Eronneet! Jos nimenomaan sinä halusit

Erosta reilut kolme vuotta. Ei siinä minun kohdallani ollut ylipääsemistä, ero oli minulle suuri helpotus.

Ja samaa mieltä on myös nykyinen mieheni omasta erostaan. Erosta alkoi meilläkin elämä!

Jos vain sinä halusit eroa?

Että miten exä on pärjännyt, lapset jne?



Mulla on ihan tajuttoman huono omatunto exän ja pojan puolesta.

Tuntuu niin itsekkäältä teolta koko ero. Ja sitähän se olikin.

No, niin mataa kun petaa. Ehkä tää on mulle oikein, velloa loppuikäni

näissä syyllisyyden tunteissa.

kuten aikaisemmilla vastaajilla niin myös minulle ero oli valtava helpotus. Tästä huolimatta kyllä suren tietyllä tavalla eroa edelleen ja huono omatunto kyllä vaivaa miehen ja erityisesti lasten takia. Mies ei edelleenkään voi oikein hyvin (vaikka ei voinut kyllä aiemminkaan) ja lapset kyllä ovat nyt tottuneet tilanteeseen, mutta surevat kyllä satunnaisesti edelleen. Erosta on vajaa 2 vuotta. En usko että pääsen koskaan eroon varsinkaan lasten suhteen huonosta omatunnosta, mikä ei kuitenkaan siihen vaikuta ettenkö edelleenkin olisi sitä mieltä että ero oli ainoa oikea ratkaisu.

Luulin että olin tavannut sen oikean ja jätin mieheni. HÄN ei ollutkaan sitten se oikea ja minulle ei jäänyt mitään.

Eikä mieheni kaipaa exäänsä. Miksi kaipaisimme jotain sellaista, mikä oli tuskaa? Miksi olisimme uhranneet elämämme suhteessa, mikä ei ollut onnellinen? Eikä exän pärjäämiset todellakaan kiinnosta. Tehköön elämälleen mitä haluaa. Lapset ovat sopeutuvaisia kunhan aikuiset tajuavat, että lapsi tarvitsee erosta huolimatta molemmat vanhempansa. Aikuisten tehtävänä on tukea lasta vaikka eivät keskenään toimeen tulisikaan. Lapsi ei saa missään nimessä olla aikuitsen pelinappula eikä kiristyksen väline.

Lopullisen päätöksen eron ajankohdasta teki kyllä mies. Tunsin syyllisyyttä. Toisaalta tiesin, että olin yrittänyt parhaani asioiden ratkaisemiseksi ilman eroa, mutta voimani vain loppuivat ja siksi oli pakko edetä johonkin suuntaan. Taistelin kyllä kauan tämän suhteen puolesta... En vain osannut silloin enää mitään muuta asioiden korjaamiseksi.



Syyt eroon olivat varmasti molemmissa, vaikka jos meidän arkea olisi seurannuyt joku ulkopuolinen, niin ehkä hän olisi pitänyt exääni enempi syyllisenä? Erosin kaikessa rakkaudessa, sekä epäitsekkäistä että itsekkäistä syistä. Ehkä eromme oli sillä tavalla pokkeuksellinen tai tavallinen mene ja tiedä...? Kuitenkaan en koe, että eromme olisi johtunut siitä, että rakkautta olisi ollut liian vähän.



Toivon, että hän olisi nyt onnellisempi kuin minun kanssani. Onneksi meillä ei ole yhteisiä lapsia. Emme pidä yhteyttä toisiimme. Olen uudelleen naimisissa ja lapsiakin on ja kyllä tämä tästä pikkuhiljaa uusia kujeita opetellessa =).

Lapset kyllä tietävät, milloin tilanne kotona on pielessä. Ahdistunut tunnelma kotona voi pilata koko lapsuuden ja jättää taatusti jäljet lapseen.



On luonnolista, että lapset surevat vanhempiensa eroa mutta aikuisten tehtävänä on selittää asia lapselle. Tällöin lapsi ei syyllistä itseään ja tuntee olonsa turvalliseksi.



Jos ero ahdistaa aikuista, niin hän voi aina hakea ammattiapua ja jos ei hae niin ihan oikeasti oma vika.



Pääset taatusti eroon huonosta omastatunnostasi ajan kanssa. Muista, että annoit exällesi, lapsillesi ja itsellesi mahdollisuuden onneen ja rakkauteen erotessasi.