Valtionvelka ja työttömyys lisääntyy vaikka OrpoPurran hallitus on romuttanut työttömien, pienituloistan ja sairaiden elämän
Leikkaukset ovat vain tuhonneet ostovoiman, talous näivettyy ja vain rikkaat porskuttavat. Kansa on jakautunut kahtia mikä on lopulta vaarallista.
Kommentit (28)
Joka tapauksessa mutkusanna ja hyvä hallitusohjelma sekä kansan manaatti.
paljonko pummeilta nyt on leikattu?
Jännää että työttömyys laski ja velat lisääntyi myös edellisen aikana loppupuolella taivalta kun huonosti hoidettu talous alkoi vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Jännää että työttömyys laski ja velat lisääntyi myös edellisen aikana loppupuolella taivalta kun huonosti hoidettu talous alkoi vaikuttamaan.
Työllisyys laski, typo.
Porukka on jakaantunut ja valmis taisteluun. Leikattu porukka on jo tehnyt taisteluharjoituksia pururadoilla työttöminä noin vuoden verran. Alkavat olla kovassa tikissä.
Kohta tulee superlakko.
Ei tällainen vanhan ajan "typerysten kyykytys" enää toimi, ihmiset lyö rukkaset naulaan ja lopettaa työt.
Sitten kaatuu keskituloisten elämä, kun tuloverot nousee tappiin, koska he ovat se ainoa ryhmä, joka tämän kaiken kustantaa.
Hehän nytkin kustantavat valtaosan kaikesta, kun pienipalkkaiset nostavat enemmän tukea kuin maksavat veroa ja rikkaat kiertävät verot tavalla tai toisella.
T Tämä yhtälö ei kovin kauaa toimi, kun emme elä enää tietämttöminä "kuin pellossa".
Puolella kansalaisista ei ole enää ostovoimaa. Yhteiskunnan talous näivettyy. Typerin hallitus ikinä.
kommunistien haaveenahan on anarkia jotta pääsevät taas tappamaan miljoonia ihmisiä suoraan ammutaan montunreunalle reunalle taikka sitten työleirille tapetaan nälkää. nähkää pikkuisen vaivaa ja perehtykää historiaan niin tiedätte että kysymys ei ole mistään kakkapuheista kommunistit on hirveitä murhaajia
Tämä on kaikki ihan tarkoituksella, ei petteri valehtele kun hän hymyiled ja sanoo että kaikki menee suunnitelman mukaan.
Meidän hyvinvointi ja pärjääminen ei ole koskaan ollu osa suunnitelmaa, nyt luodaan tahalteen niin pahaa lamaa että kansalle voidaan myydä keskitysleirit hyvänä ideana.
Se vilahtelee äärioikeiston puheissa kokoajan, "miksei köyhä/työtön vois asua parakissa kimppamajoituksessa tehden pakkotöitä?"
Meillä on täysin kykenemätön hallitus joka ei osaa kun kopioida vanhoja virheitä ja odottaa uusia tuloksia.

Lisään vanhoilla virheillä sitä että referoin siihen historialliseen tosi asiaan että tämmöinen fas sistinen temppuilu ei ikinä pääty hyvin niille jotka sitä huseeraa.
Tulokset ei ikinä vastaa toivottua.
Oli sen oikeutuksena sitten kapitalistinen ideologinen aivovamma tai straight umpimielinen ras ismi.
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa mutkusanna ja hyvä hallitusohjelma sekä kansan manaatti.
Vierailija kirjoitti:
Jännää että työttömyys laski ja velat lisääntyi myös edellisen aikana loppupuolella taivalta kun huonosti hoidettu talous alkoi vaikuttamaan.
Ilman muuta edellisen hallituksen syytä. Nykyisen hallituksen elvytystoimet alkavat vaikuttamaan vasta kun meillä on demareiden pääministeri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännää että työttömyys laski ja velat lisääntyi myös edellisen aikana loppupuolella taivalta kun huonosti hoidettu talous alkoi vaikuttamaan.
Työllisyys laski, typo.
Orpo sai ennätystyöllisyyden ja sössi sen päivässä
No mutta ihquu ku Riikkuli on vallassa ja saksulit viuhuu ja mikkitarhaus kukoistaa! Lovee vaan menkää töihin Sudaniin ja minkkitarhoille siellä on rahulia.
Vierailija kirjoitti:
paljonko pummeilta nyt on leikattu?
Tarpeeksi että PK-yritykset tekevät nyt konkursseja kun heidän asiakasryhmältään vietiin rahat ja kyky kuluttaa.
Juu mutta nyt tarvitaan ulkomaista työvoimaa sanoo hallitus. Nettoavatko he henkilökohtaisesti jotain siitä? Vai ovatko aivan pösilöitä vaan?
RUOKAKAUPAT LAKKOON, KUULIKKO