En nuorena ajatellut olevani kaunis

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän yli nelikymppinen ja vielä muutama vuosi sitten minua koitettiin pokailla milloin missäkin. Metrossa, kadulla, töissä, ostoskeskuksessa yms. Olen aina kärsinyt huonosta itsetunnosta ja kun täällä kerran uskalsin pokailusta kysyä niin vastaus oli, että ainahan ne miehet koittavat iskeä niitä rumimpia, huonolla itsetunnolla varustettuja naisilta joilta on helpoin saada. Tämä varmisti käsitystäni siitä, että todellakin olin jotenkin viallinen ja vähemmän kaunis ihminen. 

Nyt kun olen katsellut kuvia viidentoista, kymmenen vuoden takaa niin näen itsekin ettei mikään ollut vialla, päinvastoin. Nyt rupeaa ikä näkymään minussa, on silmäpussia, rypyn alkuja ja buldogin posket tekevät tuloaan. Harmi etten osannut nauttia ulkonäöstäni silloin kun siihen oli aihetta.

Pokailua on kovin monenlaista, riippuen millaista se pokailu on, mutta tuollainen kommentti kyllä kielii halusta lytätä. Aivan kuten jo sanottiin. Ja jos olet ollut kaunis ja nätti, tuskin se muutamaan ryppyyn ja silmäpussiin kaatuu :)  Kauneuden idea ei muutenkaan ole se, että olisi täydellinen. Tärkeämpää kenties jopa on se ns. "jokin" mikä lähtee mm. itsevarmuudesta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen kaunistunut vanhemmiten. Kalojen edukas luusto on tullut esiin kun pyöreys on hävinnyt. Eikä liity painoon koska sitä on kyllä tullut lisää kroppaan.

Kalojen?

Varmaankin tarkoitetaan: kasvojen :)  Ap

Ha hah! Minä luulin, että joku on tosissaan hurahtanut horoskooppeihin 

Mä taas luulin nuorena olevani kaunis vaikka en saanut huomiota, nyt 25 v myöhemmin huomaan että olin kyllä melkein ruma. Toki silti nykyistä parempi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse näin itseni nuorena ns."ihan keskivertona". Nyt 52 vuotiaana kun löysin valokuvia itsestäni 19 vuotiaana, niin mitä vit...ua, minähän olin suorastaan kaunotar. Upea tasavärinen kermanvalkoinen iho, paksut hiukset ja en edes tiennyt, että minulla oli tuollainen kasvojen luusto näkyvissä, koska iho oli niin kiinteä.  En tajua missä se oma arvostus oli tuolloin :(

Tuskin olit nuorena mikään kaunotar. Mutta olit nuori, ja se merkkaa jo paljon etenkin naisille. Nyt olet vain vanha. 

Vierailija kirjoitti:

Pahuus rumentaa. Vaikka olisi miten hienosti meikattu nainen ja miehellä puku yms mutta jos on sairaan itsekeskeinen ja omatunto puuttuu, on ruma. 

Normaali hyvällä eli kauniilla ihmisellä on omatunto ja kyky itsereflektioon. Paholainen osaa kyllä esittää valon enkeliä. Valitettavasti ensi silmäyksellä ei näe kuin pintaa. Monesti kyllä ajattelen että onneksi en tunne tuotakaan. Elämä opettaa. 

Tuosta saa sen käsityksen, että sinulla on voimakkaita ennakkoluuloja tuntemattomia kauniita ja komeita ihmisisiä kohtaan eli heijastat ulkonäköön omia kiellettyjä puoliasi. Itse ajattelen, että ulkonäkö on vain ulkonäköä. Siihen ei pitäisi liittää paholaisia eikä enkeleitäkään, ja maailma on muutenkin kaikkea muuta kuin mustavalkoinen, vain harva on paholainen tai enkeli.

Eipä sillä ovathan kauniisiin ja komeisiin liitetyt stereotypiat hyvin yleisiä. Yhteen komeisiin miehiin liittyvän jo kerroinkin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli toisinpäin. Mä uskoin olevani kaunis, koska tykkäsin itse omasta peilikuvastani. En ollut suosittu, mutta uskoin sen johtuvan siitä, että olin ujo ja nörttimäinen, en siis koskaan ajatellut ettei pojat ja miehet lähesty minua koska en vaan ollut tarpeeksi nätti. Meinasin vaan että minusta hohkaa semmoista vetäytyvää ja vaivaantunutta energiaa, joka karkottaa kaikki, ja jos saisin itseluottamusta, minusta tulisi suosittu. Koska itse uskoin olevani kaunis, minulla oli myös kriteerejä poikaystävien ulkonäölle, ja kas kummaa ne joista minä olisin kiinnostunut, ei olleet koskaan kiinnostuneita minusta.

Vasta keski-iässä, pohtiessani sitä miten mulle on käynyt näin, että jäin miehettömäksi ja lapsettomaksi vaikka perhe oli mun suurin ja oikeastaan ainoa haave elämässä, tajusin että suurin syy on se, että olen ruma. Ja että olen aina ollut ruma. Katselin ylioppilaskuvaakin, ja nuorena kiinnitin siinä huomiota vaan pitkään tummaan tuk

Täysin sama juttu. Tosin olin kimpassa niiden rumempien kanssa mutta ei niistä mitään pitempää juttua tullut. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli toisinpäin. Mä uskoin olevani kaunis, koska tykkäsin itse omasta peilikuvastani. En ollut suosittu, mutta uskoin sen johtuvan siitä, että olin ujo ja nörttimäinen, en siis koskaan ajatellut ettei pojat ja miehet lähesty minua koska en vaan ollut tarpeeksi nätti. Meinasin vaan että minusta hohkaa semmoista vetäytyvää ja vaivaantunutta energiaa, joka karkottaa kaikki, ja jos saisin itseluottamusta, minusta tulisi suosittu. Koska itse uskoin olevani kaunis, minulla oli myös kriteerejä poikaystävien ulkonäölle, ja kas kummaa ne joista minä olisin kiinnostunut, ei olleet koskaan kiinnostuneita minusta.

Vasta keski-iässä, pohtiessani sitä miten mulle on käynyt näin, että jäin miehettömäksi ja lapsettomaksi vaikka perhe oli mun suurin ja oikeastaan ainoa haave elämässä, tajusin että suurin syy on se, että olen ruma. Ja että olen aina ollut ruma. Katselin ylioppilaskuvaakin, ja nuorena kiinnitin siinä huomiota vaan pitkään tummaan tuk

Minusta tuo nuorena esittämäsi skenaario todella uskottavalta. Eli vaivaantuminen ja vetäytyminen tarttuu toiseen osapuoleen ja hänestäkin alkaa tuntua vaivaantuneelta. Olen itsekin kokenut sen tunteen, koska eräs nuoruuden tuttavani oli välillä vaivaantunut minunkin seurassani ja se tuntui, vaikka peitinkin sen aina. En jaksa uskoa, että kyse olisi ulkonäöstä eikä se kuvailusikaan perusteella vaikuta todelta. Vanhemmiten monet saavat lisää itsevarmuutta ja pääsevät pahimmasta ujoudestaan, jos ovat työelämässä ym. Toivottavasti sinullekin on käynyt samoin. Jos yhä toivot parisuhdetta, niin sellaisenhan voi saada missä iässä tahansa, joten ei kannata puhua imperfektissä. Elämässä voi tapahtua isojakin yllätyksiä, myös iloisia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli toisinpäin. Mä uskoin olevani kaunis, koska tykkäsin itse omasta peilikuvastani. En ollut suosittu, mutta uskoin sen johtuvan siitä, että olin ujo ja nörttimäinen, en siis koskaan ajatellut ettei pojat ja miehet lähesty minua koska en vaan ollut tarpeeksi nätti. Meinasin vaan että minusta hohkaa semmoista vetäytyvää ja vaivaantunutta energiaa, joka karkottaa kaikki, ja jos saisin itseluottamusta, minusta tulisi suosittu. Koska itse uskoin olevani kaunis, minulla oli myös kriteerejä poikaystävien ulkonäölle, ja kas kummaa ne joista minä olisin kiinnostunut, ei olleet koskaan kiinnostuneita minusta.

Vasta keski-iässä, pohtiessani sitä miten mulle on käynyt näin, että jäin miehettömäksi ja lapsettomaksi vaikka perhe oli mun suurin ja oikeastaan ainoa haave elämässä, tajusin että suurin syy on se, että olen ruma. Ja että olen aina ollut ruma. Katselin ylioppilaskuvaakin, ja nuorena kiinnitin siinä huomiota vaan pitkään tummaan tuk

Ai niin, piti kysyä vieläkö tykkäät omasta peilikuvastasi? Toivottavasti! Sieltähän toivottavasti katsoo sinun paras ystäväsi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä taas luulin nuorena olevani kaunis vaikka en saanut huomiota, nyt 25 v myöhemmin huomaan että olin kyllä melkein ruma. Toki silti nykyistä parempi. 

Mielenkiintoista, että useampi ilmoittaa kokeneensa täysin päinvastoin. Olen yllättynyt. Ap

Minä pidin itseäni äärimmäisen rumana, kun olin alle 20v. Mutta sen jälkeen aloin saada paljon myönteistä kommenttia naisilta, ja lopputuloksena aloin pitää kasvojani komeina. Kropasta en ole koskaan tykännyt, vaikka jotkut naiset on kovasti tykänneet siitäkin.

Muistan kun katsoin Elefanttimiehen kun olin 16-vuotias, ja liikutuin kovasti, kun siinä oli päähenkilönä selväst ruma ihminen. Samastuin häneen, koska pidin itseänikin epämuodostuneena., 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi vähän sama, kun otin itseäni niskasta kiinni ja laihdutin. Asiasta sanottiinkin, mutten uskonut kommentteja. En nytkään kuulemma ole pahannäköinen, mutta kaljuuntuminen vaatii toimia. :D

Oletko siis nainen vai mies? Minusta miehelle kaljuuntuminen on enemmän plussaa, mutta naiselle se on iso juttu. Miten olet sen kanssa pärjännyt ja mistä se johtuu? Peruukki voi kyllä olla kivakin, pääsee hiustenlaitossa helpolla. Itse ajelisin itseni täysin kaljuksi jo sairauden varhaisessa vaiheessa. Käyttäisin turbaaneja ja peruukkeja. Siitä voisi koettaa tehdän tyylikkään spessujutun, mutta kyllä se totuttelua vaatisi, kun mulla on tosi paksut, pitkät tai pitkähtköt hiukset aina ollut. Ap

Kaljuuntuminen miehelle plussaa? 

Vierailija kirjoitti:

Mä taas luulin nuorena olevani kaunis vaikka en saanut huomiota, nyt 25 v myöhemmin huomaan että olin kyllä melkein ruma. Toki silti nykyistä parempi. 

Jos huomiota ei saa oikeasti, niin silloin on ruma.

Vierailija kirjoitti:

On myös ihmisiä, jotka kaunistuvat vanhetessaan. Mielestäni esimerkiksi hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi on yksi tällainen. Piirteet ovat pehmentyneet ja on nätti! 

Samoin Tanja Poutiainen. Eihän hän nyt mikään vanha ole vielä, mutta hänen piirteensä ovat myös jollain tavalla pehmentyneet ja kaunistuneet huippu-urheilijan ajoista. 

Vierailija kirjoitti:

Minä pidin itseäni äärimmäisen rumana, kun olin alle 20v. Mutta sen jälkeen aloin saada paljon myönteistä kommenttia naisilta, ja lopputuloksena aloin pitää kasvojani komeina. Kropasta en ole koskaan tykännyt, vaikka jotkut naiset on kovasti tykänneet siitäkin.

Muistan kun katsoin Elefanttimiehen kun olin 16-vuotias, ja liikutuin kovasti, kun siinä oli päähenkilönä selväst ruma ihminen. Samastuin häneen, koska pidin itseänikin epämuodostuneena., 

Elefanttimies on kauhea elokuva juuri tuossa mielessä eli kun jokainen katsoja samaistuu häneen eikä mitään hyvää tapahdu, kärsimys vain jatkuu :(  Lynch on muutenkin lempiohjaajani. Minulle on uutta, että niin moni on pitänyt itseään rumana, kaipa tuollaiset kokemukset ovat niitä, joita ei muille jaeta, ei ystävillekään. Silloin ei tule oikaisua asiaan eli että noin ajatteleva voi olla komea, ei ruma. Subjektiivinen mielipide rakentuu sen palautteen varaan, jota lapsesta asti on saanut eikä se oikene välttämättä koskaan eli jopa aikuisuuteen asti voi kuvitella, että jokin lapsena itseen liimattu tarralappu tai vertailu sisarukseen pysyy omassa mielessä validina. Vanhempien ja lapsen lähiympäristön kommenteilla on valtava voima.

Onneksi välillä käy niin kuin sinullekin eli ympäristöstä saatu palaute saa itsensä näkemään toisin. Ikävä, ettet vieläkään pysty katsomaan itseäsi ihailevin silmin kuten naiset. Kuten jo keskustelimme, on miehen ulkonäön kehuminen harvinaista naisten suusta. Jos niin tapahtuu, on mies jo todella komea.

Miehet eivät taida oikein ymmärtää millaisia piirteitä naiset oikeasti pitävät komeina. Eivät ainakaan kaikki. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi vähän sama, kun otin itseäni niskasta kiinni ja laihdutin. Asiasta sanottiinkin, mutten uskonut kommentteja. En nytkään kuulemma ole pahannäköinen, mutta kaljuuntuminen vaatii toimia. :D

Oletko siis nainen vai mies? Minusta miehelle kaljuuntuminen on enemmän plussaa, mutta naiselle se on iso juttu. Miten olet sen kanssa pärjännyt ja mistä se johtuu? Peruukki voi kyllä olla kivakin, pääsee hiustenlaitossa helpolla. Itse ajelisin itseni täysin kaljuksi jo sairauden varhaisessa vaiheessa. Käyttäisin turbaaneja ja peruukkeja. Siitä voisi koettaa tehdän tyylikkään spessujutun, mutta kyllä se totuttelua vaatisi, kun mulla on tosi paksut, pitkät tai pitkähtköt hiukset aina ollut. Ap

Kaljuuntuminen miehelle plussaa? 

Kyllä, minusta kaljuuntuminen on plussaa, ei miinusta varsinkaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas luulin nuorena olevani kaunis vaikka en saanut huomiota, nyt 25 v myöhemmin huomaan että olin kyllä melkein ruma. Toki silti nykyistä parempi. 

Jos huomiota ei saa oikeasti, niin silloin on ruma.

Vetäytyvä ja ujo ihminen ei saa huomiota, koska hän välttelee sitä. 

Palstalla puhutaan paljon rumuudesta siihen nähden paljon, ettei kadulla juuri rumia ihmisiä näe. Kyse on siis vain subjektiivisesta tuntemuksesta. Ap