Nyt se on virallista: Suomessa on lama! IMF:n kartalla koko muu Eurooppa hohkaa vihreällä kasvua, Suomi Sudanin tiellä!
Vielä Marinin kaudella vuonna 2022 Suomi oli muiden Euroopan maiden kanssa vihreällä IMF:n kartalla, vuonna 2023 putosimme keltaiselle ja vuonna 2024 yhä jatkoimme varoituskeltaisella ainoana Pohjoismaana, vuodelle 2025 voi ehkä olla pientä kasvua luvassa, tai sitten ei. Tilanteen pitkittyminen vuosien mittaiseksi kertoo lamasta.
Muun Euroopan ja maailman kartta puolestaan on vihreällä kertoen kasvusta. Afrikassa ainoa maa, jolla menee yhtä huonosti kuin Suomella on Sudan. Kaikki muut Afrikan maat on vihreällä IMF:n kartalla, meillä menee talouden osalta huonommin kuin 98% Afrikan maista.
Kommentit (919)
Tämä kokopersehallitus hallitus on tuhonnut kaiken
Kokopersehallitus on kaiken tuho
Nyt pitäisi lennättää Suomessa majailevat ulkomaiset työntekijät ja opiskelijat takaisin omiin maihinsa. Suomella ei ole enää varaa kustantaa näiden ryhmien elämistä Suomessa.
Enää ei edes puhuta valosta tunnelin päässä.
Nykyhallitus lopetti rahan pumppaamisen gryndereille pettäen omat äänestäjänsä. Seurauksena ennätysmäinen rakennusalan konkurssiaalto. Sen päälle kulutuslama, jossa ne, joilla vielä jotain säästöön jää pitää ne säästössä pahan päivän varalla. Sellaista se on markkinan usko persekokkarien talouspolitiikkaan. Nyt on mennyt kahden vuoden täyssukellus, eikä pohjaa näy. Hallitus voisi tehdä jo kansalle ensimmäisen palveluksen ja erota! Mutta kuka haluaa alkaa korjaamaan perskokkareiden tuhoja?
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksella on kasvun kaava ja laittavat talouden kuntoon ja lopettavat nyt velkaantumisen.
Eikö näin ole kok äänestäjät?
Jos muutetaan tilastointitapaa ja lasketaan velat saataviksi, niin meillä menee loistavasti. Hyvä Petteri ja Riikka!
Entäpä jos lopetetaan työttömien kutsuminen työttömiksi? Puhutaan vaikkapa Freelancereistä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi lennättää Suomessa majailevat ulkomaiset työntekijät ja opiskelijat takaisin omiin maihinsa. Suomella ei ole enää varaa kustantaa näiden ryhmien elämistä Suomessa.
Ei vaan päinvastoin Setelisatonen on lennättämässä uusia ulkomaalaisia pääosin Aasiasta Suomeen
Nyt on koko aloitus silkkaa paskapuhetta.
Suomi valui taantumaan Marinin kaudella. Taantuma päättyi 2024.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kokopersehallitus hallitus on tuhonnut kaiken
Vaihtoehto on onneksi olemassa. 2027 voimme äänestää valtaan humaanin ja ihmisistä välittävän hallituksen jolle kansan hyvinvointi on etusijalla. Yhdessä oikeiston pahuutta vastaan, ääni vasemmistolle.
On tullut aika puhkaista tämä mätä perskokkare takapuolessamme. Pian Orpo yllättyy ja Ellu pitää pakasta arpomansa puheen. Keväällä saadaan uudet vaalit.
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallitus lopetti rahan pumppaamisen gryndereille pettäen omat äänestäjänsä. Seurauksena ennätysmäinen rakennusalan konkurssiaalto. Sen päälle kulutuslama, jossa ne, joilla vielä jotain säästöön jää pitää ne säästössä pahan päivän varalla. Sellaista se on markkinan usko persekokkarien talouspolitiikkaan. Nyt on mennyt kahden vuoden täyssukellus, eikä pohjaa näy. Hallitus voisi tehdä jo kansalle ensimmäisen palveluksen ja erota! Mutta kuka haluaa alkaa korjaamaan perskokkareiden tuhoja?
Korjaus, EKP lopetti ilmaisen rahan pumppaamisen markkinoille. Suomessa oli/on edelleen asuntokupla, josta kielivät myös kiinteistörahastojen vaikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku selittää, että mistä johtuu hallituspuolueiden suht korkea gallupkannatus vaikka kaikki, siis ihan kaikki faktat ja tilastot kertovat pelkkää huonoa?
Koska rahaa menee edellisen hallituksen aiheuttamiin aivan hillittömiin korkokuluihin. Ilman niitä olisi tilanne ok. Vassareita äänestävät elämänkallut ja muut lyhytnäköiset, jotka eivät ymmärrä tätä syy-seuraussuhdetta. Sannan karille ajaman laivan kääntöön menee pitkä aika. Kok äänestäjät koulutetumpina ymmärtävät tämän.
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallitus lopetti rahan pumppaamisen gryndereille pettäen omat äänestäjänsä. Seurauksena ennätysmäinen rakennusalan konkurssiaalto. Sen päälle kulutuslama, jossa ne, joilla vielä jotain säästöön jää pitää ne säästössä pahan päivän varalla. Sellaista se on markkinan usko persekokkarien talouspolitiikkaan. Nyt on mennyt kahden vuoden täyssukellus, eikä pohjaa näy. Hallitus voisi tehdä jo kansalle ensimmäisen palveluksen ja erota! Mutta kuka haluaa alkaa korjaamaan perskokkareiden tuhoja?
Markkinoilla ei ole uskoa orpopurraan. Tämä muuttuu kun hallitus vaihtuu.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on koko aloitus silkkaa paskapuhetta.
Suomi valui taantumaan Marinin kaudella. Taantuma päättyi 2024.
KORONAVIRUS JA UKRAINAN SOTA!! KORONAVIRUS JA UKRAINAN SOTA!!
Vierailija kirjoitti:
Enää ei edes puhuta valosta tunnelin päässä.
Ja jos joku valo näkyykin, se on Petterin pikajuna, jonka alle me kaikki jäämme.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on koko aloitus silkkaa paskapuhetta.
Suomi valui taantumaan Marinin kaudella. Taantuma päättyi 2024.
Luvut vaan kertoo ihan.muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kokopersehallitus on kaiken tuho
Kokopersehallitus on kaiken tuho.
Suomi 🤮🤮🤮🤮 kiitos nykyhallitukselle
Tämä on joko vasemmiston tai Pietarin tehtailemaa misinformaatiota.
Huolestuttavinta on se, ettei enää voi tietää kumman.
Toisen maan vihollisen (Ukrainan) aktiivinen aseistaminen on sodanjulistus. Ja ei tarvitse kuin katsoa median uutisointia tietääkseen, että Suomi on vähintäänkin "kylmässä sodassa" Venäjän kanssa.