Kävin pitkästä aikaa Helsingin keskustassa, ja se oli aiempaa ankeampi paikka
En ole vuosiin käynyt Helsingin keskustassa, mutta alkuviikosta tuli oltua päivä siellä. Yllätyin miten ankeaksi se oli muuttunut. Ensinnäkin todella monessa paikassa oli työmaiden vaneriaitaa, nostokurkia, muita työmaa-aitoja, kävelyteitä työmaiden takia katkaistu, talojohen julkisivuja huputettu, kaupungin kauneus oli hävitetty keskeneräisten työmaiden alle piiloon. Lisäksi todella moni kiva pikkumyymälä oli lopettanut. Kauppatori ym ihan kuolleita vaikka on lomaviikko ja ihmisiä liikkeellä. Tunnelma ihmisvilinässä oli lähinnä ankea, vaikka turisteja oli paljon. Kahviloita oli vähän ja ne vähät niin täynnä ettei niihin millään mahtunut, nälässä joutui olemaan ilman välipalaa. Kiireinen ja harmaa, vaikka aurinko paistoi. Mihin on kadonnut keskustan entinen ihan ok tunnelma viiden vuoden takaa? Ei se koskaan ole ollut suosikkipaikkani, mutta ennen ihan ok kuitenkin.
Kommentit (115)
Tunnetusti Helsinki on parhaimmillaan helmikuun loskasäässä
Mikä remppa on meneillään Aleksis Kiven kadulla Dallapeen puiston vieressä? Samat koneet ja kuopat olleet siinä kuukausikaupalla eikä mitään edistystä näy tapahtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vietin siellä lomapäivää, ja olisin halunnut pistäytyä kivassa kahvilassa kahvilla, ehkä jopa jätskiannoksella. Kävelin ja kiertelin ympäri Espaa, kauppatoria, aleksia, stockan kulmia ym, mutta ei tullut vastaan oikein yhtään kahvilaa. Kauppakeskuksista sisältä sitten löytyi muutama, mutta kaikki pöydät ihan täynnä, kassalle paljon jonoa ja viihtyisyys luokkaa hälyinen huoltoaseman baari. Jäin kokonaan ilman kahvia. Eihän tuollainen nyt voi ulkomaan turistejakaan houkutella, että edes yhtä kahvia kivassa kahvilassa ei ole tarjolla. Ap
Eikö Kluuvikadulla ole enää Fazerin kahvilaa?
On. Kävelin sen ohi ja yritin mennä, mutta kaikki pöydät oli aivan täynnä ja kassalle pitkät jonot. Totesin, että tuolla ei pääse istumaan kahvinsa kanssa ja jonossakin menisi ikuisuus. Käännyin ovella pois. Eli kuten jo aiemmin kirjoitin, niin muutama kahvila kyllä löytyi, mutta ne oli niin täynnä ja ruuhkaisia, että niihin ei mahtunut. Haluan juoda kahvini istuen, en ruuhkassa seisten. Luulen, että kahviloita on nykyään sen verran vähän, että ne vähät on sitten aivan liian täynnä väkeä. Ei sellaisessa ruuhkassa missä ei edes pöytään pääse (ellei jonota tuntia) voi olla kenenkään mielestä mukavaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vietin siellä lomapäivää, ja olisin halunnut pistäytyä kivassa kahvilassa kahvilla, ehkä jopa jätskiannoksella. Kävelin ja kiertelin ympäri Espaa, kauppatoria, aleksia, stockan kulmia ym, mutta ei tullut vastaan oikein yhtään kahvilaa. Kauppakeskuksista sisältä sitten löytyi muutama, mutta kaikki pöydät ihan täynnä, kassalle paljon jonoa ja viihtyisyys luokkaa hälyinen huoltoaseman baari. Jäin kokonaan ilman kahvia. Eihän tuollainen nyt voi ulkomaan turistejakaan houkutella, että edes yhtä kahvia kivassa kahvilassa ei ole tarjolla. Ap
Eikö Kluuvikadulla ole enää Fazerin kahvilaa?
On. Kävelin sen ohi ja yritin mennä, mutta kaikki pöydät oli aivan täynnä ja kassalle pitkät jonot. Totesin, että tuolla ei pääse istumaan kahvinsa kanssa ja jonossakin menisi ikuisuus. Käännyin ovella pois. Eli
Tsiisus kraist. Noilla kulmilla on yhtä paljon kahviloita kuin ennenkin. Halusit vain olla uhri ja saada mukavaa tuomiopäivänarratiivia aikaan. Miksi et mennyt Kappeliin? Tai Jugendsaliin?
Helsingissä rahat alkaa olla vähissä. Ainut mihin riittää rahaa on rakennusbisnes. Jota hyvävelikerholaiset pitää pystyssä.
Tyhjätasku ulkkarit ovat kansoittaneet Helsingin. Ja helsinkiläisten veronmaksajien rahoista suurin osa menee siihen himmeliin.
Tämä kaikki oli jo vuosia vuosia sitten nähtävissä Etelä- Euroopan maissa.
Helsingin kauppakeskus Tripla on puolestaan täynnä ihmisiä, kun on helppo asioida. Ehkä aika on ajanut keskustan ohi. Liikkeitä siellä on enää harvakseltaan eikä voi tietää onko koko kauppaa ollenkaan kun harvoin käyn keskustassa. Onko Fredallakaan kenkäliikkeitä ja vaatekauppoja kuten oli ennen.
Itse muutin Hesasta Turkuun. Täällä kaunista. Vanhoja puutaloja, joenrannassa elämää, Ruissalossa merenranta. Liikenne rauhallista. Historiaa ja kulttuuria. Mutta älkää hesalaiset innostuko, haluan että Turku pysyy pikkukaupunkina. Olen asunut maailman suurkaupungeissa ja nautin rauhasta täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä asun Helsingissä mutta käyn hyvin harvoin enää nykyään keskustassa. Oikeastaan vain jos lähtee johonkin matkalle tai johonkin tapahtumaan. En pidä keskustan liikenteestä, en kivitaloista enkä juurikin työmaista ja epäsiisteydestä.
Onko keskusta kauankin ollut työmaiden alla? Ja aikooko olla kauan? Yritin katsoa mitä ne edes rakentaa, mutta eipä selvinnyt, monesta paikkaa oli kuitenkin jalankulkireitit ikävästi poikki. Ja kovin rumiahan nuo työmaat on. Ap
Rumia ehkä joo, mutta ei työmaita pistetä pystyyn huvin vuoksi... Jotain rakennetaan tai korjataan, jotta katukuva olisi entistä parempi. Ei työmaita laiteta pystyyn ihmisten kiusaksi...
Joskus kassalla on sitä jonoa, jos moni tilaa ns erikoiskahvin, mutta keskusta on täynnä kahviloita.
Paljasjalkaisena asun nykyään täällä Hermannin ja Arabian rajalla, ja tämä on nykyään ihan eteläraja missä suostun Stadissa asumaan. Asuin ennen keskustassa monta vuosikymmentä. Ei siellä ole enää mitään, henki on kuollut. Joku Viikki on uusi Ullanlinna.
Asun helsingissä en minäkään käy usein keskustassa.
Ainoa kauppa siellä on akateeminen kirjakauppa jossa tykkään asioida joskus..
Rautatie asema on ankea paikka.
Asunnottomat nukkuvat penkeillä ja muutenkin jatkuvaa häiriöitä.
Helsingin keskusta on ainoa paikka jossa olen kokenut jatkuvaa seksuaalista ahdistelua miehiltä.
Ei saa istua rauhassa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä asun Helsingissä mutta käyn hyvin harvoin enää nykyään keskustassa. Oikeastaan vain jos lähtee johonkin matkalle tai johonkin tapahtumaan. En pidä keskustan liikenteestä, en kivitaloista enkä juurikin työmaista ja epäsiisteydestä.
Onko keskusta kauankin ollut työmaiden alla? Ja aikooko olla kauan? Yritin katsoa mitä ne edes rakentaa, mutta eipä selvinnyt, monesta paikkaa oli kuitenkin jalankulkireitit ikävästi poikki. Ja kovin rumiahan nuo työmaat on. Ap
Moskeijoita rakennetaan.
Eiraan pääsee nopeasti pakoon ratikalla
Jos käykään töissä... Eikö nuo usein roiku yliopistolla ja sen kuppiloissa ainakin kolmevitosiksi.