Heikensikö hanke diversiteetistä Los Angelesin palokuntaa?
LAFD:n strategisessa suunnitelmassa "moninaisuus" mainitaan 16 kertaa ja sana "vesi" vain kaksi kertaa.
Los Angelesin pormestari Karen Bassia on arvosteltu kaupungin palokuntaan kohdistuneista lähes 18 miljoonan dollarin leikkauksista. Palopäällikkö Kristin Crowley varoitti joulukuussa päätöksen heikentäneen merkittävästi varautumista, koulutusta ja kykyä vastata maastopalojen kaltaisiin hätätilanteisiin.
Sosiaalisessa mediassa on nostettu esiin Los Angelesin palolaitoksen diversiteettihanke, jonka väitetään ohjanneen huomiota pois pelastusviranomaisten varsinaiselta työltä. Silloinen pormestari Eric Garcetti aloitti monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja inkluusion (DEI) hankkeen vuonna 2022 nimittämällä ensimmäisen naisen ja seksuaalivähemmistöjä edustaneen Kristin Crowleyn LAFD:n päälliköksi.
Diversiteettihankkeeseen käytettiin neljä sivua palolaitoksen strategisesta suunnitelmasta vuosille 2023-2026. Muun muassa LAFD:n kirjaston materiaalia haluttiin selvittää DEI-perspektiivistä.
Federalist-median mukaan palolaitoksen strategisessa suunnitelmassa diversiteetti mainitaan 16 kertaa ja kodittomuus 11 kertaa. Sana vesi esiintyy vain kaksi kertaa, eikä paloposteista ole mitään mainintaa. Tämän katsotaan osoittavan, että poliittisesti korrektit DEI-hankkeet veivät huomiota pelastuslaitoksen varsinaiselta työltä.
Los Angelesin viranomaiset ovat joutuneet selittämään tiedotustilaisuuksissa, miksi palopostit eivät toimineet maastopalojen koettelemilla alueilla. Palisadesin alueella järjestelmä joutui äärimmäiselle koetukselle, sillä vedenkäyttö oli nelinkertaista tavanomaiseen nähden noin 15 tuntia putkeen. Tämän sanotaan laskeneen vedenpainetta merkittävästi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/heikensiko-diversiteettihanke-los-angele…
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fox Newsin keskusteluryhmän ainoa täyspäinen, Jessica Tarlov, kävi läpi nyt DEI-valinnaksi väitetyn taustat.
Oli kyllä sellaiset meriitit, että kelpasi täysin virkaansa.
Mutta joku Federalist sitten vääntää DEI-juttua ja valkoinen r oskaväki uskoo...
Losin pormestarin meriitit näyttää lähinnä olevan, että hän on musta lihava nainen. Asioiden hoitaminen sen mukaista.
Huom., LGBTQ-nainen.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tärkeämpää on se että osaa asiansa eikä se minkä värinen sattuu olemaan.
Ei DEI:n mukaan. Sen mukaan ainoita tärkeitä asioita maailmassa ovat sukupuoli, seksuaalinen suuntautuneisuus, rotu ja uskonto.
Onhan Suomessakin haluttu madaltaa palomiesten kuntotestivaatimuksia jotta naisetkin pääsisi palomiehiksi. Palavasta talosta kun pitää ihminen pelastaa niin se vaatii voimaa ja kuntoa. Siksi on vaativat testit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta, palopäällikkö sattuu olemaan nainen = epäpätevä ammattiinsa selvä.
Ja siellä ilmoittautui yksi joka ei osaa lukea vaikka aloituksessa on linkki.
DEI:n edistäminen on LA:n palokunnan yksi kolmesta tärkeimmästä strategisesta tavoitteesta. Joten on aivan pätevää kysyä, ovatko perustehtävät jääneet huonolle hoidolle kun organisaatio on keskittynyt pelkästään DEI:hin. Tulipalot kun eivät sammu sillä, että palohenkilöt täyttävät mahdollisimman paljon eri diversiteettikiintiöitä.
Miten paljon luulet tuollaisen strategisen tavoitteen vaikuttavan arjen tekemiseen? Tuo on luultavasti samanlaista sananhelinää kuin firmojen vastaavat korulauseet. Arjessa tuollaisten eivät vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fox Newsin keskusteluryhmän ainoa täyspäinen, Jessica Tarlov, kävi läpi nyt DEI-valinnaksi väitetyn taustat.
Oli kyllä sellaiset meriitit, että kelpasi täysin virkaansa.
Mutta joku Federalist sitten vääntää DEI-juttua ja valkoinen r oskaväki uskoo...
Losin pormestarin meriitit näyttää lähinnä olevan, että hän on musta lihava nainen. Asioiden hoitaminen sen mukaista.
Näppärästi sitten vaihdoit taas maalitolpat uusiin...
Mitä ihmettä sössötät? LAFD:n pomo on vuodesta 2022 lähtien ollut Kristin Rowley, joka kehuu itse omina tärkeimpinä ominaisuuksinaan sitä, että hän on ensimmäinen LGBTQ-nainen LAFD:n johdossa. Eli itse on nostanut nämä tärkeimmiksi ominaisuuksikseen. Ja perusti ensi töikseen LAFD:n
Ja on myös puhunut paljon siitä, miten tärkeää hänelle on lisätä LGBTQ+ naisten osuutta LAFD:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta, palopäällikkö sattuu olemaan nainen = epäpätevä ammattiinsa selvä.
Ja siellä ilmoittautui yksi joka ei osaa lukea vaikka aloituksessa on linkki.
DEI:n edistäminen on LA:n palokunnan yksi kolmesta tärkeimmästä strategisesta tavoitteesta. Joten on aivan pätevää kysyä, ovatko perustehtävät jääneet huonolle hoidolle kun organisaatio on keskittynyt pelkästään DEI:hin. Tulipalot kun eivät sammu sillä, että palohenkilöt täyttävät mahdollisimman paljon eri diversiteettikiintiöitä.
Miten paljon luulet tuollaisen strategisen tavoitteen vaikuttavan arjen tekemiseen? Tuo on luultavasti samanlaista sananhelinää kuin firmojen vastaavat korulauseet. Arjessa tuollaisten eivät vaikuta.
Etpä sinä sitten tiedä organisaatioiden toiminnasta ja johtamisesta mitään. Strategia määrittää sen, mitä organisaatio tekee. Jos tärkeimmät strategiset tavoitteet ovat DEI ja henkilökunnan diversiteetti, niin tottakai kaikki arjen tekeminen määrittyy näiden tavoitteiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tärkeämpää on se että osaa asiansa eikä se minkä värinen sattuu olemaan.
Ei DEI:n mukaan. Sen mukaan ainoita tärkeitä asioita maailmassa ovat sukupuoli, seksuaalinen suuntautuneisuus, rotu ja uskonto.
Dei ja woke on nykyään hyvä esimerkki siitä että mitä tapahtuu kun ihmiset jotka ei tajua asiasta mitään saa vallan päättää miten sitä asiaa pitää toteuttaa ja pakottaa ne jotka tietäisi toimimaan paikoin täysin järjettömien sääntöjen perusteella ja niitä kritisoimatta.
Ei ihme että putler setä edistää molempia aatteita länsimaissa kaikin hybridiverkostonsa keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fox Newsin keskusteluryhmän ainoa täyspäinen, Jessica Tarlov, kävi läpi nyt DEI-valinnaksi väitetyn taustat.
Oli kyllä sellaiset meriitit, että kelpasi täysin virkaansa.
Mutta joku Federalist sitten vääntää DEI-juttua ja valkoinen r oskaväki uskoo...
Losin pormestarin meriitit näyttää lähinnä olevan, että hän on musta lihava nainen. Asioiden hoitaminen sen mukaista.
Näppärästi sitten vaihdoit taas maalitolpat uusiin...
Mitä ihmettä sössötät? LAFD:n pomo on vuodesta 2022 lähtien ollut Kristin Rowley, joka kehuu itse omina tärkeimpinä ominaisuuksinaan sitä, että hän on ensimmäinen LGBTQ-nainen LAFD:n johdossa. Eli itse on nostanut nämä tärkeimmiksi ominaisuuksikseen. Ja perusti ensi töikseen LAFD:n
Eli pormestari jotenkin liittyi palokuntaan?

Ooh, mutta hänhän omaa sitten lähes kaikki korkeimman pätevöitymisen meriitit.
terv: Edistyksellinen humanisti
Jonkun mielestä LA:n pormestarilla, eli kaupungin ylimmällä johdolla, ei ole mitään tekemistä kaupungin toiminnan, kuten LAFD:n kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta, palopäällikkö sattuu olemaan nainen = epäpätevä ammattiinsa selvä.
Ja siellä ilmoittautui yksi joka ei osaa lukea vaikka aloituksessa on linkki.
DEI:n edistäminen on LA:n palokunnan yksi kolmesta tärkeimmästä strategisesta tavoitteesta. Joten on aivan pätevää kysyä, ovatko perustehtävät jääneet huonolle hoidolle kun organisaatio on keskittynyt pelkästään DEI:hin. Tulipalot kun eivät sammu sillä, että palohenkilöt täyttävät mahdollisimman paljon eri diversiteettikiintiöitä.
Miten paljon luulet tuollaisen strategisen tavoitteen vaikuttavan arjen tekemiseen? Tuo on luultavasti samanlaista sananhelinää kuin firmojen vastaavat korulauseet. Arjessa tuollaisten eivät vaikuta.
Ja vasurien vakioargumentti nykyään näyttää olevan "eihän kukaan näitä strategioita käytännössä noudata" joten turha niitä on kritisoida. Ja seuraavassa lauseessa ollaankin sekunnin päästä nassettelemassa ja canceloimassa jotakuta joka ei halua noudattaa noita vasurin vaivalla kirjoittamia strategioita jossain.
Vasuri kertokoot että jos noita strategioita ei kukaan noudata niin miksi niitä ei sitten saa poistaa kaikista organisaatioista joihin vasurit on ne väkisin pakottamalla kirjoituttaneet sääntöihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fox Newsin keskusteluryhmän ainoa täyspäinen, Jessica Tarlov, kävi läpi nyt DEI-valinnaksi väitetyn taustat.
Oli kyllä sellaiset meriitit, että kelpasi täysin virkaansa.
Mutta joku Federalist sitten vääntää DEI-juttua ja valkoinen r oskaväki uskoo...
Losin pormestarin meriitit näyttää lähinnä olevan, että hän on musta lihava nainen. Asioiden hoitaminen sen mukaista.
Näppärästi sitten vaihdoit taas maalitolpat uusiin...
Mitä ihmettä sössötät? LAFD:n pomo on vuodesta 2022 lähtien ollut Kristin Rowley, joka kehuu itse omina tärkeimpinä ominaisuuksinaan sitä, että hän on ensimmäinen LGBTQ-nainen LAFD:n johdossa. Eli itse on nostanut nämä tärkeimmiksi ominaisuuksikseen. Ja perusti ensi töikseen LAFD:n
ja miten nämä ovat vaikuttaneet käytännön pelastustyöhön? Anna vaikka kolme esimerkkiä miten käytännön arjessa jokin on muuttunut.
Tässä taas aivan perinteisesti hyökätään henkilöön käyttäen oikeiston keppihevosia.
Tarkoitus pyhittää keinot.
On kyllä hurjaa miten tehokas tämä Venäjän propagandakoneisto on.
Onneksi sen "sanansaattaja(t)" ovat kyllä kädettömintä kommentoijaa mitä palstalla näkee...
"Ja vasurien vakioargumentti nykyään näyttää olevan "eihän kukaan näitä strategioita käytännössä noudata" joten turha niitä on kritisoida. Ja seuraavassa lauseessa ollaankin sekunnin päästä nassettelemassa ja canceloimassa jotakuta joka ei halua noudattaa noita vasurin vaivalla kirjoittamia strategioita jossain.
Vasuri kertokoot että jos noita strategioita ei kukaan noudata niin miksi niitä ei sitten saa poistaa kaikista organisaatioista joihin vasurit on ne väkisin pakottamalla kirjoituttaneet sääntöihin?"
Ovat kuin pieniä lapsia kun jäävät kiinni jostain pahasta. "Ei mitään tapahtunut. Tai no, tapahtui, mutta vasemmistolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Tai no, on, mutta ei sillä mitään väliä ole. Tai no, pakotetaanhan me kaikki seuraamaan noita sääntöjä, mutta nehän ovatkin itseasiassa hyviä. Mutta jos eivät olisikaan, niin unohtakaa kaikki että me olemme syyllisiä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta, palopäällikkö sattuu olemaan nainen = epäpätevä ammattiinsa selvä.
Ja siellä ilmoittautui yksi joka ei osaa lukea vaikka aloituksessa on linkki.
DEI:n edistäminen on LA:n palokunnan yksi kolmesta tärkeimmästä strategisesta tavoitteesta. Joten on aivan pätevää kysyä, ovatko perustehtävät jääneet huonolle hoidolle kun organisaatio on keskittynyt pelkästään DEI:hin. Tulipalot kun eivät sammu sillä, että palohenkilöt täyttävät mahdollisimman paljon eri diversiteettikiintiöitä.
Ja huomaatteko, tässäkin nähdään taas se tuttu vasemmiston masterplan...eli että vasemmiston perimmäisenä tavoitteena on "rikkoa" toimiva yhteiskunta.
Katsokaahan, hard core vasemmisto tietää, että heidän yhteiskuntamallilla ja ideologialla ei ole mitään tsänssejä päästä määräävään asemaan demokraattisessa yhteiskunnassa jossa asiat toimii edes jotenkuten, ja ihmiset on elämäänsä pääosin tyytyväisiä.
Siksi koko yhteiskunta pitää ensin "p4skoa". Tähän tähtää kaikki ne vasemmiston älyttömiltä tuntuvat ideat. Miettikää nyt, lainsäädännön vesittäminen, rikollisten hyysääminen, rajoittamaton maahan muutto, yhteiskunnan normaalien toimintojen rampauttaminen w0ke-huuhaalla, palokunnan kärkihankkeeksi DEI vouhotus...
Koska sitten kun koko yhteiskunta on hajoamistilassa ja anarkian vallassa, niin sitten alkaa useimpien tavallisten ihmistenkin mielestä hardcore vasemmiston yhteiskuntamalli, työväenluokan diktatuuri joka takaa edes jonkinlaisen toimeentulon ja rautaisen kurin, kuulostaa ihan hyväksyttävälät vaihtoehdolta...ja silloin aukeaa äärivasemmistolle tilaisuus absoluuttiseen valtaan. Tämä on ihan kommunistien ja vallankumouksellisten pelikirjasta tämä.
Ja tähän tähtäävän esityön mahdollistaa se suuri hyödyllisten idioottien joukko vasemmiston riveissä, jotka hyvässä uskossa luullen edistävänsä sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rotujen, sukupuolten tasa-arvoa, luonnonsuojelua, ajavat niitä kaikkia vasemmiston kahjuilta tuntuvia pyrkimyksiä. Eivät he, 80-90% vasemmiston kannattajista sisäistä sitä että heidän toimintansa on räätälöity romahduttamaan yhteiskunta, he luulevat vilpittömästi edistävänsä ed.mainittuja sinänsä kannatettavia asioita. Mutta vasemmiston kova ydin on marssijärjestyksen kaavaillut, yhteiskunnan rampauttaminen-anarkia-vallankumous-diktatuuri...
voi vain kuvitella kun mäkkärissä lihotetut ylipainoiset tatuoidut lepsopalonaiset raahaa hengästyneenä letkuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta, palopäällikkö sattuu olemaan nainen = epäpätevä ammattiinsa selvä.
Ei vaan lesbo.
Perusteletko, miksi seksuaalinensuuntautuminen olisi palopäällikön ammatissa ratkaiseva tekijä? Mitä sellaista tuossa ammatissa on, että heterot olisivat ylivertaisia työntekijöitä?

Vihapuhe, vihapuhe hälytys!
Kuinka kehtaatkin, he varmasti raahaavat niitä letkuja aivan niin nopeasti, kuin se mäkkärissä lihotetuilta ylipainoisilta lepsonaisilta onnistuu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta, palopäällikkö sattuu olemaan nainen = epäpätevä ammattiinsa selvä.
Ei vaan lesbo.
Perusteletko, miksi seksuaalinensuuntautuminen olisi palopäällikön ammatissa ratkaiseva tekijä? Mitä sellaista tuossa ammatissa on, että heterot olisivat ylivertaisia työntekijöitä?
TROLLIT ULOS KESKUSTELUSTA!!
Ei vaan lesbo.