chrome näytti päivän uutislistauksissa ulkomaalaisten
opiskelijoiden osalta uutisen. Suomeen olivat tulleet opiskelemaan korkeakoulututkintoa, ovat tutkinnon suorittaneet, mutta Suomesta ei löydy työtä ja ovat tämän lisäksi joutuneet ilkeiden puheiden kohteeksi. Nyt nämä ihmiset ovat tehneet päätöksen lähteä Suomesta, kovasti kiittävät saamaansa tutkintoa ja opiskeluitaan, mutta ...
No, mut siis. Näihän Suomessa kohdellaan ihan suomalaisiakin. Ainakin Varsinais-Suomessa. Tietyistä syistä Varsinais-Suomeen muuttanut, asunnon hankkinut itse, muuttokuorman kuljetuksen järjestänyt itse, hankkinut työpaikan olkoonkin määräaikaisuus. Mutta se kohtelu työpaikalla: herranen aika sentään, mitä kaikkea sitä osaksensa sai!
"Mitäs tänne tulit, eihän sulla ole siteitäkään tähän maakuntaan" "Ethän vaan tuonut sille nyt sitä määräyskirjaa joka oli mulle varattu" "Minä olen täällä ollut jo 20 vuotta ja tiedän ja osaan kaiken" "Mitäs tänne tulit" "Me ei mitään sijaisia tarvita!"
Siis jokainen noisdta sanojista koki olevansa menettämässä jotain, jos se muuttanut henkilö siihen työyhteisöön tuli. Hirveä tarve ajaa pois! HIRVEÄ TARVE AJAA POIS!
Juu, olen toki kuullut että evakoita kohdeltiin juurikin Lounais-Suomessa ja eritoten Pohjanmaalla (pohjanmaalta tulleet kokevat olevansa etusijalla varsinaissuomalaisten joukkoon tulleina, heillä on siteitä etenkin jos ovat opiskelleet yliopistossa, mutta - haha yliopistotutkinnolla ovat kuitenkin sitten työssä, jossa sitä yliopistotutkintoa ei tarvita) todella törkeällä tavalla!
Että semmoista suomalaista mentalitettia! Huvittavinta toki, että joku noista sanojista on sitten olevinaan hyvinkin humaani ja vastustaa n-tseja sekä syrjintää ja r-sismia! Oikein mielenosoituksissa keskisormea näyttää poliisimuurin takaa vastapuolelle.
Hah!
Semmosta, ja tämä asia on kerrottu toki ennenkin, mutta kun se lehtijuttu nyt jälleen toi asiat esiin, niin...
MITÄS TÄNNE TULIT JA MINÄ JÄÄN ILMAN JOS TOI SAA! Joku on aina jäämässä ilman!