voisivat itsensä surmata.
Sikäli kun kaveri on edelleen vankilassa, ja onhan. Tutkintavankeudessa, eikä se ole oikea vankila.
Kyllä se onnistuu esimerkiksi lakanalla. Ei ole ensimmäinen joka noin tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut parhaassa jonossa geenipoolissa. En kadehdi tollaista elämää, säälin lähinnä.
Kuka tuota nyt kadehtisikaan?
Miksi uutisissa on aina kontiolahtelaisia sarjahukuttajia, puukkomiehiä ja rattijuoppoja? Tapahtuuko seudulla koskaan mitään hyvää?
Tekijän näyttelijä Robin Williamsikin itsarin omassa makkarissa. Kietoi kaulaan jotain ja roikkui oven kahvassa niinkauan että henki lähti.
Kyllähän nuo teot onnistuu jos ihminen sitä tosissaan haluaa.
Olisi kiva tietää mikä oli torille motiivi. Vai oliko pelkkä kateus syynä, kun kaverilla jonka luona oli kylässä, oli tasapainoinen ja normaali perhe, isovanhempinern samassa pihapiirissä?
Sehän taasen ei ollut kaverin, eikö muiden syy, mutta kun päässä napsahtaa se vuosien katkeruus, niin saattaisi tulos olla tuo.
Vierailija kirjoitti:
Miksi uutisissa on aina kontiolahtelaisia sarjahukuttajia, puukkomiehiä ja rattijuoppoja? Tapahtuuko seudulla koskaan mitään hyvää?
Ei turhaan ennen vanhaan puhuttu kylähulluista. Ei tuolla syrjäseudulla ole muita aktiviteetteja kuin päihteet ja ammuskelu. Tekisi noillekin ihan hyvää päästä vaikka kerran elämässään taidemuseoon. Näkisi vähän muutakin kuin sen oman pihan japsiautojen raatokokoelman.
Vierailija kirjoitti:
Tervemenoa. Hyvä kun poistui "muonavahvuudestamme". Ei tule ikävä.
Eikä traaginen lapsuus ole mikään lieventävä asianhaara. Tosin, tämä perkele ei enää ole maallisen tuomioistuimen tuomittavissa, mutta toivottavasti sentään se tuonpuoleinen tuomioistuin antaa tälle pahalle miehelle ansionsa mukaan.
Herra Hammurab
Tää on saanut alapeukkuja, mutta toisaalta tuo kirjoittaja on oikeassa, vaikka se kamalalta tuntuu myöntää. Tuo nuorimies olisi ehtinyt luuultavasti päästää vielä monta viatonta sielua tuonpuoleiseen, jos olisi saanut elää.
Joskus on vaan perempi niin, että jonkun elämä päättyy.
Teki itsarin, kun kuuli että yksi puukotetuista kuoli?
Äiti löysi poikansa kuolleena Nyt kukkatakkista miestä syytetään taposta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cd10944c-1860-4573-9e75-2a6f312de492
Kukkatakkimies ja Pieksämäki.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän on tuon onnistunut tekemään tutkinta vankeudessa?
Ei ole tarkkailu mennyt ihan putkeen. Vai onko asialla ollut joku toinen?
Ei ole muuta tietoa kuin tuo, että menehtynyt.
Ihan rauhassa saa vetää ittens kiikkuun viranomaisen huostassa tai kuolla putkaan, huomaavat sitten kun huomaavat.
Okei. Olipa siinä kaverilla elämä.