Avioerolapsi kärsii koko elämänsä

Avaaja saattaa olla aivan oikeassa. Näköjään erolla on vaikutusta myös tuleviin sukupolviin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että vahvasti identifioidut erolapseksi, vaikka sinulla on jo omiakin lapsia. Opettele pääsemään asian yli. Kaikilla on ikäviä kokemuksia läpi elämän, mutta suurin osa ei tee niistä koko identiteettiään.

Tuskin tämä on ap:n elämän hallitsevin asia. Traumoista on kuitenkin hyvä päästä puhumaan. Tällainen promiskuiteettinen apinlauma saattaa palvella joitakin yksilöitä, mutta se myös satuttaa monia, ja vertaistuki on tärkeää. 

Kärsimys on valinta. Voit velloa menneissä tai elää menneistä huolimatta. Se menneisyys ei vellomisesta huolimatta muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeks kun sanon, mutta ei tuohon suruusi ero ole syynä, vaan vanhempiesi kaikenpuolinen välinpitämättömyys. Miten sun elämä olisi parempaa, jos vanhemmat olisi jääneet yhteen mutta edelleen sun asioita ylenkatsottaisiin ja sun puolen lapsenlapset jäisi vaille huomiota?

Itse olin superiloinen vanhempien erosta, loppui ainainen riita ja huuto ja kireä ilmapiiri. Ja sen jälkeen olivat meille lapsillekin enemmän läsnä. 

 

Kyllä tuossa on se perä, että avioerolapsi muistuttaa siitä inhottavasta eksästä ja toimii ihan kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta tämän viestikapulana. Uudet kumppanit ovat myös mustasukkaisia ja vihamielisiä vanhoista pesueista, ja tutkimusten mukaan vanhempien uudet kumppanit ovat todennäköisin syy, miksi lapsi tulee esim. pahoinpidellyksi

Rakkaus ja himo ovat niin vahvoja intressejä aikuiselle, että lapsi jää help

Ja sitten on näitä vanhempia, jotka ihan oikeasti tulevat toimeen kumppaninsa lapsesta ja pitävät heistä, sekä onnistuvat luomaan näihin vanhemman ja lapsen välisen suhteen. Joskus jopa adoptoivat heidät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeks kun sanon, mutta ei tuohon suruusi ero ole syynä, vaan vanhempiesi kaikenpuolinen välinpitämättömyys. Miten sun elämä olisi parempaa, jos vanhemmat olisi jääneet yhteen mutta edelleen sun asioita ylenkatsottaisiin ja sun puolen lapsenlapset jäisi vaille huomiota?

Itse olin superiloinen vanhempien erosta, loppui ainainen riita ja huuto ja kireä ilmapiiri. Ja sen jälkeen olivat meille lapsillekin enemmän läsnä. 

 

Kyllä tuossa on se perä, että avioerolapsi muistuttaa siitä inhottavasta eksästä ja toimii ihan kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta tämän viestikapulana. Uudet kumppanit ovat myös mustasukkaisia ja vihamielisiä vanhoista pesueista, ja tutkimusten mukaan vanhempien uudet kumppanit ovat todennäköisin syy, miksi lapsi tulee esim. pahoinpidellyksi

Rakkaus ja himo ovat niin vahvoja intressejä aikuiselle, että lapsi jää help

Siis ihan oikeesti jos biologia ja äkilliset mielihalut ohjaa aikuisen ihmisen valintoja noin vahvasti, niin yks eroaminen on pienin murheista! Olen itse eronnut, ei todellakaan lapsia laiteta viestikapulaksi vaan isänsä kanssa asiallisesti kommunikoidaan (helpompaa nyt kun ei ole parisuhteen turhaumia mukana). Eikä ole tullut mieleenkään ottaa kumppania, joka ei lasten kanssa tulisi toimeen. Uusperhettäkään ei olla pykätty pystyyn, vaan seurustellaan useimmiten omalla ajallamme. 

Ei se, että yhdessä asiassa epäonnistuu ole mikään tekosyy vetää koko loppuletkaa p s kaksi. Ihan voi ryhdistäytyä ja hoitaa ne eroa seuraavat asiat paremmin. 

Miksi aina nostetaan esille näitä erolapset huonoja kokemuksia? Mä olen aina ollut sitä mieltä, että yhdessä olevat onnettomat vanhemmat ovat lapsille paljon huonompi vaihtoehto kuin erillään olevat onnelliset 

Mun vanhemmat erosi jo kun olin 2-vuotias. Mulla on ihana isä, äiti ja isäpuoli, jotka kaikki on mun elämässä

Mun nyt jo aikuiset lapset vaikuttavat tosi onnellisilta ja tasapainoisilta vaikka olivat 4-13v kun erosimme. 

Heillä on ihanat läheiset välit isäpuoleen eli mieheeni jo 29v ajan, omaa isää tapaavat harvoin.