Lapsi paasi tanaan vihdoin sairaalasta, aitini meni syottamaan pojalleni pahkinasuklaata vaikka poika on PAHASTI allerginen pahkinalle
Se saatn* ämmä ei tajua että poika ei voi syödä sellaista koska tulee kamalat oireet ja voi jopa kuolla. Olen monta kertaa sanonut kun on meinannut antaa että ei saa antaa, aina sanonut että kyllä nyt vähän voi antaa, eilen sitten oli 3h kahdestaan pojan kanssa ja eiköhän mennyt antamaan suklaata sille jossa oli pähkinää, pojan hengitystiet turposivat ja mummo joutui soittamaan ambulanssin, ehkäpä nyt tajuaa että miksi sitä ei saa syöttää. No ei sen puoleen mitään sillä tiedolla enää tee koska en aio olla hänen kanssaan enää missään väleissä, poikaa voi tulla meille katsomaan mutta kahdestaan ei saa olla enää IKINÄ!!!
Jos ei voi uskoa mitä lapsen oma äiti sanoo niin olkoon sitten, vaaransi lapsen hengen
Kommentit (5)
miks ei ne mummot usko.. kai ne aattelevat olevansa kuitenkin " parempia" tietämään kun ovat omat lapset jo kasvattaneet. Ärsyttävää varpaille astumista tommonen, ja leikkiä nyt pienen lapsen hengellä. Luuliko se että ihan vaan kiusallasi kiellät pähkinäsuklaan.. Oh God..
taitaa noita tyhmiä äitejä olla sit näköjään muillakin
Toivottavasti mummo otti opikseen, toivotaan että edes vähän säikähti...
Ja lapselle vaan suojelusta matkaan edelleenkin, pähkinää voi olla yllättävissäkin ruoissa (esim. kiinalaiset ym. etniset käyttävät pähkinäÖLJYÄ ruoanlaitossa ja se on ihan yhtä paha...)
Kirjoitiko tästä samasta aiheesta muutama viikko sitten?