Olen ammatiltani keittäjä ja ylpeä siitä, koska olen lapsuuteni viettänyt lastenkodissa. Mieheni teki 80-luvulla konkurssin ja minä elätin
meidät kolkyt vuotta keittäjän palkalla. Sitten mies sai velat anteeksi. Hän on yhä mielestäni maailman paras ja menestynein mies. Lapsia meille ei tullut vaikka olisimme halunneet ison perheen ja millä rahalla oltais lapset syötetty ja puettu. Parempi näin. Maija.
Kommentit (7)
Hyvä sinä Olisipa nuorisossa teiläläisiä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä, ettette lapsia saaneet. Et olisi osannut niitä kasvattaa, kun kerran olet lastenkodissa ollut.
Et vaikuta viisaalta. Mutta Ap vaikuttaa.
No miksi et olisi ylpeä hienosta ammatistasi. Minäkin kävin aikoinaan alan koulua, mutta huomasin ettei minusta olisi siihen. Hieno ja aina ajankohtainen työ. Upeaa, että olet voinut olla apuna kumppanillesikin.
Hienoa että olet pärjännyt elämässä ja saanut jakaa sen rakastamasi ihmisen kanssa. Siinä niitä onnen avaimia on.