Mitä käytännössä tarkoittaa "olla armollinen itseään kohtaan"?

Sitä ettei syyttele itseään turhista, koe syyllisyyttä vaikka lepäämisestä, tekemättömistä kotitöistä jne. 

Että hyväksyy esimerkiksi sen, että tekee työnsä niin hyvin kuin normaaleina työpäivinä pystyy. Tajuaa, että itsellä on rajat, ja voi lähteä kotiin töistä, kun on ollut töissä työpäivän ajan ja tehnyt ns. parhaansa. Ei yritä ylittää itseään koko ajan, mutta toki tietää, että välillä pystyy siihenkin.

Ei vertaa muihin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tajuaa, että käsitellyt kuvat eivät vastaa todellisuutta.

Jos joku juoksee maratonin tänään ja postaa sen, ja itse pystyy juoksemaan vaikka vain 10 km, on ylpeä siitä, että pystyy juoksemaan sen kympin. Jne.

Voi mennä virttyneissä vaatteissa toisinaan kauppaan yms. Aina ei tarvitse olla laitettu.

Ettei ole liian ankara itseään kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Että hyväksyy esimerkiksi sen, että tekee työnsä niin hyvin kuin normaaleina työpäivinä pystyy. Tajuaa, että itsellä on rajat, ja voi lähteä kotiin töistä, kun on ollut töissä työpäivän ajan ja tehnyt ns. parhaansa. Ei yritä ylittää itseään koko ajan, mutta toki tietää, että välillä pystyy siihenkin.

Ei vertaa muihin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tajuaa, että käsitellyt kuvat eivät vastaa todellisuutta.

Jos joku juoksee maratonin tänään ja postaa sen, ja itse pystyy juoksemaan vaikka vain 10 km, on ylpeä siitä, että pystyy juoksemaan sen kympin. Jne.

Voi mennä virttyneissä vaatteissa toisinaan kauppaan yms. Aina ei tarvitse olla laitettu.

Jatkan vielä: Asenne, että tarpeeksi hyvä riittää suurimman osan ajasta.

Sitä, ettei koko ajan sisäisessä puheessaan hauku itseään, jos ei aina pysty täydellisyyteen. Mulla oli paljon tätä tapaa, että vaadin perfektionistina itseltäni liikaa, ja sitten ruoskin itseäni julmasti sisäisessä puheessa kun en pystynyt. "Luuseri, paska, mihinkään sinusta ei ole, parempi olisi kuolla kun olet niin paska ja hyödytön" - tällaista kun pyörii mielessä usein, niin eihän se mieliala hyvä ole. Lisäksi, se lopulta huonontaa suoriutumista asioista, koska vähitellen alkaa itsekin uskoa oman sisäisen puheensa, että tosiaan on kyvytön ja huono eikä osaa.

Sallii itselleen sipsiä, sidukkaa, sohvaa ja seksiä

Ei vaadi itseltään mahdottomuuksia vaan hyväksyy itsensä vikoineen päivineen.

NO, että ei se tee vielä lesboa jos imeskelee klittaa silloin tällöin.  

Moraalitonta löysäilyä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä ettei syyttele itseään turhista, koe syyllisyyttä vaikka lepäämisestä, tekemättömistä kotitöistä jne. 

Jep. Ei koko ajan pingota. Ja väkisin tavoittele ihan liikoja. Muistaa myös rentoutua.. jne.

Minä ainakin annan helposti muiden virheet ja puutteet anteeksi, mutta itseäni soimaan ja ruoskin henkisesti niin ettei mitään rajaa.

Lisäksi vaadin itseltäni paljon ja tunnen silti riittämättömyyttä.

Armollisuus itseäni kohtaan vaatii opettelua.

Vierailija kirjoitti:

Ettei ole liian ankara itseään kohtaan.

Ymmärrän tämän tavallaan mutta en käytännössä. Olenko liian kriittinen itselleni kun syyllistyn lähes kaikesta? Tein niin tai näin niin aina olisi jotain missä pitäisi toimia paremmin tai edes toimia. Tai olla toimimatta. Olen aika kärsimätön. Sitten samaan aikaan kuitenkin yritän lohduttaa itseäni. On usein rauhaton olo, että pitäisi olla jossain muualla tai jotenkin toisin päin, saavuttaa, olla erilainen jne. ;(

Aloittaja 

Välillä saa olla vähän "Homer"  :o)

Vierailija kirjoitti:

NO, että ei se tee vielä lesboa jos imeskelee klittaa silloin tällöin.  

 

👍🏿

Itse olen muistutellut itseäni tästä silloin, kun olen pyrkinyt pääsemään yli ja eteenpäin jostain mokasta, mistä olen ruoskinut itseäni jo enemmän kuin tarpeeksi. Pitää hyväksyä, että joskus sitä mokaa eikä jäädä liian pitkäksi aikaa itseään sättimään.

Mukavuusalueella kasvatetut lapset ei tätä tiedäkään. 

Ei koske teitä. Teillä on edessä ihan muut ongelmat.