Miten uskotte suhtautuvanne ulkonäön rapistumiseen kun vanhenette?

lisäksi yritän elää mahd. terveellisesti ja hoitaa ihoa yms.

On kamalan surullista, jos vanheneminen pelottaa ja kammottaa nimenomaan ulkonäön rapistumisen takia.

Itse tunnen pelkoa ehkä eniten sairauksien takia, joita ikääntyminen vääjäämättä lisää. Tärkeintä on kuitenkin elää täydesti tätä päivää, eikä se vanheneminen varmasti ole mikään mörkö, jos siihen suhtautuu oikein.

Tavallaan olen surullinen, mutta sit kuitenkin onnellinen siitä henkisestä pääomasta joka mulla on. Ja kun on ihana tulevaisuus ihanan miehen rinnalla odotettavissa, niin mitä sitä suremaan.



Toistaiseksi riittää, kun sanotaan että täh, oletko muka yli 30 v ja kolmen lapsen äiti ;=)

Olen varmaan hullu monen mielestä, mutta mielestäni vanheneminen on kaunista.

Mutta kyllä kieltämättä hätkähdin, kun huomasin ensimmäiset pystysuuntaiset vaot nenän ja huulien välissä. Olen reilusti yli 40, eikä kukaan enää erehdy pitämään minua nuorena tyttönä. Tavallaan se on kyllä vapauttavaakin. Ei tarviste laittautua niin hillittömästi työpaikan bileisiin, kun tietää 100 % varmasti, että ne nuoret kukot eivät edes vilkaise. Ei ole mitään paineita. Mieheni muistaa edelleen kertoa, kuinka kaunis olen, ja se riittää minulle.

Ei vaan ne rypyt, mut etenkin vartalon lösähtäminen kauhistuttaa. Ja musta tuntuu, että mulla 25-vuotiaalla, se on jo alkanut, vaikka treenaan jonkin verran. Toisaalta tässä vaiheessa kasvot vielä kaunistuu kun se vauvapyöreys lähtee pois! :)



Pinnallista joo, mutta kaipaan sitä kroppaa, mikä mulla oli 17-vuotiaana!

mutta toivon jalostuvani tämän kautta ja löytäväni sellaisen sisäisen tasapainon, jossa ulkonäkömuutokset eivät ahdista. Nyt ole vielä ihan timmi ja hyvännäköinen, eikä vanheneminen onneksi sitä tarkoita, ettei voisi säväyttää edelleen. :)

että itselläni on muutenkin erilainen kuva tisestäni kuin miltä oikeasti näytän! Monilla on, ja se näkyy usein pukeutumisesta vääränlaisiin vaatteisiin jne.

Joskus jos valokuvassa näkyy vaikka vain osa vartalostani, niin olen saattanut ensin katsoa että kukas tuo on, enkä ole tajunnut näyttäväni siltä!

Yhtenä päivänä pelasin sims2 peliä ja tein sinne hahmot joiden oli tarkoitus esittää minua ja miestäni. Ylpeänä näytin miehelle aikaansaannokseni, mutta hän nauroi ja sanoi ettemmem me näytä lainkaan siltä. Mikä on totta.

Vähän niinkuin anorektikko näkee tisensä lihavana, vaikka onkin tosi laiha.

Ja ymmärrän ettei tässä nyt haettu tätä takaa.

Mutta ei ole vielä rapistuminen oikein käynnissäkään tai jos on, niin en ole siihen sitten oikein huomiota kiinnittänyt. Kroppakin on paremmassa kunnossa kuin alle kolmekymppisenä, koska liikun nykyään niin paljon enemmän kuin nuorempana.

10 vuotta myöhemmin olen hyväksynyt ikääntyminen väistämättä tuo muutoksia, mm. ryppyjä tulee, ihon elastisuus vähenee jne., mutta en enää pelkää tai kammoksu vanhenemista. Se on osa elämää ja elämää pitää elää täydesti, oli minkä ikäinen hyvänsä. Uskon, että joka elämänvaihe pitää kauneutta ja arvokkaita opetuksia sisällään. Se, mitä emme voi muuttaa, se kannattaa hyväksyä. Hyväksyminen vähentää kärsimystä. Nykyään pidän omaa kehoani lähinnä kulkuvälineenä, jonka avulla kuljen elämäni läpi. Elän henkisesti täyttä elämää ja elämäni arvot ovat tässä: perhe, lapset, rakkaus ja myötätunto muita elollisia kohtaan.



Näin muuten kerran erään vanhemman (arviolta 75 v.) naisen, joka suorastaan säteili kauneutta, sekä sisäistä että ulkoista. Se viisaus ja tyyneys sekä onnellisuus, joka hänen silmistään ja koko olemuksestaan kuvastui, olivat minulle pysäyttävä kokemus.



Näin