Muutto pois omistusasunnosta naapurin takia?
Meillä on jo vuoden verran ollut uusi naapuri, joka on ihan kamala. Hän ei piittaa lainkaan omien tekojensa seurauksista muille. En viitsi tähän kirjoittaa kaikkia hänen tekojaan, ettei joku tunnista. Mutta tilanne on kärjistynyt niin pahaksi, että mielenterveyteni alkaa kohta rakoilla. Minulla ei ole enää kivaa omassa kodissa. Naapuri on aina kotona ja häiriköi. Siis AINA. Tämän piti olla meille se asunto, johon perhe perustetaan ja josta lapsi kulkee tarhaan ja kouluun. Nyt en näe enää muuta keinoa pysyä järjissäni kuin muuttaa pois. Ja me olemme siis asuneet tässä jo muutaman vuoden ja muuttaessa kaikki oli ihanaa ja naapurit kivoja tai ainakin normaaleja.
Ongelmana muutossa on toki hankala markkinatilanne. Ei haittaisi, vaikka myisi pois halvalla, mutta tällä hetkellä myyntihinnalla ei saisi kuin tosi hyvällä tuurilla asuntolainan maksettua pois. Emme asu missään ökyasunnossa kuitenkaan. Ja vaikka naapuri on vain vuokralla, niin en häntä uudelle omistajalle sälyttäisi. Joten mites myisin edes kellekään muulle tätä kärsimysten näyttämöä? Meillä ei ole myöskään rahaa yhtään ylimääräistä, eli ei voida olla kahden asunnon loukussa, edes vuokra-asunnon kanssa.
Asukasta on yritetty häätää hallituksen painostuksen kautta, mutta omistaja ei siihen suostu. Pahinta on se, että aina, kun aihe nousee tapetille, asukas käyttäytyy "hyvin" juuri sen pakolliset pari viikkoa. Sitten, kun käsittelyissä on todettu, että nytpä kaikki on hyvin, niin rettelöinti alkaa uudelleen. Eli mikään taho ei enää auta, tämä on yhtä valitusrumbaa. Poliiseja on useat muut asukkaat soittaneet naapurin takia, mutta poliisit eivät tule paikalle. Omistaja on siis ns. vanha jäärä.
Onko muita, jotka muuttivat pois naapurin vuoksi omistusasunnosta, ja miten sen teitte? Vai pitäisikö tässä vaan odottaa vielä pari vuotta että on varaa vaihtaa asuntoa ja jotenkin hyväksyä se, että ahdistaa sen koko ajan? Arvostaisin neuvoja. Asumme Helsingissä.
Kommentit (61)
Pieruboxitaloissa on aina vaarana että joku ääliö muuttaa niihin. Hyvä maineinen asuinseutu saattaa auttaa karsimaan idiootit.
sijainti, sijainti, sijainti - asuntokaupan kolme tärkeintä seikkaa.
Mitä haittaa siitä on, jos joku tunnistaisi talon tai ongelmanaapurin? Silloin ymmärtäisivät, että tässä on muutkin ryhtyneet toimiin, ehkä toimisivat itsekin, ja saisitte painetta aikaan. Mistä asiasta rikosilmoituksia on tehty?
Vierailija kirjoitti:
Rikosilmoituksen lisäksi ilmoita kaikesta häiriköinneistä isännöitsijälle. Isännöitsijä jakaa varoituksia joiden perusteella voidaan häätää, mikäli meno ei rauhoitu
Isännöitsijälle on tehty useampi ilmoitus, siis varmaan kymmenen tässä vaiheessa. Ehkä itselleni on jäänyt epäselväksi, että mihin valitukset vaikuttavat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tee rikosilmoitus
Vauvapalstan vakioratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin :D
Vierailija kirjoitti:
sijainti, sijainti, sijainti - asuntokaupan kolme tärkeintä seikkaa.
Näinhän se on. Kun muutettiin tähän, niin kaikki oli yhtä auvoa. Mutta nyt en tekisi samoja virheitä. Eli seuraava koti on joko vuokra-asunto, josta pääsee nopeasti pois tai omakotitalo.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä haittaa siitä on, jos joku tunnistaisi talon tai ongelmanaapurin? Silloin ymmärtäisivät, että tässä on muutkin ryhtyneet toimiin, ehkä toimisivat itsekin, ja saisitte painetta aikaan. Mistä asiasta rikosilmoituksia on tehty?
Meillä kyllä koko talo tässä vaiheessa jo tietää, mistä on kyse. Mutta ehkä näin anonyyminä on itselleni helpompi puhua avoimesti, ei tarvitse jokaista sanavalintaa miettiä. Omistajakin kun on aikamoinen draamantajuinen henkilö.
En ole varma kaikista ilmoituksista, mutta siis häiritsevä elämä ja laittomien aineiden käyttö taitavat olla ilmoituksissa mainittu. On siellä väkivaltaakin käytetty, en tiedä, onko siitä tehty ilmoitusta.
Ap
Poliisi tulee paikalle jos ilmoitat tappelun äänistä tai koet että naapuri uhkaa sinun, muiden tai omaa henkeään.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi tulee paikalle jos ilmoitat tappelun äänistä tai koet että naapuri uhkaa sinun, muiden tai omaa henkeään.
Ok, eli seuraavan kerran, kun kuulen tappelua niin voiko siitä soittaa ihan hätänumeroon?
Ap
Eikö omistusasunnon vuokralaisiin päde sama kuin vuokratalon vuokralaisiin eli tarpeeksi monta häiriövalitusta isännöitsijälle tietää häätöä. Kenenkään ei tarvitse omassa asunnossaan (omistus- tai vuokra-asunto) kärsiä jonkun naapurin jatkuvasti aiheuttamista häiriöistä. Mikäli häiriötä aiheuttava on jokin sosiaalitapaus tai vajaavaisesti itsestään huolehtimaan kykenevä, niin häätöprosessiin tulee mukaan joku0 sosiaaliviranomainen.
Teidän naapuri asuu siis omakotitalossa yhtälailla? Vaikealta vaikuttaa tilanne jos yrität saada häädettyä.
Millätavoin seuraat hänen kotona oleskeluaan.
Onko itselläsi lääkehoito aloitettu
Myin kerrostalo-osakkeeni kun aloin poissa kotoa ollessa fantasioida että iskisipä joku meteoriitti koko paskan maan tasalle. Kotitielle kurvatessa oli joka päivä ekana ajatuksena että mitä ne tollot on tänään rikkoneet.
Kyseessä oli vanha ja halpa kerrostaloyhtiö. Tämän takia sinne kertyi kaikki maksuongelmaiset, elämäntapaongelmaiset, wannabe-sijoittajien spurguvuokralaiset ja sitten ne sinisilmäiset ja naiivit sinkut ensiasunnonostajat. Kaikki vähänkään fiksummat nostivat kytkintä parin vuoden sisällä. Noin minustakin tuli tuon paskakasan puheenjohtaja kun muut vähänkin ajattelukykyiset osakkaat katosivat. Sen pari vuotta kun jaksoin asua tuota. Oli jatkuvaa meluongelmaa, likaongelmaa, osakkaiden välisiä riitoja, aggressiivisia osakkaita pitbull-koirineen ja aina oli jotain säätämistä ulosottomiehen, poliisin, eläinpoliisin, apuyhdistysten, paikkoja rikkovien vuokralaisten ja joka h....tin asian kanssa.
Oma kämppä oli kiva mutta oman mielenterveyden takia työnsin tuon seuraavalle hölmölle. Näytöt oli rauhalliseen aikaan eikä välitysilmoitukseen yleensä laiteta "talossa asuu mt-ongelmainen akka joka alkaa haastamaan riitaa pitbull-koirineen jos/kun kokee sinut uhaksi, ja etsii puhelinnumerosi soittaaksesi sinulle töihin huutaakseen sinulle miksi hymyilit hänelle kadulla kesällä. Kun talon vuokralaiset tukkivat pääviemärin terveyssiteillä niin paskavesi tulvii yleensä suihkukaivosta. Tarjouskilpailu".
Oli kuin tuhannen tonnin paino nousi harteilta kun pääsin eroon tuosta. Paras juttu? Jäin 50 tuhatta voitolle. Omat osto/myyntihetket meni hyvin yksiin asuntomarkkinoiden kanssa. Oma mielenterveys kyllä alkoi rakoilemaan koko kokemuksesta.
Muutin tylsän rauhalliseen perinnetaloon jossa meidän kadun whatsapp-ryhmässä viikon kuumin juttu on yleensä että haluaako joku palan omenapiirakkaa kun tuli leivottua liikaa.
Mun naapuriin tulee usein poliisit. Olen itse muuttamassa nyt pois, osittain sen vuoksi ja osittain muiden juttujen.
Alkaisin häiriköimään asunnon omistajaa vastaavalla tavalla.
Hehe, nauran räkäisesti kun kärttyämmä joutuu muuttamaan pois🤣👍
Meillä myös rivitalossa yksi vuokrahuoneisto, jossa tällä hetkellä asuu todella epämääräinen pariskunta. Huumekauppaa parkkipaikalla, tappeluja ja epämääräistä porukkaa muutenkin. Isännöitsijä käskenyt meitä ilmoittamaan päivämäärät ja kellonajat, kun häiriöitä esiintyy niin hänellä on mustaa valkoisella, jolla tuo vuokralainen saadaan pois. Tällä hetkellä sillä on yksi kirjallinen varoitus alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi tulee paikalle jos ilmoitat tappelun äänistä tai koet että naapuri uhkaa sinun, muiden tai omaa henkeään.
Ok, eli seuraavan kerran, kun kuulen tappelua niin voiko siitä soittaa ihan hätänumeroon?
Ap
Siellä sanotaan: Taas sinä, tiedätkö että turha soittelu hätänumeroon on rikos.
Jaaha. Siis MITÄ tämä naapuri tekee? Poraako seinään keskellä yötä?
Kyllä, kun kuulet tappelun ääniä, niin soitto häkeen ja sanot, että kuulostaa tosi uhkaavalta tilanteelta.
Rikosilmoituksen lisäksi ilmoita kaikesta häiriköinneistä isännöitsijälle. Isännöitsijä jakaa varoituksia joiden perusteella voidaan häätää, mikäli meno ei rauhoitu