Minkä ikäisenä aloit ajatella: miren pärjään vanhana rahallisesti?
Kommentit (62)
Viisikymppisenä ehtii vielä tehdä jotain, säästää, maksaa lainoja nopeutetussa tahdissa, sijoittaa, vähentää kulutusta. Kuuskymppisenä alkaa olla myöhäistä.
20-vuotiaana mietin asiaa ja johtopäätös oli se että tuskinpa sitä eläkeikään asti edes selviää hengissä ja jos niin jostain kumman syystä käy niin ollaan sitten yhteiskunnallinen ongelma.
45v alkaen olen haaveillut lopputilin ottamisesta ja omalle eläkkeelle alkamisesta.
Noin alle 55 -vuotiaana oli lainat maksettu ja sen jälkeen on hieman sijoitettu ja säästetty muutenkin. Jonkinlainen pihistäminen tahtoo jäädä päälle, kun on säästeliäästi elänyt.
Päivän lapsena pärjää aina, ei linnutkaan varastoi.
Sirkutellen vaan.
15-vuotiaana kun yhteiskuntaopissa kerrottiin tulevasta eläkepommista. Aloin ottaa selvää Suomen eläkejärjestelmästä.
20 vuotta sitten ja olisi tarkoitus kun eläkeikä koittaa niin muuttaa ulkomaille koska lapsemme asuvat jo siellä
Kaiketi se oli 25-28 vuotiaana, kun avasin vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Se on ollut paras päätökseni taloudellisesti.
25 vuotiaana myös ostin ensimmäisen pienen omistusasunnon. Sekin oli hyvä päätös. Näiden kahden ratkaisun myötä, selviän joten kuten eläkkeellä. Vuokraan ei eläke riittäisi mitenkään. Linjasaneerauksen vuoksi piti ottaa uusi laina. Sitä vielä maksan monta vuotta, mutta päättyy sekin joskus.
kulutusjuhlia en vietä, enkä korttiluottoja käytä. Niistä kun ei tulotaso nouse.
Noin 35 vuotiaana. Nyt olen 74 v. ja sanon vaan, että se kannatti ajoissa miettiä asia ja sijoittaa ja ottaa yksityinen eläkevaakuutus lisäksi. Summat joita maksoin ja sijoitin, eivät päätä huimanneet, mutta vuosien kuluessa kasvoivat mukavasti. Lisäeläkettä tulee neljän vuosikymmenen työeläkkeen lisäksi nettona 1.200,-- ja sijoituksilla ostin talon sitten Italiasta eläkepäiviä varten, joita olen viettänyt nyt 14 vuotta ja risat.
66 vuotiaana olen tajunnut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän rahaa tulee kulutettua.
Tonnin eläkkeellä pärjää vallan mainiosti.
Säästöjä ei ole, mutta eivätköhän ne jonnekin kärrää jos dementia iskee tai ei enää pystytä vaimon kanssa asumaan omakotitalossa.
Halkosouvia ei enää montaa vuotta jaksa, joten ensi kesänä täytyy investoida ilmalämpöpumppuun.
Jotain 45 veenä. Nyt 53v. Tuolloin alkoi pieni muotoinen sijoittaminen.
Tällä hetkellä taloudellinen tilanne aika hyvä, vaikkakin lainaa on hieman alle 58 000e. Tämä, kun ostin alle pari vuotta sitten uuden asunnon. Tuo velka ei hirvitä, sillä saisin sen maksettua säästöillä, vaikka heti, mutta lyhentelen suunnitelmallisesti 1000 e ylimääräisin lyhennyksin.
Mutta joo. Kyllä tässä vielä saa säästää ja sijoitella, sillä toiveena on eläkkeelle vuonna 2035. Saa nähdä; yrittäjä, kun olen.
50 vuotiaana