Exän kanssa yhteen paluu
Eli tilanne se, että tapailtiin 5kk ja nainen lähti matkoille. Suhteen aikana oli paljon omaa epävarmuutta ja ikäkriisiä jne. Lyhyesti sanottuna ne sitten kaatoi suhteen kun en vienyt juttua eteenpäin vaan velloin omissa ongelmissa. Palasi reissusta noin 6 viikkoa sitten. Otin yhteyttä ja kerroin, että olisin halunnut parisuhteen hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan halunnut samaa, johtuen näistä omista kriiseistäni. Ajoitukseen kaatui siis tämä homma. Nyt kun aikaa kulunut, niin on iskenyt viiveellä menetyksen tuska. Tuntuu että hän oli elämäni nainen. Kaduttaa tosi paljon oma toiminta. Antaisin mitä vaan, jos pääsisin ajassa taaksepäin, mutta en pääse.
Hän sanoin päätöksen tehtyään, että voin laittaa viestiä hänelle jos siltä tuntuu eli jatkettiin ihan sovussa eri teille. Lupasi myös tarvittaessa auttaa reissuni suunnittelussa, kun lähdössä ekaa kertaa yksin Aasiaan.
Olen nyt ratkonut pään sisällä ja terapiassa nuo omat ongelmat, jotka meidät vei eri teille. Ottaa todella paljon päähän, sillä tietäisin, että homma toimisi, jos nyt aloitettaisiin ns. alusta. Ei tästä taida olla paluuta enää. Haluaisin kovasti laittaa hänelle viestiä ja pahoitella omaa käytöstä. En tietenkään lähtisi anelemaan takaisin, sillä eihän se ole mahdollista. En tiedä pitäisikö laittaa tuo pahoitteluviesti, jos se toisi helpotusta omaan oloon? Ei se kyllä häntä takaisin tuo, tiedän sen.
Mielipiteitä?
Ja neuvoja, miten päästä eroon katumuksesta/itsesyytöksistä.
Up