Kolmion neliöhinta 59 euroa näistä asunnoista on jo liki mahdotonta päästä eroon
Suomessa pitäisi asiantuntijan mielestä myöntää, että koko maata ei voida pitää asuttuna.
Yhä kasvavaa osaa Suomen asunnoista kaupataan vain joidenkin tuhansien eurojen hinnalla. Kerrostaloyksiöitä ja -kaksioita saa 5000 - 6000 eurolla esimerkiksi Lieksasta, Kemistä, Varkaudesta ja Kiteeltä
Neliöhinnat saattavat olla alle sata euroa. Pohjois-Savon Tuusniemellä myydään kolmiota 59 eurolla neliöltä. Lieksalaiskaksiossa neliöhinta on 79 euroa. Usein hintaa selittää suunnitteilla oleva putkiremontti, mutta ei aina.
Kommentit (34)
Koska rehupuntit ei sallisi muiden omistaa. Ukrainaan en lähde, mutta en kyllä myös rehupuntin peltojen ja metsien takia kaadu. Metsäteollisuus ja Nokia ovat varjo entisestään, joten boomereiden sulle mulle-leikkiä ei ole varaa jatkaa. Venäjä ei pelasta, koska entisen neukkulankaan väki ei halua 1960-luvun elintasoa. Venäjällä köyhä elää paremmin Putinin aikana kuin eli Neuvostoliitossa. Ukrainassakin köyhällä on parempi elintaso nyt verrattuna neukkuaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Lieksan keskustassa on kyllä mm. Iso cittari ja sokos, K market, Tokmanni, urheilutavaraliikkeitä ja hyvä leipomo. Riittävästi kauppoja mielestäni.
Nuo kaikki parin sadan metrin pätkällä. Helpompi siellä on käydä kaupassa kun Espoossa, missä jo parkkialueen läpikävelyyn menee 200m :P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä sitten? Mielummin asuisiin maakuopassa kuin jossain Lieksassa.
Sille on syynsä miksi 18 neliön koppi Helsingissä maksaa enemmän kuin 600 neliön omakotitalo jossain Lieksassa.
Ja se syy on siinä, että kaikki työpaikat, palvelut ja muut ihmiset ovat siellä.
Noiden lieksalaisten asuntojen reaaliarvo on nolla euroa, jos ne eivät mene kaupaksi millään määrällä markkinointia missään ajassa.
Kuka haluaa asua syrjässä vailla palveluita, kauppoja, muita ihmisiä, työpaikkoja tai yrityksiä?
Lieksan keskustassa on kyllä mm. Iso cittari ja sokos, K market, Tokmanni, urheilutavaraliikkeitä ja hyvä leipomo. Riittävästi kauppoja mielestäni.
Moni noista kohteista on varsin kaukana tuosta keskustasta.

Ainakin toistaiseksi. Lieksan töllien enemmistön arvo on nolla linja-autojen lakattua. Äitini kaveri ei juuri tästä syystä saa myytyä lapsuudenkotiaan Hyrynsalmella.
Edes Helsingin keskustassa ei ole cittaria, prismaa tai tokmannia ei ole muuta kuin ylikallis stokka ja pieniä alepoita missä hinnat tuplat
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla aika masokisti jos haluaa vapaaehtoisesti asua Helsingissä.,saa olla kyllä tyytyväinen että ei tarvitse asua siellä.Aika outo kuvitelma että muualla ei ole palveluja ,kauppoja ym.
Helsingin alueella on hyvin monenlaisia asuinalueita, joten ei voi ihan noin suoraviivaisesti yleistää. Esimerkiksi itse asun lähiössä, en muuttaisi keskustaan tai edes kantakaupunkiin, vaikka maksettaisiin. Joku toinen taas ei muuttaisi keskustasta mihinkään.
Palvelut ovat saatavissa nykyään yhä moninaisemmin netistä, joten myös siellä, missä niitä ei fyysisesti ole, voi saada hyvää palvelua. Olen aikanaan asunut Pohjois-Karjalassa itse ja voisin kyllä heti muuttaa takaisin, jos ei puoliso olisi niin voimakkaasti ajatusta vastaan. Tosin saattaa olla, ettei kohta talvi-ihmisen kannata Suomessa asua kuin Lapissa.
Vierailija kirjoitti:
Edes Helsingin keskustassa ei ole cittaria, prismaa tai tokmannia ei ole muuta kuin ylikallis stokka ja pieniä alepoita missä hinnat tuplat
Tokmanni on ainakin Kaisaniemessä. Onkos Sokos vielä rautatieaseman vieressä vai onko sekin lopetettu. Ainakin S-market on siellä alhaalla tunnelissa.

Ihanan kallista

Mikä noista? Ainakin S-marketissa muistaakseni on ihan normaalisti samat Hok-Elannon hinnat kuin muissakin S-marketeissa. Jossain vaiheessa Kampin K-Supermarket oli huomattavasti kalliimpi kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Edes Helsingin keskustassa ei ole cittaria, prismaa tai tokmannia ei ole muuta kuin ylikallis stokka ja pieniä alepoita missä hinnat tuplat
Höpö höpö. K- ja S- marketteja on suunnilleen joka toisessa korttelissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edes Helsingin keskustassa ei ole cittaria, prismaa tai tokmannia ei ole muuta kuin ylikallis stokka ja pieniä alepoita missä hinnat tuplat
Tokmanni on ainakin Kaisaniemessä. Onkos Sokos vielä rautatieaseman vieressä vai onko sekin lopetettu. Ainakin S-market on siellä alhaalla tunnelissa.
Sokos toimii vielä, mutta on kyllä nuutuneen oloinen tavaratalo, ihme, jos kannattaa.
Pohjakerroksen S-market sen sijaan on hyvä.
Lieksaa jne. voi joskus tukevaisuudessa kaupitella eteläisen Euroopan ilmastopakolaisille, jos ei pysyväksi asunnoksi, niin vaikka lomailuun.
Pienissä kunnissa asuntolainojen saaminen on jo miltei mahdotonta. Pankitkin tiedostavat riskit ja jos asiakkaalla tulee maksuvaikeuksia, niin pankki ei tule saamaan omiaan takaisin.