Puolison itsekkyys ärsyttää

"Kyllä ne aikuiset ihmiset muuttuvat jos vaan haluavat."

Taidat olla niitä ihmisiä, jotka on 30 vuotta elänyt paskassa suhteessa, jolloin ei tiedä tuleeko nyrkistä tai haukkuja, mutta joka päivä toivottu, että kyllä se siitä vielä muuttuu. Ja varmasti toivot tätä samaa vielä kuolinvuoteella yrittäen unohtaa, että elämä tuli täysin hukattua. Ja kaikista pahinta on, että asiasta saat syyttää vain itseäsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vika. Mukaviakin miehiä on tarjolla.

Kuten sinä?

Vali vali seli seli. Naistenkin on aika jo vuonna 2025 ottaa vastuu omista paskoista valinnoistaan

Mutta sen itsekkään miehen ei tarvitse ottaa vastuuta omasta käytöksestään? Naisethan tässä nimenomaan ottavat vastuuta: työnteosta, lapsista, kodista. Miehestä tulee vapaamatkustaja. Siihen pitää naisen olla aina varautunut. Vai ehdotatko että kehitettäisiin jonkinlainen perhesimulaattori jonka jokainen nuoripari joutuisi käymään läpi ennen lisääntymistään?

Nyt mä näkisin tän asian niin että tyttö on aina uhri.

Voin samaistua ap kokemukseesi. Meillä tosin isommat lapset.

Mies osasi kyllä ottaa huomioon, osallistui kotitöihin ja otti vastuuta tasapuolisesti. Jostain syystä tämä systeemi muuttui kun saimme lapsia. Vauva aikana hän ei noussut öisin koska oli töitä seuraavana aamuna ja minä imetin, joten tissiä ei olisi voinut muutenkaan tarjota. Tästä se sitten pikku hiljaa lipsui niin, että miehestä tuli yksi lapsista ja taantui sille tasolle.

Osallistuu kotitöihin kyllä, mutta tuo itsekkyys taitaa olla lasten myötä melko yleistä. Olen tuosta häntä huomauttanutkin. Samanlaista lapsille räjähtelyä ja oman vaikutuksen sokeutta löytyy. Itse aloittamastaan riidasta syyttää aina muita ja lapset on helppo kohde. Puolustan tietysti lapsia ja sanon näkemykseni asiallisesti mutta sen hän ottaa vittuiluna.

Olen kehottanut ottamaan niitä vanhojen setien vitamiineja- niille olisi varmaan jo tarvettakin.

Missä on se lempeä ja toiset huomioiva mies jonka kanssa lisäännyin? Tuleeko hän ikinä takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vika. Mukaviakin miehiä on tarjolla.

Itseäsikö mulkku mainostat?

Ikävää, ettet osaa tehdä puolisonvalintoja järjellä, vaan menet hormonit edellä :(

Ihmiset muuttuvat ja tunteet muuttuvat. En minäkään käsittänyt miten ex muuttui, mutta niin vain kävi. Kun otin asian puheeksi niin mikä iva ja tiuskiminen alkoi. Kylmyys ja itsekkyys oli aivan päivittäistä. Halusi olla tuollainen, kun ei enää rakastanut. 

Puolison emotionaalinen epäkypsyys ei välttämättä tule esille ennen lasten syntymää. 

Mun ex oli mulle aina paljon kivempi kuin lapselle, en tiiä mikä hitto sitä lapsen kanssa vaivasi. Esim. jos minä vahingossa vaikka pudotin lasin ja se särkyi, niin ei mitään reaktiota. Jos lapsi rikkoi vahingossa lasin, niin kauhea huuto. Sama jos minä olin eri mieltä jostakin, niin asiasta keskusteltiin. Lapsi ei saanut olla eri mieltä, vaikka hänellä olisi ollut ihan pätevät perustelut ja osasi kertoa mielipiteensä nätisti. 

Lapsen ollessa pieni mies taantui samalle tasolle kuin uhmaikäinen ja kiukkusi, tilanteissa joissa vanhemman tehtävänä olisi ollut pysyä rauhallisena ja ohjata tilannetta. Jos lapsella isompana oli paha mieli ja hän halusi jutella, niin mies suuttui siitä, että lapsella oli paha mieli. Ihan naurettavaa. Sitten ihmettelee, kun lapsi ei luota häneen kuten luottaa minuuun. 

Mä mietin että oliko se miehelle vaan niin iso kolaus, kun hän ja hänen tarpeet ei enää olleet tärkein asia, vaan lapsi. Kun tämä käytös alkoi heti kun osoittautui, että meidän lapsi ei ollut mikään rauhallinen ja ns. helppo vauva, vaan itki aika paljon ja vaati sylissä pitämistä ihan alusta asti. Muistan edelleen miten iltaisin lähdin ulos vaunulenkille, kun mies hermostui lapsen itkusta niin paljon, että oli koko ajan vain äkäinen tai miten aloin nukkua lapsen kanssa eri huoneessa, että mies sai nukkua rauhassa. 

Mulla meni kunnioitus puolisoa kohtaan täysin. Jos ei aikuinen ihminen osaa olla aikuinen ja kohdella lasta kypsästi, niin saa olla itekseen. 

Vierailija kirjoitti:

Mies oli oikein mukava opiskelijapoika, kun tapasimme ja olimme yhdessä pitkään (yli 10 v) ennen lapsia. Lapset nyt vain tuovat ihmisestä uusia puolia esiin ja kaikki ne eivät ole miellyttäviä. Mies on myös edennyt urallaan, ja se tuntuu kihahtaneen päähän. Nyt hän tuntuu ajattelevan, että hän ja hänen aikansa on tärkeämpää kuin kenenkään muun. Minun vapaa-aikani ei ole tärkeää eikä sitä tarvita.

Ap

Sun sijassa miettisin miten oma ja lasten elämä muotoutuisi jos eroaisin. Eli kävisin läpi olenko siihen valmis ja miten pärjään taloudellisesti ja käytännössä. Sitten jos ero tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin huonona perheenä eläminen niin puhuisin miehelle että nyt asiaa joko selvitetään ja tilannetta korjataan, tai sitten erotaan.

Itse näin oikeasti eronneena pienen lapsen äitinä olen sitä mieltä että kaikkine vaikeuksineenkin on parempi olla lasten kanssa keskenään kuin despoottiukon terrorisoitavana. Ja erityisesti lapsille on parempi olla turvassa. Mutta jos mies esim suostuu pariterapiaan jossa saat kertoa kaiken mieltä painavan ja mies oikeasti kohtaa sen harjoittamansa epäreiluuden ja huonot kasvatusmentelmänsä niin ehkä tilannetta voi vielä työstää. Mutta erityisesti tuo lapselle huutaminen ja itsensä korottaminen muuta perhettä arvokkaammaksi kuulostavat kyllä todella, todella huonoilta merkeiltä. Tuollaisena en itse jäisi tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vika. Mukaviakin miehiä on tarjolla.

Miten niin oma vika? Eikö tuossa paskassa ole mitään vikaa? Tiesitkö sinä millainen sinusta ja puolisostasi tulee lasten syntymän jälkeen?

tiesin. meidän piireissä ei tulla paksuksi ensimmäisen viikon jälkeen vuokralähiössä huumepäissä ensimmäisen vastaantulevan jännämiehen kanssa

ja tässä välissä hän vielä pitää itsepäisesti joistakin harrastuksista kiinni? no, itselläkin oli vastaava mulkkis. vuosikausia olisi hänen työntekoaan pitänyt ihailla. luiskaan meni liian kauan odotellessa, muutoksen toivossa.

Vierailija kirjoitti:

Kauanko seurustelitte ennen lisääntymistä? Oliko mies vuosia epäitsekäs ja huomioiva ja muuttui totaaliseksi pelleksi vasta lapsensaannin jälkeen?

No, maito on jo maassa. Eroa. Pelasta lapsesi edes.

Miten ero auttaisi? Siis kirjaimellisesti, miten niistä lapsista isä huolehtisi vuorollaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka käski lisääntyä paskiaisen kanssa?

Kenen kanssa sinä lisäännyt?

ihanan ihmisen valitsin. käykö kateeksi?

Miksi tulet tänne haastamaan riitaa ja mollaamaan?

Nauti siitä ihanasta ihmisestä.

Ihmetyelwn vaan, ett

miten hän on sinut valinnut? Tiesikö valitessaan, millaisen kenkkuilijan sai? Millainen vanhempi sinä olet tai kuvittelet olevasi, sitten kun teillä lapsia on?

Kuulostat varsinaiselta kukkaselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauanko seurustelitte ennen lisääntymistä? Oliko mies vuosia epäitsekäs ja huomioiva ja muuttui totaaliseksi pelleksi vasta lapsensaannin jälkeen?

No, maito on jo maassa. Eroa. Pelasta lapsesi edes.

Miten ero auttaisi? Siis kirjaimellisesti, miten niistä lapsista isä huolehtisi vuorollaan?

Tuskin mitenkään, voi hyvin olla ettei ole tietyn ajan jälkeen enää edes yhteydessä. Mutta lasten ei tarvitse elää tuollaisen itsekkään, kiukuttelevan mulkun vaikutuspiirissä omassa kodissaan. Tai lapsen, ilmeisesti niitä on onneksi vain 1 kpl.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vika. Mukaviakin miehiä on tarjolla.

Miten niin oma vika? Eikö tuossa paskassa ole mitään vikaa? Tiesitkö sinä millainen sinusta ja puolisostasi tulee lasten syntymän jälkeen?

Ei kenenkään perusluonne tee täysmuutosta lasten tulon myötä. Ja jos tekee, silloin on kyseessä sairaudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vika. Mukaviakin miehiä on tarjolla.

Miten niin oma vika? Eikö tuossa paskassa ole mitään vikaa? Tiesitkö sinä millainen sinusta ja puolisostasi tulee lasten syntymän jälkeen?

Ei kenenkään perusluonne tee täysmuutosta lasten tulon myötä. Ja jos tekee, silloin on kyseessä sairaudesta. 

Sairaus tai vakava emotionaalinen trauma

Perhe-elämä ei enää tunnu kivalta?

Vierailija kirjoitti:

Puolison emotionaalinen epäkypsyys ei välttämättä tule esille ennen lasten syntymää. 

Mun ex oli mulle aina paljon kivempi kuin lapselle, en tiiä mikä hitto sitä lapsen kanssa vaivasi. Esim. jos minä vahingossa vaikka pudotin lasin ja se särkyi, niin ei mitään reaktiota. Jos lapsi rikkoi vahingossa lasin, niin kauhea huuto. Sama jos minä olin eri mieltä jostakin, niin asiasta keskusteltiin. Lapsi ei saanut olla eri mieltä, vaikka hänellä olisi ollut ihan pätevät perustelut ja osasi kertoa mielipiteensä nätisti. 

Lapsen ollessa pieni mies taantui samalle tasolle kuin uhmaikäinen ja kiukkusi, tilanteissa joissa vanhemman tehtävänä olisi ollut pysyä rauhallisena ja ohjata tilannetta. Jos lapsella isompana oli paha mieli ja hän halusi jutella, niin mies suuttui siitä, että lapsella oli paha mieli. Ihan naurettavaa. Sitten ihmettelee, kun lapsi ei luota häneen kuten luottaa minuuun. 

Mä mietin että oliko se mi

Voi olla sama kuin minun exällä. En nyt muista aiempaa vastausnumeroani. Ex oli ottanut mallinsa lapsuudenkodistaan ja vanhemmalta veljeltään. Isänsä meni omissa menoissaan ja äiti hoiti pääasiassa lapset. Tosin silloin 70-luvulla ei lasten perään niin paljoa edes katsottu. Ex ja hänen veljensä olivat perhepäivähoitajalla hoidossa, jossa lapsia kaltoinkohdeltiin. Vanhemmille tämä asia selvisi jostain syystä paljon myöhemmin. Ex on tästä katkera nimenomaan äidilleen. Vanhempiensa välit olivat myös vähintäänkin erikoiset, sillä heillä oli useita parisuhdekriisejä ja itsekin todistin heidän jäätävää vuorovaikutustaan. Exän veli puolestaan juoksi vieraissa, piti pitkiä sivusuhteita ja juoksi omissa menoissaan jatkuvasti. En tiedä mitä muuta parisuhteeseen kuului, mutta nämä tiesin faktana. Ovat edelleen yhdessä ja siksi ex onkin katkera, koska hänen veljensä teki paljon pahempiakin asioita kun hän eikä veljen vaimo ottanut eroa.

Jännä juttu, että ennen lapsia keskustelimme lasten isän kanssa näiden asioiden vaikutuksesta parisuhteeseen ja vanhemmuuteen ja hän oli samaa mieltä. Hän paheksui syvästi veljensä touhuja ja kaikin tavoin toi esiin, miten konkreettisesti lapsiarki jaettaisiin. Tietenkään mikään ei sitten toteutunutkaan tosi paikan tullen. Tässä vaiheessa hän haukkui minua hulluksi ja väitti ettei tällaisista asioista ole mitään sovittukaan. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei tuollaisessa ympäristössä kasvanut ihminen muuta osaa, kuin elää itsekkäästi, vaikka muuta puhuisikin.

Kannattaa erota heti.

Olin itse huono isä ja puoliso.

Se muutos minulla tuli vasta kun lapset sairastui sen takia miten käyttäydyin ja tajusin kaiken mitä minulle oli vuosia jankutettu.

Kadun joka päivä ja yritän hyvittää , mutta eipä se enää auta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa erota heti.

Olin itse huono isä ja puoliso.

Se muutos minulla tuli vasta kun lapset sairastui sen takia miten käyttäydyin ja tajusin kaiken mitä minulle oli vuosia jankutettu.

Kadun joka päivä ja yritän hyvittää , mutta eipä se enää auta.

Nostan hattua että myönnät virheesi MUTTA:

asenteessasi on vieläki korjaamista, koska kutsut aiheellista kritiikkiä jankuttamiseksi. Eli exäsi oli oikeassa mutta ilmaiset sen silti tuolla tavalla...

Hattuni nousee vielä korkeammalle exäsi suuntaan kun jaksoin yrittää kasvattaa aikuista ihmistä lasten ohessa...

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset muuttuvat ja tunteet muuttuvat. En minäkään käsittänyt miten ex muuttui, mutta niin vain kävi. Kun otin asian puheeksi niin mikä iva ja tiuskiminen alkoi. Kylmyys ja itsekkyys oli aivan päivittäistä. Halusi olla tuollainen, kun ei enää rakastanut. 

Tämä.