Pystytkö nauramaan äitisi seurassa?

Nimenomaan äitini kanssa nauroin parhaiten. Meillä oli samanlainen, kuiva ja musta huumori. Harmi vaan että äiti on kuollut.

Pystyn. Negatiivisten tunteiden näyttäminen on sen sijaan kitkettyä tehokkaasti pois.

En, kun se on kuollut.

Siltähän lentää välillä niin hyvää läppää, että kyyneleet valuu. En tiennyt ennen et sillä on noin hyvä huumori. 

Vierailija kirjoitti:

Pystyn. Negatiivisten tunteiden näyttäminen on sen sijaan kitkettyä tehokkaasti pois.

Ei vanhemmille negatiivisa tunteita näytetäkään. Oletko homo?

Totta kai

Todellakin

Joo.

Isän kanssa en, silloin on koko ajan takaraivossa pelko että milloin se räjähtää, tai kääntää hauskuuden vi*tuiluksi tms. 

Äiti oli ulospäin aika vakava ihminen, enkä koskaan juuri kuullut hänen kovin railakkaasti nauravan, vaan enemmänkin hän nauroi "sisäänpäin". Ei hän kuitenkaan estänyt muita nauramasta, ja meillä naurettiin paljon. Isä näki huumoria asioissa ja tykkäsi television huumoriohjelmista mitä silloin oli esim. Perhe on pahin, Tyttökullat, Spede show jne. Äiti katsoi myös näitä ohjelmia mielellään, ja nauroi niille, mutta ei ääneen, vaan enemmänkin tosiaan sisäänpäin. 

Mulla on kaikki tunteiden näyttäminen mutella mun vanhempien seurassa. Monesti ollaan erään ystäväni kanssa puhuttu että kukaan ulkopuolinen ei koskaan uskoisi millaiseksi me molemmat muututaan vanhempiemme seurassa. Se harmittaa kyllä ja haluaisin olla vapautunut. Mutta vanhat roolit iskee päälle heti ja jotenkin se tuntuu riskiltä näyttää ne tunteet. Sitä pelkää että pidetään typeränä tai suhtaudutaan jotenkin muuten väärin. Eikä sitä enää aikuisena halua. Miks ihmissuhteet on niin vaikeita? 

Aloitin tämän keskustelun, kun näin Instagramissa amerikkalaisen videon synnytyssalista, jossa tuore äiti nauraa sydämensä pohjasta ja hänen äitinsä itkee liikutuksesta. Ajattelin, etten olisi koskaan voinut oman äitini kanssa sillä tavalla nauraa. Numero kymmenen sen hyvin sanookin: tunteet omien vanhempien seurassa ovat mutella.

Kiinnostavaa kuulla, minkälaista toisissa perheissä on.

Ap

Mä en ole parhaissa väleissä äitini kanssa, mutta kyllä sen seurassa voin nauraa ja etenkin sille.

Tää varmaan liittyy paljolti entiseen kasvatustapaan. Ei sitä ihasteltu lapsen joka tekemistä maailman ihmeellisempänä juttuna, ei ainakaan tarpeeksi suhteessa moitteisiin ja häpeällä kasvatukseen. Oppi tukahduttamaan tunteensa. Mutta kyllähän ne palana tuntuu kurkussa silti välillä. On hirveää ikävöidä aikuisena äitiään ja isäänsä mutta ei kuitenkaan pysty sitä niille sanomaan. Ihan hirveä lukko siinä. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitin tämän keskustelun, kun näin Instagramissa amerikkalaisen videon synnytyssalista, jossa tuore äiti nauraa sydämensä pohjasta ja hänen äitinsä itkee liikutuksesta. Ajattelin, etten olisi koskaan voinut oman äitini kanssa sillä tavalla nauraa. Numero kymmenen sen hyvin sanookin: tunteet omien vanhempien seurassa ovat mutella.

Kiinnostavaa kuulla, minkälaista toisissa perheissä on.

Ap

Ei meilläkään tunteiltu, mutta kyllä vanhemmat rakastivat, se oli sanoitta selvää. Omalle jälkikasvulle on vaikea sanoin kuvata miten välittää, eikä halaaminenkaan ole helppoa, mutta yhdessä osataan nauraa. Positiivisia kommentteja on kyllä helppo sanoa. Lapsenlapsia on helpompi halata ja sanoa miten paljon tykkää. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitin tämän keskustelun, kun näin Instagramissa amerikkalaisen videon synnytyssalista, jossa tuore äiti nauraa sydämensä pohjasta ja hänen äitinsä itkee liikutuksesta. Ajattelin, etten olisi koskaan voinut oman äitini kanssa sillä tavalla nauraa. Numero kymmenen sen hyvin sanookin: tunteet omien vanhempien seurassa ovat mutella.

Kiinnostavaa kuulla, minkälaista toisissa perheissä on.

Ap

Niin siis, vastasin jo että voin kyllä nauraa äitini kanssa, huumorintaju osuu yksiin, mutta muuten on tunteet mutella. Hän ei kykene puhumaan mistään ikävistä asioista. Enkä minä sano hänelle suoraan mitä ajattelen. Välillä olen tosi katkera, koen että hän on hirveän itsekäs, on ollut aina. Tuntuu ettei hän edes tunne minua kunnolla, enkä kyllä minäkään häntä. Mutta en raaski ääneen sanoa, on jo iäkäskin.

Tunteet on siis mutella, ainakin iso osa niistä. Mutta on meillä joskus tosi hauskaa silti. :)