Miten olette saaneet aikuisena kavereita?

En suosittele kenellekään, mutta baareista olen saanut. Pidetään yhteyttä, vaikka en vuosiin ole käynyt enää kuin jotain 4xvuodessa. Silloinkin olen tutustunut ihmisiin ja vaihtanut yhteystietoja. Introvertti olen, kuten moni tuttavanikin, monella on nälkä ihmiskontakteihin.

Seurakunnasta, vapaaehtoistoiminnasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri paikoista pikkuhiljaa tutustumalla. Suomessa aikuiset eivät ihan niin spontaanisti solmi ystävyyssuhteita kuin muualla maailmassa, sosiaalisesti kyvykkäimmissä maissa ja varmaan siksi edetään suomessa aina niin hitaasti. Sieltä tutavamoikkauksista hiukan pidemälle voi mennä vuosia :D

Totta, Suomessa et yli 30 veenä moikkauskamua syvempää tuttavaa saa enää mistään aikuisiässä. Tulin Tanskasta takaisin 2 vuotta sitten eikä minulla enää ole yhtään suomalaista ystävää, vain Tanskassa solmitut syvät ystävyydet. Aion palata sinne heti, kun vain saan kotini vuokralle hyvälle maksukykyiselle tyypille. 

Miten sait tanskalaiset ystävät?

Mulla ei kauheesti oo kavereita, koska en koe niille tällä hetkellä juurikaan tarvetta. Sairastan enkä jaksa ylläpitää sosiaalisia suhteita. Aika helposti huomaan synkkaako mulla jonkun kanssa vai ei. Yhden parhaista kavereista kanssa tutustuttiin Internetissä joskus teineinä (n. 20 vuotta sitten), mutta tuskin oltais oikeesti ystävystytty, ellei meidän polut olis kohdanneet myös kasvotusten sattumalta. Tää kaveri on tosi sosiaalinen ja saa kavereita joka paikassa, mä taas puolestani olen "yksinäinen susi".

Opiskeluaikana joka venähti useella vuodella kävin baareissa tosi paljon. Sillon tutustuin joka ilta uusiin tyyppeihin, mutta harvat jäi ystäviks, joita tavata muualla, kun baareissa. Saatan näille tyypeille edelleen laittaa viestiä joskus, jos tulee opiskelupaikkakunnalle asiaa, mut harvoin enää tulee.

Miehiin mun on ollut tosi helppo tutustua. Mua pyydetään usein ulos ja kävin aiemmin miesten kanssa usein keikoilla, pelaamassa biljardia, syömässä ja harrastamassa kaikenlaista ilman mitään suhde tai seksi aikeita. Osa hyväksyi roolin kaverina, osa taas ei. Jälkimmäiset heivasin surutta pois ja tutustuin uusiin.

Mulla on muutamia tosi hyviä kavereita, jotka asuu eri paikkakunnalla ku mä sekä iso suku (paljon oman ikäsiä serkkuja). Yksin mun ei tarvii olla, mutta mielelläni olen. Jos nyt yllättäen kokisin oloni yksinäiseksi omalla paikkakunnallani rupeaisin mahdollisimman aktiiviseksi ja menisin eri tapahtumiin, joissa tapaa ihmisiä. Ehdottaisin pieniä asioita ensiksi tutuille kuten vaikka "tekis mieli mennä testaamaan toi uus kahvila haluutko lähtee mun kanssa joku päivä?" tai "tekis mieli mennä keilaamaan, mut en löydä millään seuraa sinne". Kaikki ei tietenkään oo erityisen innostuneita tällasista ehdotuksista, etenkään jos ne on kiireisiä ja niillä on jo muutenkin hirveesti kavereita. Sit vaan kysyy joltain toiselta. Kieltävä vastaus ei tarkoita, ettetkö olis kiva ihminen. Toisilla vaan ei oo rahaa tai aikaa lähtee.

Seurakunnasta ja työpaikalta, sekä lasten koulukaverien vanhemmista, silloin kun lapset olivat pieniä. 

Vierailija kirjoitti:

Työkavereiden ja harrastuskavereiden kanssa olen vaan alkanut juttelemaan ja siitä se on sitten lähtenyt.

Itse myöskin työpaikalta. Harmi vain, että itse olen paremminkin introvertti, mutta kalareissuja on tehty Norjaan, saunailtoja on pidetty ja mökkireissuja tehty. 

Koulutuksista ja kursseilta: NLP, kirjoituskiurssit jne. 

Töistä, koirapuistosta ja nettipeleistä. Joka paikassa ihan samalla kaavalla: Juttelemalla ja tutustumalla hiljalleen. Siitä on sitten muuttunut joidenkin kanssa kaveruudeksi. 

Mä oon huomannu, että Suomessa kunnioitetaan ehkä vähän liikaakin ihmisen yksityisyyttä. Jos harrastusryhmässä on joku joka vetäytyy ja on yksin se tulkitaan helposti haluksi pysyä erillään porukasta, vaikka todellisuudessa tämä ihminen haluis hirveesti olla osa muuta ryhmää, mutta on vaan ujo tai sosiaalisesti tai verbaalisesti (ei keksi mitä sanoa) kömpelö. Mä muistan itse ku asuin ulkomailla ja oli aikoja jollon halusin olla yksin niin ihmiset suoraan sanottuna vaan marssi sisään mun asuntoon, koska ne ties missä asun. Toki nää oli tuttuja jo ennestään, mutta siinä on aika iso kynnys alkaa häätämään niitä poiskaan varsinkaan, jos ovat pari kilsaa kävelleet mun luokse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri paikoista pikkuhiljaa tutustumalla. Suomessa aikuiset eivät ihan niin spontaanisti solmi ystävyyssuhteita kuin muualla maailmassa, sosiaalisesti kyvykkäimmissä maissa ja varmaan siksi edetään suomessa aina niin hitaasti. Sieltä tutavamoikkauksista hiukan pidemälle voi mennä vuosia :D

Totta, Suomessa et yli 30 veenä moikkauskamua syvempää tuttavaa saa enää mistään aikuisiässä. Tulin Tanskasta takaisin 2 vuotta sitten eikä minulla enää ole yhtään suomalaista ystävää, vain Tanskassa solmitut syvät ystävyydet. Aion palata sinne heti, kun vain saan kotini vuokralle hyvälle maksukykyiselle tyypille. 

Miten sait tanskalaiset ystävät?

Työkaverit ja 1 naapurikin jäi ystäviksi.Olivat lämmintä, puheliasta porukkaa. Opettelin tanskan kielen, niin tässä arvostivat minua kovasti. Heissä on joku vaikeasti kuvailtava välittömyys ja onnellisuus, mikä tuntuu puuttuvan tyystin meiltä ylivakavilta synkistelijöiltä. (Anteeksi, että sanoin tämän ääneen.) En tätä osannut aiemmin nähdä, mutta 6 Tanskan vuotta teki uuden perpektiivin suomalaisuuden havainnointiin. 

Suomenruotsalaiset kaverit kutsuivat usein illanviettoihin, vaikka en ole edes suomenruotsalainen. Taisin yhden lyhyen keskustelun keretä käymään ennen sitä. Ovat tosi yhteisöllistä porukkaa. Toisaalta näillä isännillä olikin sitten talot, joita kelpasi esitellä ja rahaa millä järjestää. Monet suomalaiset on yksinkertaisesti pihejä.

Täytyy korjata edellistä. Yhden lyhyen keskustelun kerkesin käymään, että kutsuttiin ja siitä alkoikin ystävyys. Ei siis oltu kavereita, vaan lähes tuntemattomia kutsuivat kylään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakottamalla🥊

Tämä voisi muuten toimiakkin. Olen koittanut saada uusia kavereita, mutta ihmiset on niin tylsiä eikä oo napannu. Jos löytää jonkun oikeen kivan kannattaa tehdä tosi selväksi, että tykkää ja on kiinnostunut seurasta. Toki siinä on riski, että vaikuttaa hullulta stalkkaajalta. Eli henkisesti terveellä tavalla toki.

Varminta on kun vaan sanot.  Jos et ala mun kaa, nii kerron kavereille, ne alkaa kiusata sua.

Tarjoan eläkemarkoillani kuppilan kulmakunnalle olutta. Seuraa löytyy aina. 

Koulu,naapurit, harrastukset, kesällä rannalta/puistoista. N38

En halua/tarvitse aikuisena uusia kavereita, duunissakin on vain työtovereita. Kaverisuhteet luotiin nuoruudessa ja ne pysyvät. Ihmiset hajaantuvat aikuisena pitkin suomea/maailmaa mutta somen kautta pysyy kontaktit.

Koiran kautta. Ihan tuossa kylänraitilla on tutustunut muutamaan tyyppiin joista on tullut "kyläilytuttuja" ja koiranhoitajia. Meillä on rescue, eli meillä on omia puistotapaamisia ja esim. myyjäistapahtumia joissa käy niitä samoja naamoja joihin jollain tasolla kaverustuu. Ei nämä toki mitään sydänystävyyksiä ole mikään. Puolison myötä oon muuttanut uudelle paikkakunnalle niin hänen kautta on sitten tullut niitä läheisempiäkin kavereita. Ne ystävät on kuitenkin kauempaa historiasta. 

Ja tietty sieltä työpaikalta on löytynyt läheisiäkin ihmisiä.

Töistä olen löytänyt nyt viimeisimmän ystävän. Toisaalta ihan hämmennyin kun hän käytti tätä termiä, mutta sitten tuntui tosi hyvältä kun tajusin, että joku oikeasti pitkästä aikaa tykkää musta ja mun seurasta. 

Oon ollut ilman kavereita/ystäviä vuosia. 

Kävi vaan älyttömän hyvä tuuri. Meille tuli töihin tämä uusi tyyppi reilu vuosi sitten ja kun häntä perehdytin niin huomattiin keskusteluissa, että meillä on tosi paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Sovittiin (ja sovitaan) tapaamisia keskelle työpäivää jos mahdollista ja nyt nähdään ihan vapaa-ajallakin. Käydään ravintoloissa ja keikoilla. 

Mitä enemmän ikää, sitä vaikeampaa saada sydänystävä. Ehkä sitä oli nuorempana helpommin avautuva.

Ystävä on minulle iso sana. 

Voin olla tuttavallinen, mutta kotiini saakka en halua kutsua enää ketään.

Nuorempana vietin paljonkin aikaa ystävien kanssa ja kokkasin mielelläni jotakin hyvää ja kutsuin kylään. Myös juomia löytyi aikuiseen makuun. Sitten tulivat miehet ja lapset ja kaikki seura jäi puhelimen päähän. 

Nykyään en juo ja seuraani on vaikea päästä. 

Sama aaltopituus on ratkaisevaa. Jos mulla selvästi synkkaa jonkun ihmisen kanssa, niin ystävyys syntyy helposti. Usein tätä ei tapahdu, mutta kun tapahtuu, se on molemmin puolin hyvä kokemus, ja on helppo ehdottaa mitä tahansa yhteistä tekemistä. Lounaalle, kulttuuritapahtumaan, kävelylle, kylään. Joskus olen suoraan vain sanonut, että musta on ollut tosi helppoa ja kivaa jutella sun kanssa, ja otetaan mielellään uudestaan.