Lue keskustelun säännöt.
Miten unohtaa ihminen ketä kaipaa
13.02.2025 |
muttei voi saada? Järjetön kaipuu hänen läheisyyttä ja seuraa. Poissa silmistä ei ole vienyt pois mielestä, kaksi vuotta ei ole auttanut unohtamaan. Kukaan muu ei lievitä kaipuuta.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää unohtaa? Eikös kaipuu oo ihan kivaakin? Mä kaipailen lukioihastustani edelleen yli 25 vuoden päästäkin
En ole Ap, mutta minä haluaisin eroon tästä tuskallisesta kaipauksesta. Jos pääsisin tuohon ihan kivaan kaipuuseen, niin sekin kelpaisi. Se tunne, joka on sietämätöntä raastavaa kaiken nielevää kaipuuta on kuitenkin ihan eri kuin se tunne mistä sinä puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika auttaa. 2v on vasta lyhyt aika. Voi miettiä mitkä olivat huonot puolet, jos se toimii kampena eroprosessille tai miksi erottiin, oliko jokin tarkoitus. Jos on taas äitiä tai sukulaista ikävä, se on toinen juttu. Yleensä eri näkökulmat auttavat ja ettei väkisin riko itseään, tunteet menevät omia aikojaan.
En tiedä, samaa mietin itsekin. Vuosi siitä, kun ihminen jota rakastin enemmän kuin ketään koskaan valitsi jonkun toisen. Olen yrittänyt deittailla, nähnyt kavereita, urheillut, painanut töitä, viettänyt aikaa perheen kanssa. Olen käynyt terapiassa. Olen pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa, kirjoittanut lähettämättömiä kirjeitä ja käynyt sisäistä keskustelua. Ja mikään ei vaan auta. Hautaan astiko sitä pitää elää tämän tunteen kanssa? Että elämästä puuttuu joku, että elämässä on joku valtava virhe kun ihminen joka siihen keskeiselle paikalle kuuluisi ei ole siinä.
Minä säännöstelen someseuraamista niin että olen katsomatta hänen somea jos kevyesti pystyn. Keskityn muuhun kun pystyn.
Ja kun kipeä kaipuu iskee, käyn hänen somessa, kierryn lattialle kippuralle ja tunnen joka raastavan ikävän tunteen, kuulostelen kaiken rauhassa hengitellen.
Ja kun on helpompi vaihe niin keskityn muuhun.
Hemmottelen itseäni paljon.
Tuntuu et tämä tyyli auttaa. Erosta 8 viikkoa ja helpottaa jo selkeästi!
Ilon hetket ja neutraalit hetket lisääntyy ja ankeat ja kipeät hetket vähenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on auttanut vain uuden ja aina paremman löytäminen ja se, että aikaa kuluu puolet suhteen kestosta. 4 v suhteesta kesti 2 v ja 18 v suhteen lähes 9 v... Tiesin, että pääsen yli kun löydän uuden rakkauden, mutta luulin etten voi löytää parempaa. No löysin kuitenkin ja nyt tämä tuntuu siltä lopulliselta rakkaudelta. Onneksi odotin rauhassa ilman sinkku sekoilua ja keskityin parantamaan ja rakastamaan itseäni.
Tämä ylipääsemisaika ei aina mene näin. Itsellä pisin aika päästä yli meni 5kk kestäneestä suhteesta, enkä ole oikeastaan edelleenkään päässyt irti vaikka aikaa on kulunut vuosia. Sitten taas 10 vuoden suhteesta toivuin parissa kolmessa kuukaudessa. Ehkä se on ennemmin niin, että jos loppu on järkytys niin se jää ikuisiksi ajoiksi mieleen, jos taas ero on helppo ilman suuria tunteita niin eipä sitä kauaa surrakaan tarvitse.
Sama. Toivuin 19 vuoden suhteen loppumisesta lähes saman tien. En edes itkenyt. Pari päivää oli tavallaan kamalia, mutta olin myös helpottunut. Vihdoinkin se oli ohi.
Miksi et voi olla hänen kanssaan? Jos tunteet on kummallakin samat niin esteinä ei käytännössä ole kuin sinä itse tai hän. Eli minä pyrkisin hänen luokseen ja selvittäisin kaiken. Kaipauksella, joka ei katoa on viesti, jota et ehkä suostu kuuntelemaan. Kannattaisi kuunnella. Rakkautta ei maailmassa kasva joka oksalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo mikä se este muka on
Jos se on toisen kanssa tai joku muu syy. Onhan noita. Yksipuolinen rakkaus on rankka kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun iho ikävöi sun kosketusta niin että siihen sattuu
Oma kokemus on, että ihmisen sisäistä todellisuutta ei voi paeta. Sen voi löytää ja yhdessä tunnistaa, rauhassa ja turvallisesti. Muuta tietä ei ole <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
18vuotiaana ihastuin. (vaikeasti selitettävä noin vuoden *seurustelu*). Edelleen olemme kavereita. Molemmat osapuolet ihan onnellisesti naimisissa. (edelleen joskus miettii... Mitä jos olisimme pysyneet yhdessä?) ei ny varsinsista kaipuuta. Ihme kemiaa. Olemme jo 50kympin ylittäneitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voi olla hänen kanssaan? Jos tunteet on kummallakin samat niin esteinä ei käytännössä ole kuin sinä itse tai hän. Eli minä pyrkisin hänen luokseen ja selvittäisin kaiken. Kaipauksella, joka ei katoa on viesti, jota et ehkä suostu kuuntelemaan. Kannattaisi kuunnella. Rakkautta ei maailmassa kasva joka oksalla.
Vähän vaikeaa kun se toinen ei vaivaudu edes viestiin vastaamaan vaikka aiemmin oli hyvin aktiivinen 😑
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää unohtaa? Eikös kaipuu oo ihan kivaakin?
Joo, joo. Mut. Vuodet kuluvat ja loppuvat.
Ehkä aika parantaa haavat, tai sitten ei. Ehkä syynä voi olla kummankin elämät omilla tahoillaan ja siihen hetkeen ei vaan sopinut muuta. Jotkut asiat vaan jäävät kesken jostain syystä eikä aina ole kyse mistään fyysisestä. Ei toista tarvi kokonaan unohtaa. Tietää ainakin että jossain on joku, joka ajatelee sun parasta vaikkei suoraa yhteyttä olisikaan.
Mul on ihan toimiva keino; pari lasta ja työssäkäynti. Ennen kuin huomaakaan, on mennyt 20 vuotta eikä oo kerennyt miettimään vanhoja hamesankareita juurikaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun iho ikävöi sun kosketusta niin että siihen sattuu.
Kosketusta?
Sanoja?
Buuaaaahhh
😅
Minulla eniten on jääneet vaivaamaan sellaiset, jotka on jääneet jotenkin kesken, aika tai elämäntilanne ollut huono ja jäänyt jotenkin ilmaan että "ehkä joskus". Sitä ehkäjoskusta sitten odotetaan kymmenen vuotta kunnes hääkuva pamahtaa Fb:ssä naamalle.