Päiväkoti-ikäisen äiti: veisitkö lapsesi "vieraan" lapsen kaverisynttäreille?
Perheemme on juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, muutimme kauas entiseltä asuinpaikkakunnalta. Lapsi on aloittanut uudessa päiväkodissa. Lapsella olisi nyt edessä synttärit ja hän kovasti toivoisi kaverisynttäreitä. Lapsi ei ole kertonut syntymäpäiväkseen mitään lahjatoivetta, vaan hän haaveilee saavansa lapsia meille kylään syntymäpäivänä. Mietinkin, uskaltaisiko kaverisynttäreitä järjestää niin, että kutsuisi koko päiväkotiryhmän lapset? Ryhmässä on 2-4 v lapsia. Lapsemme on aloittanut ihan vähän aikaa sitten päiväkodissa, joten käytännössä hän on vielä "vieras".
Oma pelkoni siis on, että järjestäisimme kaverisynttärit, joihin ei lopulta saapuisikaan ketään. Haluaisinkin tietää, kuinka todennäköisesti vastaisit päiväkodista tulevaan synttärikutsuun kyllä vai skippaisitteko juhlat, jos lapsi ei ole tuttu?
Ja kun joku kysyy, niin päiväkodissamme on tehty päätös, ettei siellä juhlita lasten synttäreitä eli jos juhlat haluaa järjestää, niin ne järjestetään omalla ajalla.
Ap
Minusta on kaunis ele, jos olet valmis kutsumaan koko ryhmän. Näin opetat lapsille, että ketään ei suljeta pois porukasta. Sitä tosin mietin, että mahdutteko todella kotiin, kaikki aikuiset ja lapset? Mahtuuko eteiseen vaikka 20:t talvihaalarit ja kengät?