Millaista suklaa, makeiset on Kiinassa ja Japanissa?
Kommentit (10)
Kiinasta ei tietoa. Japanissa ei niin makeita kuin Suomessa
Ostin kerran Helsingin japanilaisesta kaupasta karkkeja, tai siis joita luulin karkeiksi. Maistuivat kalalta. Ihan kamalia. Mutta kyllä sieltä varmasti saa ihan oikeitakin makeisia, en vaan tajunnut lukea mitä ovat.
Japanissa on hyvää suklaata, ei niin makeaa kuin Suomessa. Lisäksi on omia melko eksoottisen makuisia makeisia. Mielestäni ovat hyviä. Mochi-pallot ovat myös hyviä, osa makuyhdistelmistä vaatii hieman totuttelua.
Japanissa on keskimäärin hyviä makeisia, etenkin hedelmän ja teen maut ovat suosiossa. Eivät ole ihan yhtä makeita kuin muualla, mistä itse pidän kovasti.
Maistoin Japanissa ollessani lähinnä erikoisen makuisia Kit Katteja, mitä ei yleisesti Suomessa myydä. Ne nyt ei eroa suomalaisista muuten. Myös "vesimelonileipää" tuli maistettua, mikä oli lähinnä sokerilla kuorrutettu pulla. Lisäksi yhden mochin söin. Muuten ei tietoa, muuta kuin, että myytiin siellä kaikenlaisia leivoksia ja jäätelöitä.
Japanilainen suklaa on oikein hyvää ja valikoima on monipuolinen, kaikkea peruslevyistä gourmet-konvehteihin löytyy. Suklaalevyt ovat reippaasti pienempiä kuin Suomessa, 50-80 grammaa tyypillisesti. Karkit ovat laadultaan vaihtelevia, minusta aika sokeriövereitä ja tylsiä. Niitä syövät lähinnä lapset, aikuiset herkuttelevat useimmiten mieluummin suklaalla, leivonnaisilla tai jäätelöllä. Viinikumeissa yleisimmät maut on lainattu limsojen maailmasta, tavallisia makuja ovat mm. melonilimsa, kola ja ramune.
ps. Kinoko no Yama on parempaa kuin Takenoko no Sato.
Samat suklaat kuin muuallakin maailmassa, Mars, Lindt, m&m, Kinder, Toblerone jne
Vinkare ja Eedspeaks tekivät niiden syönnistä videon tai videoita tubeen, ehkä muutkin. Voi olla myös joku japanikauppa täällä?
Vaikka asuisit Perähikiällä, niin voit netistä tilata niitä itse ja tehdä omat makutestisi.
Jaa karkki ja suklaa matkakohteessa kiinnostaa tarpeeksi että pitää kysyä. Ei hajuakaan eikä kiinnosta. Kuulostaa siltä että voisit jättää mässyt pois matkalla, varmaan ihan tarpeeksi Suomessa.