Ihmettelen, että jotkut miehet voivat seksuaalisesti kiihottua musta vaikka olen reilusti ylipainoinen
Entinen aviomies oli normaalipainoinen ja liikunnallinen. Silti hän ihastui ja rakastui muhun. Hän myös himoitsi mua. Exänsä oli normaalipainoinen, että senkin vuoksi ihmettelen.
Nyt mulla on seksisuhde varatun miehen kanssa jonka puoliso on hoikka. Silti mies tuntee suurta himoa mua kohtaan. En ymmärrä.
Itseä inhottaa omat läskit, etenkin iso vatsa. Painan tällä hetkellä 114kg ja se on todella paljon 167cm pitkälle ihmiselle. Olen ollut painavimmillaan 124kg, että jonkun verran olen saanut pois. On vain tyssännyt painonpudotus kun on ollut mieli niin mustana muista syistä, olen stressaantunut ja kärsin unettomuudesta.
Nyt olen kolmen viikon ajan taas tsempannut itseäni liikkeelle ja olen laittanut ruokavaliota kuntoon. Haluan toukokuun loppuun mennessä edes muutaman kilon pois tästä painosta. Tavoite on päästä normaalipainon puolelle. Toki nahkaa jää roikkumaan etenkin vatsasta, mutta ei sille mitään voi. Parempi se kuin ylipaino. Ehkä sitä sitten menee poistattamaan sen ylimääräisen nahkan.
Kommentit (23)
Mitä itse olen oppinut, niin ylipaino tosiaan ei ole sellaiselle normaalipsyykeiselle miehelle mikään erityinen turn off. Toki heilläkin voi olla ajatus siitä, että normaalipainoinen on kauniimpi, mutta ne normaalit miehet, kuten naisetkin, painottavat muita asioita ihmisessä enemmän, mitä tulee parisuhteen solmimiseen. Muutenkin ylipaino on paljon helpompi saada pois kuin vaikka sairas luonne...
Ap:n kuvaama tilanne johtuu siitä että hänellä kuitenkin on kehonaukkoja, joissa peniksen liikuttelu tuntuu hyvältä.