En osaa näyttää iloiselta

Enkä haluaiskaan, koska en tykkää väkisin hymyilystä. Mutta olen kuullut useammalta tuntemattomalta humalaiselta mieshenkilöltä, että miksi murjotat? vaikka olen vain istunut rennosti lasillisella ihan normaalilla rennolla naamalla, joskus hieman väsyneenä, jos ilta on venynyt pitkäksi. Olettavatko jotkut jotenkin, että silloin kun ihmisellä on hauskaa ja kivaa, niin silloin ne hymyilevät ja naureskelevat ihan koko sen ajan kun he tuntevat ilon tunteita?

Itse olen tottunut tuomaan ilon eri tavalla esiin ja olen enemmän sisäänpäinkääntyvää sorttia. En koe tarvetta naureskella koko ajan ja mölistä kaikkea ulos mitä mieleeni tulee, vaan mielelläni nautin hetkestä rauhassa ja kuuntelen, mitä kavereillani on sanottavana. Pysyn siltikin menossa mukana. Tekisi jotenkin mieli seuraavalla kerralla jonkun tollasen kysymyksen jälkeen vääntää naama yliampuvaan virnistykseen ja tokaista siihen perään, että ai, tältäkö näyttää sellainen iloinen ihminen?  

Olen aina ajatellut, että ihminen voi tuntea sisällä iloa, vaikka naama olisikin myrtsin näköinen vai pitääkö hymyillä siltikin koko ajan vaikka naama väsyisi siihen ja se tuottaisi kipua? Uskon, että jos naamani ei saa olla rennossa asennossa väkisin hymyilyn takia, silloin se sisäinen ilo kääntyisikin ärtyneisyyden puolelle kun kasvojen lihaksia alkaa kiristää.