Miten ketään voi ihmetyttää alhainen syntyvyys tässä maailmantilassa?
Epävarmuus ja turvattomuus lisääntyy koko ajan. Ei voi luottaa selviääkö edes itse mikäli sairastuu tai tulee irtisanotuksi, mutta lapsia pitäisi synnyttää? Kuka vain voi menettää työnsä ja terveytensä ilman omaa syytään, mutta ei ole mitään takeita saako silloin mistään apua ellei ole rikas. Joka päivä uutiset kertovat vallanhimoisten diktaattorien uusista päähänpistoista, ilmapiiri on uhkaava ja ennakoimaton. Tavallisetkin ihmiset ovat toisilleen ilkeitä ja kylmiä. Ei ole yhteisöllisyyttä, yksin pitäisi selvitä ja jokainen on muka oman onnensa seppä ja yksin vastuussa elämästään. No ei ole, kun elämässä voi kenelle vain tapahtua mitä tahansa, mutta ihmisiltä puuttuu perusturva, jolla niistä selvitään.
On toki ennenkin maailma ollut epävarma, mutta silloin lapsia vain tuli kun se kuului asiaan eikä ehkäisy ollut yleistä. Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset miettivät lasten hankintaa nyt paljon tarkemmin tai jättävät kokonaan tekemättä. Välillä tuntuu omallakin kohdalla, että on suorastaan itsekästä ja vastuutonta haaveilla lapsen tuomisesta tällaiseen maailmaan.
Kommentit (2)
Ihmisellä on biologinen tarve lisääntyä. Nythän yhteiskunta lähinnä yrittää hillitä lastensaantis, eikä edistää sitä. Moni haluaa lapsia, siitä ei ole kyse, vaan siitä, että yhteiskunta laittaa kampoja rattaaseen.
Tapahtuu paljon negatiivisia asioita (asioita jotka huolettaa koska pitää korjata) mutta tapahtuu myös positiivistä kehitystä. Negatiiviset muistetaan ja positiiviset asiat unohdetaan.