Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen akateeminen lähihoitaja
22.01.2025 |
En oikein itsekään tiedä mitä ajatella. Olin koulutusta vastaavassa työssä jonkin aikaa, sitten vaan tapahtui liikaa asioita ja putosin kelkasta kokonaan. Vuosien tauon jälkeen äärimmäisen vaikeaa saada alan töitä. Olen sitten kouluttautunut lähihoitajaksi. Välillä "nolottaa", välillä ajattelen että aika rentoa elämää. Satun tykkäämään tästä työstäni, on onnea että olen löytänyt näin mukavan paikan, pomon ja työkaverit. Tutut asiakkaat ja kodinomainen ympäristö, homma pitkälti seurana istuskelua ja juttelua. Eihän tässä sellaista haastetta saa jos sitä työstä kaipaa. Toisaalta en todellakaan kaipaa sellaista hullua stressiä ja kiirettä työn puolesta, puistattaa ajatuskin. Haastetta voi hakea vapaa-ajan harrastuksista, vapaa-aikahan alkaa sillä kellon lyömällä kun työvuoro päättyy. Mietteitä vaan laitoin ja kertokaa ihmeessä jos joku on vastaavassa tilanteessa ja pohtii asioita!
Kommentit (6)
That too shall pass. Mietis mua, laitoshuoltaja ja FM, kannustinloukussa; alanvaihto konkarina ei enää kannata, koska palkka laskisi niin paljon, jos siis löytäisi töitä, ei pelkoa. Maassa on ihan vähän jotain vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai siinä ole mitään noloa? Hienoa, jos viihdyt työssäsi!
Työt ei ainakaan lopu. Ja jos kaipaat haastetta, niin perusta firma :D
Ei mikään työ ole noloa, jos tekee sen kunnolla. Nolonpaa on palavereissa istuvilla. Heitä ei oikeasti arvosteta.
Aloittajalla on luonnetta tarttua hommaan eikä jäänyt perässä vedettävänä tuleen makoilemaan. Jos on nainen, on vaimomateriaalia. Jos on mies, on aviomiesmateriaalia.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä se kelkasta putoaminen pelasti burnoutilta.