Eipä Arissa ole kehumista
Kommentit (14)
tuomarit ovat noin lepsuja? Tuohan kuulosti todella surkealta!
Petyin, koska en ole sattunut Aria kuulemaan vielä kertaakaan, ja nyt odotin oikein, kun kerrankin olen ruudun ääressä oikeaan aikaan. Mutta ei ollut mistään kotoisin!
Kaveri on niin ennalta-arvattava, ei tunnu yhtään kehittyvän tulkitsijana ohjelman aikana. Miia ja Kristian menevät koko ajan eteenpäin ja kokeilevat rajojaan, Ari pysyy paikallaan.
eli ainoastaan tuntuu hevin hallitsevan...
Eiköhän jokaisella artistilla ole se oma linjansa.
Vierailija:
eli ainoastaan tuntuu hevin hallitsevan...
Ensinnäkään -- vaikka Iron Maiden-fani olen -- Iron Maiden ei ole kovin monipuolista musiikkia ja ne loistavat vain kertosäkeillään. Mielestäni Arin esitys oli melkein alkuperäisen veroinen, varsinkin kertosäkeet meni tosi hyvin. (Kuinka moni teistä oikeasti tuntee tuon biisin?) Esiintyminen ei ollut kovin kummoista. Ja biisivalinta olisi voinut olla parempi, vaikka onkin Maidenin parhaimmistoa tuo.
Ari tosiaan osaa vetää muutakin kuin heviä. Vetihän se just piano manin ja karsinnoissa Kirkaa.
Jos se hevi on sen juttu niin on.
Ihana ääni kyllä minustakin. Aivan älyttömän hyvä!
Itsekin ostan vain monipuolisten artistien levyjä. Pitää olla samalla levyllä heviä ja rokkia, suomalaista ja englanninkielistä jne.
Ei uskalla kokeilla mitään uutta, kun luulee olevansa ylivoimainen lehtien kirjoittelun perusteella.
mutta kun joka biisi kuulostaa tasan samalta! Sekin vielä menee jotenkin läpi että heavy on selkeesti ominta alaa mutta olis kiva kuulla jotain muutakin. Mielestäni ylimielisyys näkyy, on jo varma voitostaan. Ja ei tuo lavatyöskentely ole mitään muuta kuin seisoskelua, en jaksais keikalla tota samaa paikallaan jököttämistä tai moshaamista tuijottaa...
Kannattaisi valita seuraavaksi jotain vanhempaa heviä, vaikka Led Zeppeliltä jokin puolislovari, jotain jossa on enemmän nyansseja, jotta ääni tulisi paremmin esille. Tosin eipä sillä ole kovinkaan suurta merkitystä minulle, kuka voittaa kisan.
Komppaan myös kutosta.