kuinka pienellä rahalla tulette toimeen/kk?
meille tulee rahaa lapsilisistä ja kotihoidon tuesta n. 600/kk. lisäksi saan palkkatuloa n. 400/kk. pärjäämme juuri ja juuri, vaikka säästöön ei jää mitään.
perheessämme on 3 henkilöä.
Kommentit (27)
Itse sain aikoinaan opiskelevana yh:na käteen n. 1200 euroa kuussa. Perheeseen kuului siis minä ja alle kouluikäinen lapsi. Kt-kaksion vuokra imi kuitenkin tuosta käteen tulevasta rahasta yli puolet (630 euroa), joten rahaa ruokaan, laskuihin, vaatteisiin ja kaikkiin juokseviin menoihin/hankintoihin jäi kahdelle ihmiselle n. 600 euroa; vähän alle. Sillä piti pärjätä ja pärjättiinkin.
Helsingissä on yhä tuet suuremmat kuin muualla. Meidänkin perhe saisi 60e kuussa enemmän asumistukea yhtä suuresta ja yhtä vanhasta kämpästä jos kämppä olisi helsingissä. Onneksi siellä ei sentään enää ole sossunkin tuet suurempia.
Meillä asuntolainaan menee 1200 e / kk ja autolainaan 300 e / kk. Lisäksi kiinteisiin laskuihin menee 1000 e / kk.
Siihen päälle ruoka ja muu kulutus. Eli minimi taitaa olla tällä hetkellä 3000 e.
asumiskustannusten kannalta väliä, missä päin suomea asuu? Ja että tuet kattaa sen erotuksen? Huh huijakkaa. Otapa vähän kosketusta todellisuuteen! Siinä ei jokunen kymppi lisää asumistukea tunnu missään, jos vuokra on 500 enemmän kun jossain muussa kaupungissa samankokoisesta kämpästä.
Tietysti sillä on merkitystä, paljonko asumiseen menee kuussa, oli kyseessä sitten lainalla rahoitettu oma kämppä tai vuokra-asunto. Minusta tällaisen kyselyn voisi tehdä niin, että kuinka paljon ASUMISMENOJEN jälkeen riittää kuussa elämiseen. Toki pk-seudulla on moni muukin asia hivenen kalliimpaa, julkisesta liikenteestä kahvilasta ostettuun kahvikuppiin. Asuminen on kuitenkin se perheiden suurin menoerä kuussa, ja se tosiaan vaihtelee kunnittain, kaupungeittain ja alueittain suuresti. Tuet eivät vaihtele läheskään yhtä radikaalisti.
Mies työttömänä. Talo vie suuren osan nettopalkasta, pakollinen auto siihen päälle. Ja tykätään matkailla. Perheessä 2 lasta.
Tampereella on käsittääkseni 2 euroa. Aikuisen kuukausikortti (helsingin sisäinen) maksaa 42,8 euroa, lasten 18euroa (halvin tapa matkustaa, jos matkustaa päivittäin kaupungin sisällä). Eli jos vaikka 2-lapsinen perhe (köyhänä tietysti yrittää pärjätä) ilman autoa, tulee bussimaksujen osuudeksi perheen menoista jo 122 euroa kuussa. Ja tämä kattaa tosiaan vain matkailun kaupungin sisässä, ei esim. espoon tai vantaan puolelle. Miten niin ilmaista? Tuskin on pienissä kaupungeissa halvempaa...
Helsingissä on siis julkinen liikennekin vähän kalliimpaa kuin esim. Tampereella. Samoin kahvikuppi kahvilassa maksaa helposti sen euron enemmän. Kaikki on vähän kalliimpaa. Ja asuminen on PALJON kalliimpaa.
vaikkapa 900e kuussa ja Helsingissä 90 neliöisen neliön vuokra on 900 ja kumpikin asunnoista on valmistunut 2000, niin Helsinkiläinen saa asuntoonsa samoilla tuloilla enemmän asumistukea kuin tamperelainen. Tajusitko 7?
Perheessä 2 aikuista:
vuokra: 580e
meillä oli auto työmatkojen vuoksi, kulut 150e
miehen palkka: 980e netto
mun palkka: 300-400 netto
ja
Perheessä 2 aikuista ja 1v:
asumiskulut: lainanlyhennys 580e, yhtiövastike 280e
meillä oli auto työmatkojen vuoksi, kulut 250e
miehen palkka: 1080e netto
mun "palkka": Kh-tuki ja lapsilisä: 330e netto
Lahden seutukortti maksaa 60-70e ja kertalippu aikuiselta (alle 6km matka) 2,6e. Jos vaihtaa bussia, hintaa tulee 1,3e lisää. Vaunuista ja jokaisesta pienestä lapsesta maksetaan 1,3e aikuisen lisäksi.
Ole tyytyväinen vaan niihin Helsingin hintoihin.
esim täällä Rovaniemellä kertalippu 2,90e eikä rattaiden kanssa pääse ilmaiseksi,tai rattaat pääsee (vuosi sitten niistäKIN piti maksaa) mut se lapsi sisällä pitää maksaa...Ja Rovaniemen SISÄLLÄ joss vaihtaa bussia eri linjan bussiin joutuu vaihdosta maksamaan 2,90e... et revi siitä,vähän eri kuin mennää Hki-Espoo,kun ne kuitenkin eri kaupunkeja sentään..
KK-lippu 52e-59e
asuntoa ei saa samalla hinnalla kuin Tampereelta. Ei ainakaan vastaavalta alueelta (yhtä hyvämaineiselta alueelta, yhtä läheltä keskustaa, vastaavassa kunnossa olevaa). Ja kun köyhät ihmiset joutuvat kaupungista riippumatta karsimaan asunnon koossa/sijainnissa/kunnossa ym. tekijöissä, Helsingissä se perhe joutuu karsimaan ihan minimiin. Miksi sinä luulet, että Helsingissä sitä asumistukea saa enemmän kuin Tampereella? Ja KELA:aahan on jo pitkään kritisoitu siitä, ettei asumistuki ole pysynyt pk:n asuntojen hintakehityksessä mitenkään mukana.
Ihanko tosi joku muualla asuva on Helsinkiläisten pienituloisten asumistuesta katkera? Fakta on, että samantasoinen ja saman suuruinen asuminen maksaa Helsingissä ENEMMÄN kuin missään muualla maassamme, eikä asumistuen kuntakohtainen korotus tosiaan kata sitä erotusta!
7
tutkittu tosiasia, että elämisen kustannukset ovat Pk-seudulla kalliimpia kuin muualla. Ja sanoinhan kai jo alunperin, että tämän kyselyn olisi voinut toteuttaa niin, että kuinka paljon ASUMISKUSTANNUSTEN jälkeen perheelle riittää perusmenoihin. Ne asumiskustannukset ovat kuitenkin se suurin kuukausittainen menoerä perheillä, ja jos puhutaan perheistä, joilla asumisen jälkeen puhutaan joistakin satasista käyttörahaa, on siinä iso ero, onko se vuokra pienestä perheasunnosta 450 vai 750 euroa...
7
Esimerkkini faktat ei kuitenkaan muutu. Kaksi täysin samanlaista on erihintaisia eripuolella suomea.
MUTTA lapsietuuksista olen... Hkissä asuessa sain MONTA SATAA euroa enemmän kuin nyt Rovaniemellä ja lisäksi ainakin meillä on samanmoiset asumismenotkin ja lisäksi koska täällä on todella heikko (ja vielä kalliskin) julkinen liikenne,niin meidän on pakko pitää autoa jne
Kalliimpaa MEILLÄ on täällä kuin siellä,joskus tuntuu,että nuo sun ja median kallista-kallista esimerkit todellakin rajoittuu niihin keskustan liepeillä asuviin,unohdetaan et Helsingissä on muutakin asumistoa ja ne on sit niitä muihin kaupunkeihin verrattavia,samankaltaisia ja hintaisia...
Tampereella on käsittääkseni 2 euroa. Aikuisen kuukausikortti (helsingin sisäinen) maksaa 42,8 euroa, lasten 18euroa (halvin tapa matkustaa, jos matkustaa päivittäin kaupungin sisällä). Eli jos vaikka 2-lapsinen perhe (köyhänä tietysti yrittää pärjätä) ilman autoa, tulee bussimaksujen osuudeksi perheen menoista jo 122 euroa kuussa. Ja tämä kattaa tosiaan vain matkailun kaupungin sisässä, ei esim. espoon tai vantaan puolelle. Miten niin ilmaista? Tuskin on pienissä kaupungeissa halvempaa...
että asumismenot lohkaisevat ison osan perheiden tuloista, ja Helsingissä asuminen on kalliimpaa kuin muualla. Enkä usko, että mitkään korotukset sitä korjaavat täysin, esim. opintorahan asumislisä oli aikoinaan aivan sama Helsingissä kuin pienemmillä paikkakunnilla, vaikka asuntojen vuokrat olivat ihan eri luokkaa.
tai vähän yli tulee käteen ja kaikki saadaan menemään. En ymmärrä miten jonkun käteen jäävä palkka voi olla 400 euroa/kk. Hankkikaa ammatti ja menkää oikeisiin töihin.
ja miksi olet sitten muuttanut Rovaniemelle, jos Helsingissä perheenne pärjäsi taloudellisesti paremmin. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että HKI:ssä asuminen on YLEISESTI OTTAEN kalliimpaa kuin muualla, eikä tuet sitä eroa korjaa. Ahtaammalle Helsingissä pientuloinen on.
Eksplikoipa nyt meille 20, miten tämä laskukaava toimii. Mitä lapsiperhe-etuuksia helsinkiläiset saavat useita satoja enemmän kuussa kuin vastaavassa tilanteessa oleva esimerkiksi Rovaniemellä? Ja asuuko se helsinkiläinen sitten tosiaan samankokoisessa ja saman tasoisessa asunnossa täällä Helsingissä, kuin se rovaniemeläinen siellä Rovaniemellä? Ja silti pärjää taloudellisesti paremmin?
hAnteeksi, mutta tosi vaikea uskoa, että tukien varassa elävältä helsinkiläiseltä jäisi ENEMMÄn rahaa käteen kuin rovaniemeläiseltä asumismenojen jälkeen, jos nämä kaksi perhettä asuvat samanlaisessa asumismuodossa, yhtä isoissa neliöissä ja suhteessa yhtä hyvällä alueella. Ei mene läpi.
vai onko kaikilla rikas mies?