Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys josta ei saa itse mitään irti :/
01.03.2007 |
Minulla on ystävä jonka olen tuntenut ihan pienestä asti. Äitimme ovat ystäviä. Olemme tutustuneet kunnolla kun tämä ystäväni muutti maalta isompaan kaupunkiin mennessään yläasteelle. Aloimme kaveeraamaan ja meistä tuli läheiset. Pidin hänestä ja hänen kanssaan pääsin tekemään kaikkea ' villiä' mitä muut kaverit eivät tehneet. Jo alussa ystäväni oli akia takertuva, meidän piti mm. tavata joka päivä ja jos ei tavattu niin hän suuttui. Puhuimme maratonpuheluita puhelimessa. Nautin ystävyydestä toisaalta, mutta hän oli aina se dominoivampi ja tavallaan määräsi minua koska olin niin kiltti.
Läheinen ystävyys kesti pari-kolme vuotta mutta muuttui kun menin lukioon. Sain uusia kavereita ja tämä ystävä jäi taka-alalle. Pidimme kuitenkin yhteyttä, asuimme samalla alueella ja näimme välillä. Sitten muutin opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Tästä on nyt n. 7 vuotta. Kun menin käymään kotipaikkakunnalla, tapasimme yleensä. Oli se joskus ihan antoisaakin, mutta aika paljon ystävä puhui itsestään. Kyseli kyllä kuulumisia, mutta ei tuntunut kuuntelevan kun kerroin. Olen niin kiltti että en paljon yritäkkään puhua itsestäni.
Ystäväni puhuu nykyään nähdessämme lähinnä itsestään ja asioistaan ja ei edes paljon yritä esittää kiinnostunutta minun asioistani. Hänellä on kaksi lasta. puhuu heistä paljon. Olen toisen lapsen kummi. Aluksi olin kovin kiinnostunut llapsestakin ja näimme aika usein. Jotenkin vaan väilit ystävääni etääntyivät. Kummilapsi ei enää oikein tunne minua kun näemme ehkä 3-4 kertaa vuodessa, joskus kesällä ehkä useammin.
Saimme oman lapsen kesällä. Ystäväni ei ole kovin kiinnostunut. Kyselee muodon vuoksi puhelimessa kuulumisia mutta ei tunnu kuuntelevan mitä kerron. Jos kerron vaikkapa univaikeuksistani, seuraa puolen tunnin kertomus siitä, miten ja milloin hänen lapsensa ovat nukkuneet huonosti ja oppineet nukkumaan yönsä jne. Pätemisen tarve lapsiin liittyvissä asioissa tuntuu olevan kova. Kaiken huippu oli se, kun ystäväni tuli katsomaan meidän vauvaa 2 viikkoa (vaikeasta) synnytyksestä ja puhui melkein koko ajan omista työkuvioistaan ja kertoi omasta synnytyksestään ummet ja lammet. eikä kysellyt minulta juuri mitään. Ihasteli toki vauvaa ja piti sylissä.
En haluaisi enää juuri olla yhteydessä, koska olemme niin erilaisia ihmisiä ja ystäväni ei tunnu tajuavan itsekkyyttään. Meillä ei tunnu olevan muuta yhteistä kun menneisyys. Olen pitänyt etäisyyttä ystävään enkä edes aina vastaa kun hän soittaa. Tätä olen yrittänyt selitellä typerillä tekosyillä. Olen kuitenkin hänen lapsensa kummi ja siksi yhteyttä on kai pidettävä. Olen ostanut lahjat kummilapselle tunnolisesti jouluna ja synttärinä. Suhdetta lapseen minulla ei ole lainkaan, kummishuhde on tosi muodollinen. Energiaa sen ylläpitoon ei myöskään paljon ole, koska oma lapseni on vasta alle vuoden.
Hän ei oikein tunnu kestävän sitä että minullakin on lapsi. Hän on käynyt vaan peruskoulun, minä olen maisteri. Lapset olivat ennen sitä mikä minulta puuttui. Kun kävimme ystäväni toisen lapsen synttäreillä ihmiset kiinnittivät paljon huomiota silloin parikuukautiseen vauvaani ja ystävän lapsen jäivät ehkä vähemmälle huomiolle. Kun kummilapselle härjestettiin synttärit, muut vieraat kutsuttiin yhtenä päivänä ja ainoastaan meidän perheemme oli vieraana toisena päivänä... aika outoa minusta...
Olenko hirveä ihminen jos pidän ystävääni etäisyyttä? Mitä itse tekisitte? Olen kovin huono sanomaan asioita suoraan...
Kommentit (13)
että on kutsunut teidät eri päivänä synttäreille, että saisitte rauhassa seurustella ja viettää aikaa. Minusta tuntuu, että sinä nyt olet jotenkin kyllästynyt tähän kaveruuteen etkä itse edes yritä antaa mitään. Tällainen kuva tuli viestistäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ystäväni itsekkyyttä en kyllä liioittele. Jos puhumme puhelimessa esim puoli tuntia, voi minun sanomani lauseet laskea yhden käden sormilla. Ja usein ne vielä liittyvät ystäväni elämään. Jos kerron jotain, hän saattaa kuunnella, mutta jo seuraavassa lauseessa puhuu itsestään. Saa aina kaikki jutut käännettyä itseensä. Olen kertonut tästä muille ystävilleni ja he ovat sanoneet, että jos olisivat minun asemassani, eivät jaksaisi.
t. ap
Toiset ihmiset on vaan sellaisia, että kaikki haluavat purkautua just heille. Esim. äitini on tälläinen ihminen. Hän ei pidä sitä myöskään aina minään kivana asiana
Jos hän kyselee myöhemmin syytä etäisyyden ottoosi, kerrot rehellisesti. Nehän ovat sinun tunteitasi, joille et mahda mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävälleni olisi turha yrittää selittää mitään näin pitkästi... t. ap
ja kaikki ystävyysuhteet muuttuu elämän mittaan. Ei sen tarvitse tarkoittaa, että toinen on jotenkin ' paha' . Jos teillä on vain vähän yhteistä, miksi inhota häntä - sehän on oikeastaan aika neutraali asia?
Minullakin oli yksi ystävä joka tuntui säälivän minua lapsettomuuden takia. Hän tuli ensin äidiksi ja sitten kun n. parin vuoden päästä tulin itse raskaaksi ja sain lapsen, hän oli toooodella välinpitämätön: minäkin tulkitsin sen niin että hän oli ajatellut että hänellä on jotenkin etulyöntiasema.. mutta se tunnelma meni ohi ja välit on nyt ok.
Mutta minusta kuulostaa että sinä et jaksa tuota ystävyyttä enää. Anna sen muuttua tuttavuudeksi ilman katkeruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki kaverini puhuvat vain itsestään koska en vaan pääse mukaan. Olisiko kyse tällaisesta?
Jos olisit, et todellakaan kyselisi tällaisia näin tarkalla tasolla " world wide" eli netissä avoimesti... Olipa ystäväsi kuinka itsekeskeinen tahansa, on siihenkin varmasti syynsä. Ehkä hän on pohjimmiltaan epävarma? Tai ajattelee vain olevansa avuksi, kun kertoo omista kokemuksistaan? Ehkä hän ei persoonana osaa huomioida muita ihmisiä niin hyvin kuin toivoisit, mutta onhan hän silti ystäväsi... vai onko koskaan ollutkaan oikeasti?
Jos oikeasti et hänestä pidä, miksi esität ystävää? Se on minusta tosi alhaista :( Oletko koskaan edes yrittänyt jutella muuta kuin niitänäitä, esim. ottanut härkää sarvista ja kysynyt, missä mennään? Jos et, niin häpeä. Tai kärsi " kohtalosi" . Se on pientä siihen verrattuna, miten kurjasti tähän " ystävääsi" itse suhtaudut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainut että emmä ole kaverini kanssa tunteneet noin kauan ku te.
kaverini asui samalla paikkakunalla kun minä mutta onneksi muutti kauemmas, jos ei olisi muuttanut olisin varmaan välit katkaissut lopullisesti. T
Tämä hänen muutto kumminkin pelasti tilanteen, emme voi nähdä usein koska matka pitkä, enkä tunne huonoa omaatuntoa siitä että en kummipoikaani usein nää just tämän matkan takia.
Pidän yhteyttä jonkin verran sinne päin yleensä mesen välitylksellä. olen ottanyt häneen sillasen asenteen että hän on mikä on eikä hän muuksi muutu ja pakko tulla toimeen ku hänen lapsensa kummi olen. kun puhutaan puhelimessa kuuntelen nätisti ja kommentoin jotain jos hänen puheelta kerkeen. en vaivaa päätäni enään hänen asioillaan ja olen vähän niin kun hälläväliä asenteella. olen tekemisissä sen verran mitä pakko. miellestäni tämä asia on asenne kysymys.
joko asennoidut niin että olet hänen lapsen kummi ja tekemisissä jonkin verran vaikka et siitä ystävyydestä mitään saa tai sit katkaiset välit lopullisesti.
Toiset ihmiset vain ovat tuollaisia. Päästä ystävästäsi henkisesti irti, ja pidä yhteyttä just sen verran kuin itse jaksat. Siis jaksat kuunnella juttuja hänen elämästään.
Olen usein samassa tilanteessa kuin sinä, ja olen monasti ajatellut olevani todella tylsä ja pitkäpiimäinen ihminen, kun ' kukaan' ei jaksa juttujani kuunnella (edellisessä taitaa olla kyllä totuuden murunen...). Sitten vain asetun kuuntelijan rooliin, ja alan omassa päässä keittiöpsykologin suurenmoisella asiantuntemuksella analysoida omista asioistaan pälpättäjää. Ei siis varsinaista ystävyyttä, mutta omalla tavallaan mielenkiintoista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin tällainen ' ystävä' , joka puhuu koko tapaamisen ajan tajunnanvirtaa etupäässä lapsistaan ja itsestään. Ei malta kuunnella mun asioita yhtään, voi kysyä jotain muttei jaksa kuunnella kun kesken lauseeni jo alkaa taas puhua lapsistaan ja itsestään.
Ei usein ehditä tavata ;)
Tapaamisten jälkeen olen ihan poikki ... katkeamatonta puhetta koko ajan.
En pysty ajattelemaan häntä ystävänä. Hän on mikä on, ei oikeasti välitä minusta.
Minusta oli ok, että kirjoitit palstalle ap! Nämä on ahdistavia juttuja eikä niille löydy välttämättä purkamispaikkaa. Minusta olet yrittänyt olla tosi ystävä mutta hyväksikäyttöä ei tarvitse eikä pidä sietää.
voi se olla ihan kohteliaisuusjuttukin. Eli ehkäpä he halusivat nähdä teitä paremmin, kun isoissa juhlissa ei kuitenkaan kerkiä juttelemaan kaikkien kanssa.