Joskus inhoan ja häpeän lastani...

olen tavannut useita suomalaisäitejä, jotka suhtautuvat omaan lapseensa varsin kielteisesti ja jopa vihaavasti.

jokaon välillä tosi väsyttävä tapaus, mutta en missään nimessä häpeä enkä inhoa häntä. kuulostat masentuneelta. kannattaisiko hakea apua?

Tönimällä muita, saa sinut reagoimaan. Yritä antaa myös positiivista huomiota, eikä pelkkää -ei saa, -tuo on tuhmaa jne.

Lapsi kaipaa aitoa läsnäoloa, leikkiä ja rakkautta + kehuja kun tekee jotain " fiksua" . Tällaisen posit. palautteen antamista voi ihan harjoitella. Eli aina kun lapsi leikkii nätisti, voi kehaista, että onpa kiva kun osaat noin nätisti leikkiä...ja plaa plaa. Se on oikeasti vaikeata muistaa ja tuntuu hölmöltäkin, mutta kannattaa!

Suosittelisin sulle myös jotakin ihan omaa harrastusta tai taukoa lapsenhoidosta, kokemusta " raskaasta" lapsesta on...

säälittää lapsesi, ei ole hyvä tulevaisuus tuollaisen otuksen kanssa, joka sinä olet!



jos tekisit lisää lapsia kiusattavaksesi, ja olisin naapurisi, ilmoittaisin lastensuojeluun.

Mulla on kolme lasta ja jokaista rakastan suunnattomasti. Olen heistä monesti äärettömän ylpeä, mutta on kausia kun voisin mustalaisille antaa.

Eli hävettää ja inhottaa välillä, mutta niin mun mieskin tekee. Eli vaikka kuinka rakastan niin kyllä joskus oma mieskin inhottaa enemmän kuin kukaan muu. Oma isäni sanoi että jos ei omia lapsiaan rakastaisi niin paljoa kuin tekee niin ei niitä kestäisi kukaan. Eli uhmakausina ja vaikeina päivinä on monesti hermot tosi kireällä. Mä ainakin myönnän että kun lapsi kylässä heittää maidot lattialle kun ei saa tahtoaan läpi, niin kyllä se hävettää. Minusta se että häpeää lapsen huonoa käytöstä kertoo siitä että oikeasti välittää siitä miten lapset käyttäytyy. Minusta ainakin on kamalaa katsoa äitejä jotka ei korviaan lotkauta kun oma lapsi riehuu ja potkii (äitiänsä). Sillä kun on ollut huono päivä tai jäänyt päikkärit väliin, jne. Aina ymmärretään näitä kullannuppuja ja sitten kun isompina potkivat kavereita niin silloinkin ymmärretään kun oli koe mennyt huonosti, jne. Kyllä mä ainakin häpeän jos mun oma lapsi ei osaa käytöstapoja vaikka kuinka olisi paha päivä. Kotona saa sitten huutaa ja mekastaa mutta kylässä ollaan kunnolla!

mua auttoi ainakin näkemään asiat selvemmin ja lapsen kannalta. mäkin ajattelen usein pahasti pojastani, joka tönii, uhmaa, on ilkeä ja huutaa. omaa avuttomuuttani se vaan on. lapsessa ei ole mitään vikaa vaan mun suhtautumisessani ja asenteissani.

Tänään oli taas sellainen päivä että itku meinasi mammalta tulla kun 3v-uhmis koetteli hermojen joka sopukkaa ja uskokaa tai älkää -minä yritän antaa jatkuvasti hyvääkin palautetta, mutta kun se(kään) ei tunnu auttavan!

Tänään lapseni halusi itsekkäästi leikkiä toisten leluilla, ja saikin leikkiä, mutta kun hänen leluaan lainattiin niin auta armias minkä metelin lapsi nosti. Koitin keskustella hyvällä ja pahalla :/, mikään ei tepsinyt. Lapsi huusi kurkku suorana koko kotimatkan, haukkui kaveriansa rumasti ja yritti lyödäkin :/

Ja voin sanoa että kyllä hävetti ja tunsin vihan-tunteenkin, jota en muuten ole aikaisemmin tuntenut kuin kerran. Se on kauhea tunne, mutta vieläkin kauheampaa on oman voimattomuuden tunne, joka yleensä ainakin meillä johtaa huutoon ja uhkailuun (minun puoleltani). Sillä jäähy on siinä vaiheessa melko mahdoton toteuttaa, kun ollaan kilometrin päässä kotoa kävellen.

Vierailija:

Mulla on kolme lasta ja jokaista rakastan suunnattomasti. Olen heistä monesti äärettömän ylpeä, mutta on kausia kun voisin mustalaisille antaa.

Eli hävettää ja inhottaa välillä, mutta niin mun mieskin tekee. Eli vaikka kuinka rakastan niin kyllä joskus oma mieskin inhottaa enemmän kuin kukaan muu. Oma isäni sanoi että jos ei omia lapsiaan rakastaisi niin paljoa kuin tekee niin ei niitä kestäisi kukaan. Eli uhmakausina ja vaikeina päivinä on monesti hermot tosi kireällä. Mä ainakin myönnän että kun lapsi kylässä heittää maidot lattialle kun ei saa tahtoaan läpi, niin kyllä se hävettää. Minusta se että häpeää lapsen huonoa käytöstä kertoo siitä että oikeasti välittää siitä miten lapset käyttäytyy. Minusta ainakin on kamalaa katsoa äitejä jotka ei korviaan lotkauta kun oma lapsi riehuu ja potkii (äitiänsä). Sillä kun on ollut huono päivä tai jäänyt päikkärit väliin, jne. Aina ymmärretään näitä kullannuppuja ja sitten kun isompina potkivat kavereita niin silloinkin ymmärretään kun oli koe mennyt huonosti, jne. Kyllä mä ainakin häpeän jos mun oma lapsi ei osaa käytöstapoja vaikka kuinka olisi paha päivä. Kotona saa sitten huutaa ja mekastaa mutta kylässä ollaan kunnolla!

Eiköhän se ole ihan normaali tunne. Voin myös sanoa rakastavani syvästi lastani.



Olen yrittänyt kitkeä lapsestani kaikki pahat tavat jo ihan alusta asti. Mulla on ollut totaalinen nollatoleranssi toisten tönimistä tai lyömistä kohtaan ja kotiin on lähdetty puistosta heti, vaikka kävelemistä olikin pitkä matka. Ja voin sanoa onnistuneeni, lapseni on todella hyvin käyttäytyvä nykyään (5-vuotias). Voimia kaikille asian kanssa painiville!

Vierailija:

säälittää lapsesi, ei ole hyvä tulevaisuus tuollaisen otuksen kanssa, joka sinä olet!

jos tekisit lisää lapsia kiusattavaksesi, ja olisin naapurisi, ilmoittaisin lastensuojeluun.

Olen ainoa lapsi mihin tietysti kiinnitin huomiota viestissäsi. Ei se siitä johdu. Myös oma samanikäinen poikani on ainoa lapsi ja jää sellaiseksi jos se meistä riippuu.



Minusta tuntuu viestisi perusteella, että olet unohtanut erään tärkeän asian.

Lapsi kasvaa ja varttuu sekä oppii myös virheiden kautta kuten esim. tuo töniminen. Siihen miten paljon sitä esiintyy jatkossa ja muita ongelmia vaikuttaa se minkälainen kasvattaja olet.

Kuulostaa epäkypsälle jos häpeää (muka?) 2v 5kk ikäistä lastasi.

Jäin myös miettimään mitä tarkoitat kurilla? Vanhemmuus ja kasvattajuus ei ole pelkkää kurinpitoa vaan myös neuvomista sekä opastamista. Se tapahtuu yleensä puheen kautta. Niin kuin tuo kuvaamasi ongelmatilanne myös olisi tullut ratkaista.