Moniko existäsi on sellaisia ettei ne kaduta eivätkä ole turhia kokemuksia jotka olisi saaneet jäädä välistä
Kommentit (15)
Yksikään ei kaduta. Joukossa on monta nopeasti baarissa alkanutta suhdetta, jotka ovat loppuneet yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Vaan en minä niistä yhtäkään kadu. Aina olen jotain ihmisistä ja elämästä oppinut.
Kyllä kaduttaa eräs ja ällöttää. Mietin, että miten pystyin olemaan hänen kanssaan 3,5 vuotta. Ajan tuhlausta oli. Yritin lähteä suhteesta monta kertaa, mutta se ei onnistunut. Lopulta vain tein sen. Narsistin piirteitä oli hänessä.
No ei yksikään kaduta vaikka tosi huonoja suhteita ollut. Alkoholismia, väkivaltaa etc.
Mutta tottakai ne ovat vieneet kärsimyksen äärelle ja tosi paljon ollut raskaita tunteita suhteissa ja niiden jälkeen.
Joka tapauksessa ne ovat olleet erittäin tärkeitä oppiläksyjä ja nuo suhteet ovat olleet peilejä itselleni. Olen kysynyt itseltäni, miksi valitsin sellaisen kumppanin ja on ollut erittäin avartavaa löytää vastauksia sisältään ja sen kautta olen voinut jättää kaunat ja katkeruudet taakseni, jopa olemaan kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaduttaa eräs ja ällöttää. Mietin, että miten pystyin olemaan hänen kanssaan 3,5 vuotta. Ajan tuhlausta oli. Yritin lähteä suhteesta monta kertaa, mutta se ei onnistunut. Lopulta vain tein sen. Narsistin piirteitä oli hänessä.
Ihan ensimmäinen tyyppi, joka ei ollut parisuhde, mutta jotain säätöä, kadutti. Myös yks säätö opiskelukaverin kanssa ehkä on saattanut harmittaa jälkeenpäin, koska siitä tuli niin kylmää kyytiä ja tyyppihän oli ihan täys mulkk.
Ei yksikään. Kaikissa suhteissa on oppinut jotain vastakkaisesta sukupuolesta ja tietysti itsestään. Parempi ja tiedostavampi ihminen (ei wokella tavalla) minusta on tullut pidempien suhteiden avulla.
Kaikissa entisissä seurustelukumppaneissa oli paljon hyvää ja paljon huonoa. Kukaan heistä ei sinällään kaduta, olisin jäänyt paljosta paitsi, jos jonkun kanssa vietetty aika olisi jäänyt kokematta. Mutta näin vanhempana ihmettelen parista tyypistä, että miten olen päätynyt nuorena niin tyhmään seuraan. Ehkä oli ruusunpunaiset lasit päässä muutaman kuukauden.
Vierailija kirjoitti:
No ainoastaan yksi ex olisi saanut jäädä välistä. Muut suharit oli kuitenkin opettavaisia kokemuksia ja hauskaakin oli. Yksi olisi pitänyt kiertää kaukaa, mutta se olisi ollut täysin mahdotonta kiertää kaukaa ja välttää, koska lähtökohtaisesti kukaan ei osaa varoa kaverin kavereita.
sama
Oikeastaan ne kaikki olisivat saaneet jäädä välistä. Toisaalta kokemukset olivat opettavaisia ja jos heitä ei olisi ollut, en olisi lopulta löytänyt hyvää miestä. Opetti että ulkonäkö on se kriteeri, mihin ei saa tuijottaa, vaan pitää katsoa viihtyykö kyseisen ihmisen seurassa ja miten arki sujuu.
Oppirahoja on tullu makseltua... Disneyn prinsessa leffat aivopesi tehokkaasti.
Kaikki paitsi yksi. Siis ihan teinivuosien poikaystävistä alkaen. Olen seurustelllut pääasiassa tosi kivojen tyyppien kanssa ja olen kaikkien (3 vakavampaa suhdetta ja jokunen teinisuhde) paitsi tuon yhden kanssa hyvissä väleissä.
Se yksi kaduttava oli ihan täysi mulkero ja oli päivänselvää alusta asti, mutten kuunnellut vaistojani.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan ne kaikki olisivat saaneet jäädä välistä. Toisaalta kokemukset olivat opettavaisia ja jos heitä ei olisi ollut, en olisi lopulta löytänyt hyvää miestä. Opetti että ulkonäkö on se kriteeri, mihin ei saa tuijottaa, vaan pitää katsoa viihtyykö kyseisen ihmisen seurassa ja miten arki sujuu.
Mulla oli kaksi kertaa suhde saman koulun opiskelijaan. Kuten tiedättekin, niitä suhteita seurataan. Ne on muilla opiskelijoilla "kiikarissa" ja niitä suhteita, joista juorutaan. Joten kun niissä suhteissa sattuu ja tapahtuu, siinä on koko ajan yleisö ja kommenttia tulee. Kyllä nuo suhteet kannattaisi kaikkien välttää, koska ne ei pysy millään kahdenvälisinä ja jatkuvasti muut on kuikuilemassa pariskunnan asioita.
Yksikään ei ole sellainen, ettei olisi joutanut jäädä väliin. Olin nuorena ihan hukassa sen suhteen millainen itse olen ja minkälaisen kumppanin oikeasti haluan eikä toisaalta halukkaita ollutkaan mitenkään jonoksi asti, joten sitä sitten tyhmyyksissään tyytyi siihen kenet sai ja yritti jotenkin sopeutua ja mukautua ihan vääränlaiseen ihmiseen.
Sittemmin aloin jo ymmärtää minkälainen parisuhde itselle sopisi ja minkälaisen kumppanin kanssa, mutta eipä sopivia kohdalle osunut. Tai ainakaan siis vapaita sopivia vaan kaikilla oli se perhe jo perustettuna kolmekymppisenä.
Ja niin olisi ollut itsellänikin jos elämä olisi ollut omannäköistä eikä nuorena olisi haaskannut aikaa ihan vääränlaisiin ihmisiin :(
Yksikään pitkä ei kaduta. Lyhyistä, kaduttaa ajatuksella olisihan se pitänyt jo heti nähdä.