Vanhempien ihmisten jutuissa korostuvat tietyt ihanteet ja muistot, jotka eivät aina vastaa nykyhetken todellisuutta.
Esimerkiksi.
Työpaikan saaminen oli yksinkertaista riitti, että käveli sisään ja kysyi, milloin voi aloittaa.
Miljoonalla markalla oli mahdollista hankkia tilava omakotitalo hyvältä paikalta.
Tavallinen mies löysi helposti puolison, eikä seurusteluun liittynyt monimutkaisia nettikeskusteluita ja pelisääntöjä.
Duunarilla oli mahdollisuus asua kantakaupungissa ilman, että asumiskulut muodostuivat hänelle liian suuriksi.
Vastavalmistuneelle löytyi nopeasti vakituinen ja hyvin palkattu työpaikka, jossa saattoi pysyä koko työuransa.
Perunamuusi ja läskisoosi kuuluivat arkeen ilman, että ruoan terveellisyydestä käytiin jatkuvaa keskustelua.
Kertokaa vapaasti vaan lisää asioita jotka olette huomanneet vanhempien ihmisten keskusteluissa.
Kommentit (22)
No sehän on ollut sen hetkistä todellisuutta. Eihän muistoja päivitetä nykyhetkeen. Kummallinen aloitus.
Minunkin mielestä tosi outo aloitus. Eikö nyt jokainen tajua ettei ennenvanhaan asiat olleet niinkuin nyt.
Tämä on taas näitä yrityksiä pilkata ja nolata vanhuksia.
Jokainen elää omaa aikaansa, kuten sinäkin nyt. He rakentavat omanlaistaan yhteiskuntaa, kuten sinäkin nyt teet. He valitsevat arvonsa, tekevät valintansa, kuten sinäkin valitset. Heillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi, kuten sinullakin nyt. He ottavat vastuun tekemisistään ja tulevat sukupolvet syyttävät heitä, samoin kuten sinäkin teet. Taaksepäin ei voi elää, historiaa ei voi muuttaa, se ei muutu edes vääristelemällä miksikään. Mitä teet paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Minunkin mielestä tosi outo aloitus. Eikö nyt jokainen tajua ettei ennenvanhaan asiat olleet niinkuin nyt.
Tämä on uusi palstahullu joka on tunkenut tätä listaa tänne koko päivän.
Suuret ikäluokat s. 1945-1950. Luupäistä minä minä ihmissaastaa
Sama ap joka tänään aiemmin yritti samalla listalla aloittaa vanhempien ihmisten boomerihaukkumaketjun. Mistä asioista ap haluat itse, että kaikki se mitä tänä päivänä teet, sinut erityisesti haukutaan kun alat vanheta? Haluatko haukkuryöpyn niskaasi 7-kymppisenä, että sait käydä ilmaisen peruskoulun, pääsit terveyskeskukseen muutaman kympin maksulla ja muuta mukavaa? Ennen vanhaan nuoremmat halusi tehdä asioita paremmin kuin ennen tehtiin. Nykyään halutaan vanhemmat ihmiset haukkua ja itse ei viitsitä tehdä mitään. Tukirahaa pitäisi vaan saada ja mieluiten 45 vuotta töitä tehneiden eläkkeistä itselle.
Vaikea ymmärtää, mitä tämä jankkaaja hakee takaa.
Esim. nämä tavallinen mies sitä ja tätä jutut ovat enemmän tämän päivän nettitrollien ulinoita, kuin tämän päivän todellisuutta.
Jos taas puhutaan duunaresta kantakaupungissa, niin pitäisi nyt enhkä vähän avata, että minkä kaupugin. Jos nyt vaikka ajattelee omia vanhempiani niin, joo nuoruudessaan asuivat Helsingin keksustan lähellä tyyliin kaksi ihmistä alivuokralaisena yhdessä huoneessa. Ei niisät kukaan perustanut perhtettä Helsingin kantakaupunkiin.
Läskisoosista en edes tiedä, mitä ruokaa se on, En vaikka olen ollut niin vanhempieni (40- luvulla syntyneet eli varinainen buumeri ikäluokka) ja isovanhempieni (20- luvulla syntyneet) ruuissa monta kertaa.
Eli tämä jankkaaja jankkaa omiaan.
"Tavallinen mies löysi helposti puolison, eikä seurusteluun liittynyt monimutkaisia nettikeskusteluita ja pelisääntöjä."
Kyllä se parisuhteen löytyminen on edelleen helppoa. "Monimutkaiset nettikeskustelut ja pelisäännöt" on tekosyy sosiaalisesti avuttomalle.
"Perunamuusi ja läskisoosi kuuluivat arkeen ilman, että ruoan terveellisyydestä käytiin jatkuvaa keskustelua."
No pakkoko siitä ruoan terveellisyydestä on nytkään vouhottaa? Kukin syö mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on taas näitä yrityksiä pilkata ja nolata vanhuksia.
Totta. Kunhan saamme ahneen sukupolven kunnialla ja isoilla eläkkeillä hautaan. Sitten koko järjestelmä saakin jo romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat s. 1945-1950. Luupäistä minä minä ihmissaastaa
Haukutko myös omia 75 - 80 vuotiaita sukulaisiasi? Olet oksettava.
Jep. Keskiajalla kaikki olivat linnanherroja ja naiset hienoja leidejä ja asuivat ihan jossain linnassa. Kyllä nyt on ikävä asua kunnan vuokrakämpässä. Ihme loisia olivat keskiajalla.🤣
Miksi muiston tai toisen ihmisen ihanteen pitäisi vastata sinun todellisuuttasi?
Vierailija kirjoitti:
Sama ap joka tänään aiemmin yritti samalla listalla aloittaa vanhempien ihmisten boomerihaukkumaketjun. Mistä asioista ap haluat itse, että kaikki se mitä tänä päivänä teet, sinut erityisesti haukutaan kun alat vanheta? Haluatko haukkuryöpyn niskaasi 7-kymppisenä, että sait käydä ilmaisen peruskoulun, pääsit terveyskeskukseen muutaman kympin maksulla ja muuta mukavaa? Ennen vanhaan nuoremmat halusi tehdä asioita paremmin kuin ennen tehtiin. Nykyään halutaan vanhemmat ihmiset haukkua ja itse ei viitsitä tehdä mitään. Tukirahaa pitäisi vaan saada ja mieluiten 45 vuotta töitä tehneiden eläkkeistä itselle.
Sitä se boomerihulluus teettää. Ilman Marinin boomerikommenntia hullu ei tietäisi boomereista mitään.🤣
Vierailija kirjoitti:
Sama ap joka tänään aiemmin yritti samalla listalla aloittaa vanhempien ihmisten boomerihaukkumaketjun. Mistä asioista ap haluat itse, että kaikki se mitä tänä päivänä teet, sinut erityisesti haukutaan kun alat vanheta? Haluatko haukkuryöpyn niskaasi 7-kymppisenä, että sait käydä ilmaisen peruskoulun, pääsit terveyskeskukseen muutaman kympin maksulla ja muuta mukavaa? Ennen vanhaan nuoremmat halusi tehdä asioita paremmin kuin ennen tehtiin. Nykyään halutaan vanhemmat ihmiset haukkua ja itse ei viitsitä tehdä mitään. Tukirahaa pitäisi vaan saada ja mieluiten 45 vuotta töitä tehneiden eläkkeistä itselle.
Jo Aristoteles aikoinaan haukkui nykynuorison. Jos ap on väsynyt buumeritrolli, niin ei tämäkään nykynuoria mollaava onnistu nyt sen paremmin.
Ahne sukupolvi on tehnyt suuren työn maamme eteen, josta heille kuuluu ikuinen kiitos!
Mun isäni, 70+, on kyllä tämän "mene töihin" mantran ilmentymä. Jotenkin vielä tuossa iässä hän löytää sauman vain mennä töihin. Kauhunsekaisella ihmetyksellä aina katselen häntä. En tiedä onko kyse karismasta vai siitä, että hän osaa löytää paikan jonne hän sopii kuin nyrkki silmään.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ymmärtää, mitä tämä jankkaaja hakee takaa.
Esim. nämä tavallinen mies sitä ja tätä jutut ovat enemmän tämän päivän nettitrollien ulinoita, kuin tämän päivän todellisuutta.
Jos taas puhutaan duunaresta kantakaupungissa, niin pitäisi nyt enhkä vähän avata, että minkä kaupugin. Jos nyt vaikka ajattelee omia vanhempiani niin, joo nuoruudessaan asuivat Helsingin keksustan lähellä tyyliin kaksi ihmistä alivuokralaisena yhdessä huoneessa. Ei niisät kukaan perustanut perhtettä Helsingin kantakaupunkiin.
Läskisoosista en edes tiedä, mitä ruokaa se on, En vaikka olen ollut niin vanhempieni (40- luvulla syntyneet eli varinainen buumeri ikäluokka) ja isovanhempieni (20- luvulla syntyneet) ruuissa monta kertaa.
Eli tämä jankkaaja jankkaa omiaan.
Läskisoosi on ruskeaa kastiketta, jossa on lisäksi rasvaista sianlihaa. Perusruokaa aina 60-luvulle ja osin vielä 70-luvulle asti. Yksi syy siihen, miksi en itse koskaan tee ruskeaa kastiketta, sain siitä lapsuudessani tarpeeksi. Läskisoosi ja perunat olivat halpaa ruokaa, jonka vuoksi sitä löytyi paljon köyhempien perheiden ruokapöydistä.
Helsingissä duunareilla ei ole koskaan ollut varaa asua arvostetussa kantakaupungissa. Joku Punavuori voi siihen kuulua nykyään, mutta ei kuulunut silloin, kun duunarit siellä asuivat.
Ehkä monet elivät haavemaailmoissa, en allekirjoita kävelyä ja helppoa työnsaantia omana aikanani. Joka paikassa korostettiin kuinka vaikeaa sitten on päästä tänne.
Ihanteena oli tietysti ahkeruus ja kiltteys.
Haluaisin käyttää aina samaa luotettavaksi havaittua palvelua, rahalaitokset ym. Moni asia tosin helpottunut nettimaailmassa.
.