Miksei häävieraat ilmoittaudu??
Kutsut olleet perillä jo 4 vkoa ja viim. ilm.päivään enää 1 vko. Kutsussa pyydettiin selvästi ilmoittamaan myös jos ei pääse paikalle, joten mikä siinä on, ettei 56 lähetetystä kutsusta ole reagoitu kun kolmeen??? Lisäksi kutsuun sai vastata puhelun lisäksi myös tekstiviestillä tai sähköpostilla, ei luulis siis olevan kynnyskysymys.
Kommentit (55)
eikö jokainen perhe ota penskansa mukaan ja itse hoida niitä. Ja se on voi voi, jos ei pysty jäädä juhlimaan myöhään.
Me ainakin mennään aina perheellä häihin ja lähdetään "ihmisten aikoihin" kotiin.
Toki ymmärrän jos kyseessä on ns. lapsettomat häät.
vasta silloin viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Silloin juhliin on enää pari viikkoa aikaa ja siksi silloin tietää parhaalla varmuudella pääseekö vai ei. Eihän sekään ole kiva, jos ensin ilmoittaudutaan, sitten ilmenee jotain ja perutaan se ilmoittautuminen, sitten asiat kuitenkin hoituvatkin, ja ilmoittaudutaan uudelleen...
Viimeisenä ilmoitautumispäivänä luultavasti jo tiedetään oikeasti päästäänkö juhliin vai ei. Tietysti vielä voi tulla sairastumisia, mutta niillehän ei sitten mitään voi.
Ja minä tietenkin oletan, että kutsujat on laittaneet viimeiseksi ilmoittautumispäiväksi päivän, joka on heille riittävän ajoissa. Eli he eivät tarvitse tietoa ilmoittautuneista aiemmin, vaan oikeasti se viimeinen ilmoittautumispäivä riittää heille. Jos ei riitä, niin olisi kannattanut laittaa kutsuun aikaisempi päivämäärä.
Ja on meilläkin juhlia järjestetty. Mutta sen verran on opittu, että tuo ilmoittautumisrumba on ihan turhaa hässäkkää. Paljon helpompaa ja selkeämpää on, kun vain tilaa kaikille sen ruuan, ja jokainen voi sitten ihan itse keskenään pähkäillä, että tuleeko paikalle vai ei.
itse ilmoitan vasta siinä vaiheessa, kun ainoa mahdollinen muutos osaltani on äkillinen sairastuminen. En siis odottele parempia kutsuja vaan voi olla pakollisia menoja, joita ehkä saan vielä siirrettyä ja venytän sitten ihan viimeisille päiville ilmoittautumista. Siksi kai siinä on vp viimeistään, että siihen asti on aikaa järjestellä aikaa osallistumisella, jos sinne juhliin haluaa?
Tietysti jos tiedän, että en varmasti pääse osallistumaan, ilmoitan sen heti.
Meillä oli aikoinaan häidemme viim. ilmoittautumispäivä 3 viikkoa ennen, jotta saimme pitopalveluun tiedon riittävän ajoissa.
Oli aika kurja, kun sen jälkeen tuli perumisia eli jouduimme maksamaan olemattomista ruokavieraista. :(
”Kun olette laittaneet kutsuun viimeisen vastauspäivämäärän, kutsutuilla on aikaa ilmoittautua siihen asti. Jos tämän ajan puitteissa ei ole vastauksia tullut, niin sitten voit alkaa kirota ihmisten moukkamaisuutta. Kaikki eivät vaan edelleenkään tunnu tajuavan, että vastausta pyydetään tarkoittaa, että ilmoitetaan joka tapauksessa mitä juhlien suhteen tehdään; tullaanko vai ei.”
En kironnutkaan omien häävieraideni moukkamaisuutta, vaan aiemman omista yo-juhlistaan kirjoittaneen vieraiden moukkamaisuutta. Niiden joiden takia joutuivat maksamaan pitopalvelulle 300e (?) ylimääräistä.
”Milloin häänne ovat? Kesällä on paljon muitakin juhlia, ihmisillä voi olla toisetkin häät samana viikonloppuna.
Toisaalta työt voi olla este, esim. oman mieheni heinäkuun työvuorolista julkaistaan kahden viikon päästä.”
Jos syy on toiset häät, niin silloin eritoten voi ilmoittaa esteestä jo heti kutsun saapuessa. Työvuorot taas on todellakin hankala homma, mutta ei 120 kutsuttua työskentele kaikki vuorotyössä, joten ei selitä kaikkea. Lisäksi tässä keskustelussa ollaan edetty myös muiden kommentoijien kokemusten mukaan siihen, että osa ei ilmoita tulostaan/esteestään ollenkaan. En siis varsinaisesti kiroa sitä, että osa ilmoittaa vasta viimeisenä päivänä. Toiset kuitenkin tietävät jo tulostaan/tulemattomuudestaan saman tien, mutta jostain syystä tuota ilmoitusta aina pantataan.
”Ei aina saa. Jos kimppakyytejä sovitaan, niin ihmisten työvuorot, lasten hoidot, pääsykokeet, rippijuhlat, sekä kesälomat ja kaikki muut kesämenot päälle eivät ole niin selkeitä.
Monilla aloilla on niin, ettei se työ ole aina ma-pe klo 8-16 ja viikonloput vapaana ja lomaa juhannuksesta alkaen 4 viikkoa. Pitää katsoa vuorokalenteria mikä vuoro on ja keitä on töissä/lomalla saako ehkä vaihdettua vuoroa jos töitä tuolloin ja milloin mahdollinen vuoronvaihtaja tietää mitä silloin tekee jne.
Ja sekin vielä, että usein häät kaukana, on aika iso taloudellinen panostus jos maksaa 100€ VR:lle, sitten toisen 100€ hotellihuoneesta +muut menot päälle. Ihan ok jos samalla voi sukuloida, mutta jos kiire takaisin töihin niin aina miettii kannattaako yksien häiden vuoksi noin paljon maksaa. Sitten taas eri juttu jos autolla lähdössä isompi porukka, matkakulut esim. 20-30€/naama ja pääsee vaikka sukulaisille ilmaiseksi majoittumaan jne.
MONTA liikkuvaa tekijää! :)”
Tuon ymmärrän, enkä missään nimessä haluakaan, että tuo päivä aiheuttaa vieraille kohtuuttomia kustannuksia. Osan luulen joutuvan jättämään päivän välistä taloudellisista syistä, mutta halusin silti osoittaa kutsun myös heille, koska minulle se ainakin on symbolisesti tärkeää.
Ihmettelen kuitenkin, että miksi oletat minun työskentelevän ma-pe 8-16? Ilmeisesti ainakin ajattelit, että minä luulen kaikkien häävieraiden tekevän näin.
”Häihin on yleensä ilmoittauduttava kuukautta aiemmin, ja se on pitkä aika. Jos häät vaikka 16.7. niin pitäisi jo 16.6. tietää onko sinne menossa. Talvella menonsa tietää hyvissä ajoin, mutta kesällä hankalampaa.
Jos vaikka miettii meneekö johonkin tapahtumaan niin saattaa olla "säävaraus", vaikka lempibändi festareilla johon menossa jos ei sada. Tai jos katselee äkkilähtönä lomamatkaa, harmittaa jos hyvä reissu ja ei pääse kun häät samaan ajankohtaan. Ja tämä kuulostaa kamalalta, mutta kaikkien häät eivät ole niin tärkeät, vaan niihin voi mennä sillä ajatuksella ettei muutakaan tekemistä ole. Jos taas oman siskon tai hyvän ystävän häät niin silloin tietenkin haluaa olla paikalla. Mutta siinä 25-35 vuotiaana hääkutsuja satelee joka suunnalta, ja on pakko valikoida mihin menee koska muuten jokainen kesäviikonloppu ja kaikki rahat menevät vain häihin. Talvihäät siitä hyvä juttu, että ihmisillä paremmin aikaa, koska häitä ei ole joka viikonloppu kuten kesällä. Juhliin menemiseen vaikuttaa myös se paljonko sinne tulee sukulaisia/kavereita joita haluaa nähdä.
Joka kevät tippuu kutsuja häihin ja rippijuhliin ja lakkiaisiin. Ne nakkaa jonnekin kun posti tulee ja monesti unohtaa. Jos on todella läheinen, kenen häitä tai rippijuhlaa on todella odottanut, ottaa heti puheeksi perheen kanssa, että lähdetäänhän. Mutta jos on etäisempi ja varsinkin lapsettomat häät, en viitsi kyllä vaivautua soittelemaan lapsenvahteja tai ainakaan palkkaamaan outoa lapsenvahtia. Kutsu unohtuu kyllä kaapin päälle kun se ei merkitse oikeasti mitään.
Ihmisillä on kuule omakin elämä ja varsinkin kesällä.”
Jos et pysty tietämään kuukautta aiemmin haluatko osallistua kyseisen parin häihin, niin suosittelen olemaan menemättä. Et lienee kovin läheinen muutenkaan, joten hääpari tuskin loukkaantuu, jos ei joudu ruokiasi maksamaan. Toivon etten ole itsekään elänyt viime vuosia tiukalla budjetilla sinunlaistesi takia.
”Itse kyllä aina ilmoittaudun ja ole aina puoli tuntia liian aikaisessa joka paikassa.
MUTTA ei kyllä mullekaan tullut mieleen että jonkun ruokapaikka järjestelyiden takia se ilmoittautuminen tehdään. Luulin sen olevan enemmän nice to know tietoa pariskunnalle.En ole ollut kuin parissa häissä ja omani oli siviilivihkiminen ilman vieraita.
Ei kaikki ole kiinnostuneita yltiöstressaavien morsmaikkujen oikuista.
Ilmoittautuu jos ilmoittautuu siis. Soita perään jos haluat tietää.”Yltiöstressaavan morsmaikun hääbudjetista (jos häämatka ja sormus ei ole laskuissa mukana) leijonan osan vie vieraiden ruokkiminen. Ihan Nice To Know siis.
”Mun mielestä on fiksua ilmoittautua vasta silloin viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Silloin juhliin on enää pari viikkoa aikaa ja siksi silloin tietää parhaalla varmuudella pääseekö vai ei. Eihän sekään ole kiva, jos ensin ilmoittaudutaan, sitten ilmenee jotain ja perutaan se ilmoittautuminen, sitten asiat kuitenkin hoituvatkin, ja ilmoittaudutaan uudelleen...
Viimeisenä ilmoitautumispäivänä luultavasti jo tiedetään oikeasti päästäänkö juhliin vai ei. Tietysti vielä voi tulla sairastumisia, mutta niillehän ei sitten mitään voi.
Ja minä tietenkin oletan, että kutsujat on laittaneet viimeiseksi ilmoittautumispäiväksi päivän, joka on heille riittävän ajoissa. Eli he eivät tarvitse tietoa ilmoittautuneista aiemmin, vaan oikeasti se viimeinen ilmoittautumispäivä riittää heille. Jos ei riitä, niin olisi kannattanut laittaa kutsuun aikaisempi päivämäärä.
Ja on meilläkin juhlia järjestetty. Mutta sen verran on opittu, että tuo ilmoittautumisrumba on ihan turhaa hässäkkää. Paljon helpompaa ja selkeämpää on, kun vain tilaa kaikille sen ruuan, ja jokainen voi sitten ihan itse keskenään pähkäillä, että tuleeko paikalle vai ei.”
Viimeisenä ilmoittautumispäivänä on aivan luvallista ilmoittautua, sitä en väitä ollenkaan. Lisäksi siihen on joskus hyvä syykin, joten ymmärrän myös sen. Kuten tuolta aiemmin kävi ilmi, on ihmisillä myös jostain syystä tapana ilmoittautua viimeisenä päivänä ihan muuten vaan, koska se ehkä monesti koetaan jostain syystä ainoana virallisena ilmoittautumispäivänä. Sitä minä ihmettelen.
Kuitenkin kun sitten ilmoittaudut, niin älä peru äläkä varsinkaan uudelleen ilmoittaudu myöhemmin, ellei sinulla ole todella painavaa syytä. Jos yrität ilmoittautua uudelleen, ota huomioon se, että saatat joutua istumaan ruokailun ja kahvituksen ajan eteisessä. Ihan vaan sen takia, että se ilmoittautumisrumba saattaa säästää hääparilta esim. 1000e. Lisäksi ei huvittaisi kattaa 110 vieraalle pöytää, kun käyttöön sitten tulee vaikka 80 ihmisen paikat.
”Itse ilmoitan vasta siinä vaiheessa, kun ainoa mahdollinen muutos osaltani on äkillinen sairastuminen. En siis odottele parempia kutsuja vaan voi olla pakollisia menoja, joita ehkä saan vielä siirrettyä ja venytän sitten ihan viimeisille päiville ilmoittautumista. Siksi kai siinä on vp viimeistään, että siihen asti on aikaa järjestellä aikaa osallistumisella, jos sinne juhliin haluaa?
Tietysti jos tiedän, että en varmasti pääse osallistumaan, ilmoitan sen heti.”Tuo onkin minun mielestä korrektia ja noin toimin itsekin. Ilmoitan heti kun tiedän, mutta viimeistään vp päivänä teen päätöksen. Jos siis tarvitset järjestelyaikaa, niin se on täysin sallittua. Jos kuitenkin tiedät ettet tule, tai varsinkaan jos et halua tulla, niin miksi ihmeessä odottaa?
”Meillä oli aikoinaan häidemme viim. ilmoittautumispäivä 3 viikkoa ennen, jotta saimme pitopalveluun tiedon riittävän ajoissa.
Oli aika kurja, kun sen jälkeen tuli perumisia eli jouduimme maksamaan olemattomista ruokavieraista. :(”
Noin juuri ja onpa mielenkiintoista, että joillekin tuo ei ole tullut koskaan mieleen. Tässä siis varmuuden vuoksi hieman matematiikkaa:
Jos jokaisen aikuisen osalta ruokailu ja kahvitus maksaa keskimäärin 35e (varmaan keskihinta ainakin Etelä-Suomessa, ei kuitenkaan takerruta lillukanvarsiin) ja kutsuttuja aikuisia on vaikka 110 olisi kaikille ruokailun järjestäminen hinnaltaan 3850e. Jos heistä häihin ilmoittautuu 90 hlöä tulee ruokakustannuksiksi 3150e. Jos taas tästä määrästä vaikka kolmekin perhettä (a’ 3 täydestä ruokailusta veloitettavaa) peruu tulonsa pitopalvelulle ilmoitetun viimeisen päivän jälkeen, maksaa hääpari tuon 3150e kun todelliset kustannukset olisi ollut 2850e.
Eri asia onkin jo, jos ilmoittautumisia ei pyydettäisi ollenkaan. Tuolloin täytyy jokaiselle vieraalle varata ruoka ja jos tuon edellisen tilanteen mukaan tulijoita olisikin lopulta se 81, ottaisi hääpari tuosta takkiin sen aiemmin mainitun 1000e.
ap
eikö jokainen perhe ota penskansa mukaan ja itse hoida niitä. Ja se on voi voi, jos ei pysty jäädä juhlimaan myöhään.
Me ainakin mennään aina perheellä häihin ja lähdetään "ihmisten aikoihin" kotiin.
Toki ymmärrän jos kyseessä on ns. lapsettomat häät.
juuri näin. Mutta kun ne on just lapsettomat häät ja juuri sen takia mulla ei edes ole hirveetä hinkua niihin. =( Jos saisinkin ottaa lapset mukaan, menisimme innolla!
t. se, joka ei ole vielä ilmoittautunut
Vierailija kirjoitti:
varaudu vielä rsvp:n jälkeen soittelemaan kaikki ilmoittautumattomat läpi. Meillä häät viime kesänä ja ihan vain lähin suku "ilmoittautui" (päivänselvää että tulevat). Loput sain soitella ja kävipä jopa niin, että vaikka paria vkoa aiemmin oli puhelimessa soittaessani ilmoittauduttu osallistuviksi niin jäätiinkin sitten ihan ilman ilmoitusta kuitenkin vielä pois. Juhlista sitten jotkut soitteli perään että ette sitten tulleet.. "no ku sitä ja no ku tätä". Eli hääpaikalla seisoi yksi tyhjä pöytä ja toki vieraista maksoimme ravintolalle sen etukäteen ilmoitetun määrän. Siksi tuo ilmoittautuminen olikin niin ratkaiseva tekijä ja tavallaan sitova, ettei voi sitten muutella kantaansa mielensä mukaan :)
Noh, jokainen tyylillään ja osa, kuten tässä meidän tapauksessamme, jopa kokonaan ilman.On se vaikeeta.. on se.
Itse kyllä aina ilmoittaudun ja ole aina puoli tuntia liian
Ei ole kyse vain nice to know -tilanteesta, kun jokaisen ilmoittautuneen vieraan tuoma kustannus on 50-150 euroa. Eli kun 10 vierasta ilmoittautuu turhaan ja päättääkin jättäytyä pois häistä, niin hääpari maksaa turhaan pitopalvelusta tilatuista extraruoista, extra-alkoholijuomista, extrapöytäliinoista ja extrakukista ja -pöytäliinoista.
Meidän edullisissa häissämme käyttämättä jäävien ylimääräisten, jo tilattujen ruokien, kukkien ja pöytäliinojen kustannus on noin 60 e / häävieras. Eli jos 10 ihmistä jättäytyykin ilmoittamatta pois, maksamme tyhjästä heidän takiaan 600 euroa. Jollain muulla kustannus voisi olla 1000 euroa noiden 10 välinpitämättömän vieraan vuoksi.
Etenkin isoissa juhlissa, kuten häissä joissa on tyypillisesti pitopalvelu, tieto tarvitaan siksi, että vieraiden kutsuminen on kallista. Kukaan piittaamaton vieras ei varmaan olisi itsekään valmis ostamaan satasen edestä catering-ruokia ihmiselle, joka ei tulekaan paikalle.
Olkaa ystävällisiä ja ilmoittautukaa häihin, jos ilmoittautuminen on pyydetty tekemään. Myös este kannattaa ilmoittaa. Ja kutsujan kannattaa pyytää ilmoittamaan myös esteistä.
Meidän häissä maksaa koristeet ja ruoat + juomat 200 euroa per vieras. On tosi ikävää, jos jätetään ilmoittautumatta ja tullaan yllättäen paikan päälle (ruokaa ja pöytiä tai koristeita ei ole varattu riittävästi). On myös kallista, jos vieraat eivät tulekaan ilmoittautumisesta huolimatta, kun meille tuleva lasku on 1000 euroa jo yhden 5-henkisen perheen jättäessä juhlat viime tipassa ilman asiallista syytä väliin.
Varmaan on kokemus tollaseen paneskella.
Onko sulla vaatimuksia vieraiden suhteen? Mitä ne ovat?
Siihen pitää kirjoittaa selvästi VASTAUS VAADITAAN!!!
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla vaatimuksia vieraiden suhteen? Mitä ne ovat?
Aloitus on vuodelta 2011, joten eiköhän ap:lle selvinnyt häävieraiden lopullinen lukumäärä jo silloin 12 vuotta sitten.
Järjestäisin juhlat vain ajoissa ilmoittautuneille ja sillä siisti.
Vierailija kirjoitti:
Siihen pitää kirjoittaa selvästi VASTAUS VAADITAAN!!!
Siltikään kenelläkään ei ole mitään valvollisuutta vastata.
Itse kyllä aina ilmoittaudun ja ole aina puoli tuntia liian aikaisessa joka paikassa.
MUTTA ei kyllä mullekaan tullut mieleen että jonkun ruokapaikka järjestelyiden takia se ilmoittautuminen tehdään. Luulin sen olevan enemmän nice to know tietoa pariskunnalle.
En ole ollut kuin parissa häissä ja omani oli siviilivihkiminen ilman vieraita.
Ei kaikki ole kiinnostuneita yltiöstressaavien morsmaikkujen oikuista.
Ilmoittautuu jos ilmoittautuu siis. Soita perään jos haluat tietää.