SUMMIT SUOMI
Tehdäänpä nyt hyvä ketju tälle ohjelmalle oikeasta nimestä alkaen ja jätetään nuo toisessa ketjussa olevat mölinät pois.
Katso lähetysajat : The Summit Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (5482)
Osa koko ajan äänessä tai kuvataan. Janica ei ole paljon sanonut mielipiteitä. Tyttö siis jolla tatskoja. Jani puhuu koko ajan , samoin laskettelija tyttö. Olisin odottanut haasteita ja jännitystä enemmän. Kävely toki raskasta ja painoa selässä. Jotain puuttuu tästä ohjelmasta.
Miksi täällä veikataan, ettei kukaan pääse perille? Heillä on enää kai vain 10 km matkaa jäljellä ja ovat kulkeneet n. 5 km päivävauhtia. Kukaan ei tunnu erityisen väsyneeltä ja checkpointeilla on oikein hyvät olot nukkua ja tankata. Ei tuo tunnu mitenkään erityisen haastavalta vaellukselta, kun kokemattomatkin pärjää noin hyvin. Veikkaan, että koko joukko pääsisi ihan iisisti perille, mutta tässä tulee tietysti näitä pakkopudotuksia joka jaksossa. Eli maaliin pääsee nimenomaan tuurilla ja manipulointitaidoilla, niillä on eniten merkitystä. Ei erätaidoilla, ei urheilullisuudella (kaikilla noilla on ihan hyvä kunto). Ei noista kukaan tule väsymään tällä tahdilla.
Sain myös itse ennen ohjelman alkua kuvan, että kiipeävät päiviä jollekin tosi korkealle ja jyrkälle vuorenhuipulle, mutta tämä onkin vaan tällaista rallattelua.
Ai niin,katsonkin selviytyjiä,samaa juonittelua....
Vierailija kirjoitti:
Tuo juoniminen ja supattelu ärsyttää. Keskittyisi enemmän omaan suoritukseen.
Juonimiseen ja supatteluun on hyvin aikaa, koska päivävaellukset on suht helppoja ja lyhytkestoisia. Jos tuolla olisi oikeasti vaativaa vaellusta, jengi olisi niin puhki, ettei enää olisi energiaa juonia.
Nicolalle isosti plussaa terveestä tavasta käsitellä aikaisemmin saamansa palaute. Ei alkanut kiukuttelemaan tai lannistunut, vaan otti opikseen ja on petrannut paljon. Jaksaa ja osallistuu, ei kieroile. Hyvä Nicola!
Näinkö oikein ett muutamalla oli rakennekynnet ihan ok kunnossa :) Jos näin, niin tää on tosi vaativa reitti :)
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien puunhalaajat, ituhippisivarit on määritelty alfauroksiksi?
Jani on kyllä käynyt armeijan ja harrastaa mm. metsästystä eli syö lihaakin. Sun mielestäkö hän on 'ituhippisivari' siksi, että arvostaa luontoa? Vai siksikö, että on valmistunut yliopistosta?
Vierailija kirjoitti:
Ei kai Petteri pudonnut? Kuka tuota lapsilaumaa nyt luotsaa? Taitavat kuolla nälkään ja viluun keskenään. Todella tyhmä veto.
Tuotanto kuskaa kakaralauman lähelle seuraava rastia, että jaksavat ja että eivät eksy. Sitä ei näytetä vaan jaksoissa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien puunhalaajat, ituhippisivarit on määritelty alfauroksiksi?
Jani on kyllä käynyt armeijan ja harrastaa mm. metsästystä eli syö lihaakin. Sun mielestäkö hän on 'ituhippisivari' siksi, että arvostaa luontoa? Vai siksikö, että on valmistunut yliopistosta?
Ei tuollaisiin kannata edes vastata. Nämä puunhalaaja- ja ituhippikommentit selvästi katkeran Aleksin tai Aleksin fanien näppikseltä.
Vierailija kirjoitti:
Tästä olisi saanut hienon ohjelman, kun tuolla olisi ollut matkan varrella todellisia kisoja, joissa hävinnyt tippuisi pois pelistä. Nyt tämä on samanlaista tylsää juonittelupelleilyä kuin kaikki muutkin realityt.
MTV:n käsitys seikkailurealitystä, aina vaan juonittelua. Katsojien aliarvioimista.
Harmi, että äänestys piti pitää ennen ruokailua. Nyt jäi Petteriltä hodarit ja muut makkararuoat syömättä. Olisivat ensin syöneet mahat täyteen ja vasta sen jälkeen pudotus.
Kamerakulmilla taas kikkailtu, eihän tuo tikasvuori kovin kummoinen korkeudeltaan ollut!
Ei noilla voi olla rinkoissa kaikki kamat. Millään ei hypähdellä 15 kg kantamukset selässä
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että äänestys piti pitää ennen ruokailua. Nyt jäi Petteriltä hodarit ja muut makkararuoat syömättä. Olisivat ensin syöneet mahat täyteen ja vasta sen jälkeen pudotus.
Todellakin, olisivat istuskelleet ruoan ääressä jolloin olisi voinut keskustelujakin käydä ennen äänestystä.
Huonon mielen ohjelma. TV-viihteen kuuluisi tuottaa iloa.
Katsojat eivät pidä tästä. Se on huomattu. Tuotanto luuli, että pelkät maisemat kyllä kantaa kiitettävään suoritukseen. Mutta ei se oo niin.
Vierailija kirjoitti:
Kamerakulmilla taas kikkailtu, eihän tuo tikasvuori kovin kummoinen korkeudeltaan ollut!
Sanoivat että siinä oli 250 askelmaa mikä tekee 30 cm porrasvälillä 75m. Olympiastadionin torni on 72m.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamerakulmilla taas kikkailtu, eihän tuo tikasvuori kovin kummoinen korkeudeltaan ollut!
Sanoivat että siinä oli 250 askelmaa mikä tekee 30 cm porrasvälillä 75m. Olympiastadionin torni on 72m.
Eli ei kummoinen.
Jannehan näytti siltä, että halus pois. Se oli väsynytkin.
Kyllä ne etenee ihan aikataulun mukaan. Tuotanto vain vähän "luo jännitystä" väittämällä katsojille, että suunniteltu majapaikka jäi saavuttamatta. Ei ne puhtaasti sattumalta tulleet tuolaliselle tasaiselle aukiolle juuri kun oli aika pystyttää teltat.
Ja mitä tikkaiden alta pudottamiseen tulee: tietenkään sitä ei tehty niin, koska se olisi ollut oikeasti vaarallista ja pahimmillaan johtanut kilpailijan vammautumiseen. Ei ole leikin asia.