Liha on tärkeä - kasvisruoka on huono vaihtoehto. Kasvit ovat mauttomia, ne kasvatetaan mineraalialustoilla ei mullassa.
Miten kikaan suostuu kasvisravintoon kun oikeaa kasvualustaa - multaa - ei käytetä?
Lihaa ja kalaa syön kuten ennenkin, en aio luopua nykyisestä tavastani. Kasit kavatetaa kasvatusalustoilla keinovalossa. Ei voi pahempaa tapahtua. Ravinneaineet lisätään alustoille ja keinovalo kasvattaa sadon. Ei voi huonompaa tapahtua kuin suosituksissa mainitut kasvisruokavaliot ja kasvisten lisääminen ja lihan poisjättäminen.
Omenat eivät maistu kuin vedelle, nekin saavat tosin ulkona kasvaessaan tietyn määrän lannoitteita. Myös kasvien ja hedelmien muoto on määräytynyt kuluttajille niin, että kaikki on samaa kokoa ja muotoa. Mansikat väkisin kasvatetaan ja vielä säilötään kiiltävällä geelillä kuluttajille.
Eikö teitä kasvissyöjiä huiputeta? Eikö teillä ole enää makuaistia vesisille kasviksille? Omenat ja banaanitkin ovat mauttomia.
Kommentit (24)
Australiassa kaksi muslimi hoitajaa uhkaa tappaa sairaalaan tulevat juutalaiset potilaat. 😟Tiktokissa oikein leveilivät uhkailullaan. Onneksi viranomaiset puuttuivat peliin, ja erottivat hoitajat. Siihen ammattiin heillä ei enää ole asiaa.
Tästä on X: ssä pitkät jutut. Ei hyvää päivää. 🥴
Erään tuubivideon kommenttikentän viestin suomennos:
ChatGPT sanoi:
Tottakai! Voisitko lähettää tekstin, jonka haluat minun kääntävän suomeksi?
Sinä sanoit:
:From stable nitrogen isotope testing of the long bones of ancient humans, from all around the world, going back ....
ChatGPT sanoi:
Tässä on käännös suomeksi:
"Vakaan typen isotooppitestin perusteella, joka on tehty muinaisten ihmisten pitkistä luista eri puolilta maailmaa, satojentuhansien vuosien ajalta, on ilmeistä, että ihmisten ruokavalio koostui 80-prosenttisesti märehtijöiden lihaksikkaasta lihasta. Loput 20 prosenttia tuli sitkeistä juurimukuloista sekä jonkin verran hedelmistä ja marjoista silloin, kun niitä oli lyhyen aikaa saatavilla. Maatalous tuli kuvaan mukaan noin kahdeksankaksitoista tuhatta vuotta sitten silmänräpäys evoluution mittakaavassa. Maatalouden myötä ihmiset menettivät noin 13 cm pituudestaan, miesten aivojen koko pieneni 11 prosenttia ja naisten 17 prosenttia. Leukaluut kapenivat ja hampaiden ahtaus alkoi muodostua ongelmaksi ja on sitä yhä. Kaikki tämä todistaa, että ihmiset ovat pakollisia lihansyöjiä. Meidän vatsamme happamuus on suurempi kuin leijonalla, koska aloitimme lihansyöjäpolkumme haaskansyöjinä. On järjetöntä väittää, että ihmiset olisivat sopeutuneet syömään hiilihydraatteja. Suurin osa nykyään syödyistä hedelmistä ja vihanneksista muistuttaa vain vähän niitä kasveja, joista ne ovat peräisin. Kaikki kasvit sisältävät puolustuskemikaaleja, koska ne eivät voi paeta petoa. Jos kävelet metsään ja alat syödä siellä olevia kasveja, kuolet todennäköisesti. Ne kasvit, joita ihmiset syövät, on jalostettu siedettäviksi, mutta se on aivan eri asia kuin että ne olisivat aidosti suositeltavia ihmisen ruokavaliossa. Kaikilla eläimillä on lajityypillinen ruokavalio, mutta meitä johdetaan uskomaan, että ihmisten täytyy syödä sateenkaari ja että jokainen on erilainen."
Haluatko lyhyemmän version tai tiivistelmän tästä?
Älä sano. Ajattele asiaa