Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suurella todennäköisyydellä n.50 vuotias pari eroaa, kun lapset ovat lentäneet pesästä?
09.01.2025 |
Itselle tuli syksyllä ero, vaikka kuvittelin, että elämä helpottuisi, kun lapset lähtee maailmalle. Yhteisiä lapsia ei ollut, mutta luulisi, että ne juurikin kuormittavat parisuhdetta enemmän. Kieltämättä hiukan huijattu olo.
N.52
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Miesten villitykset johtuvat yleensä Andropaussista. Alkoholi ja ylipaino pahentavat oireita.
Miksi miesten oireista ei keskustella julkisuudessa vai onko asia vielä tabu miehille?
Ei miehille tarjota mitään hoitoja tai lääkkeitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ukko kelpaa jollekin toiselle naiselle. Ellei kelpaa niin suhde jatkuu ja molemmat tekee omia itseään kiinnostavia asioita.
Kaikissa tietämissäni tapauksissa nainen on lähtenyt. Ihan sama kelpaako se mies kenellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Miesten villitykset johtuvat yleensä Andropaussista. Alkoholi ja ylipaino pahentavat oireita.
Miksi miesten oireista ei keskustella julkisuudessa vai onko asia vielä tabu miehille?
Andropaussi toki on totta, mutta ei ne villitykset pääosin siitä johdu (niitähän on naisillakin, eikä ne mistään menopaussista johdu heilläkään), vaan psyykkisistä asioista. Viisikymppisenä nyt moni meistä arvioi uudelleen, ehkä vielä viimeisen kerran, sitä että miten tämä elämä on mennyt, onko omien toiveiden mukaan, ja tajuaa että nyt on viimeiset mahdollisuudet tehdä oikeasti isoja repäisyjä. Tässä prosessissa osa päätyy siihen, että nykyinen parisuhde ei ole sitä mitä haluan. Niin tein minäkin. Lisäksi muutin ulkomaille, toteutin lopulta nuoruuden haaveeni, joka oli estynyt perhe-elämän takia aiemmin, kun puoliso ei missään nimessä halunnut ulkomaille.
Eikös se tilasto mene nykyään niin että noin 50% pareista päätyy avioeroon. Mukana tilastoissa ei tiettävästi ole avopareja tai muita ei-avioliitto-parisuhteita mutta onhan tuo melkoinen prosentti kuitenkin. Ymmärtääkseni tavallisin eikä erota on juurikin siinä 40-50 v iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten villitykset johtuvat yleensä Andropaussista. Alkoholi ja ylipaino pahentavat oireita.
Miksi miesten oireista ei keskustella julkisuudessa vai onko asia vielä tabu miehille?
Ei miehille tarjota mitään hoitoja tai lääkkeitä
Kyllä tarjotaan, ja moni osaa onneksi jo kysyäkin. Yksityiselle pitää tietty mennä, asiakaspalvelunumerossa osaavat etsiä andrologin tai miesten seksuaaliterveysasioita mielellään hoitavat lääkärin. T: ent puhelinaspa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin se ikä ratkaisee milloin ja miksi erotaan. Ja harvalla 50-vuotiaalla on vasta lapset muuttaneet pois kotoa. Ja joka tapauksessa lienevät niin isoja, että ovat ajat sitten nähneet ja ymmärtäneet etteivät isä ja äiti (tai -puolet) elä onnellisessa liitossa.
Yhdessä eläminen lasten takia opettaa heille valheellisen tavan elää.
Jollei ole hyvä olla liitossa, niin miksi jatkaa?
Jos on kohtalaisen hyvä olla, niin kannattaa jatkaa. Yhdessä eläminen on useimmiten tahdon asia. Tahdonko hyväksyä itseni ja kumppanini sellaisena kuin hän on.
Poikkeus tietenkin väkivaltaisuus tai alkoholistin kanssa eläminen. Kumpaakaan ei voi pelastaa, halu muutokseen lähtee vain ja ainoastaan itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten villitykset johtuvat yleensä Andropaussista. Alkoholi ja ylipaino pahentavat oireita.
Miksi miesten oireista ei keskustella julkisuudessa vai onko asia vielä tabu miehille?
Ei miehille tarjota mitään hoitoja tai lääkkeitä
Eikä tarvikaan kuin harvinaisiissa tapauksissa. Kyseessä on luonnollinen muutos, jonka kuuluu tulla. Ei siitä tarvi sen enempää keskustella julkisuudessa. Uuteen hormonitasoon useimmat sopeutuu ja sitten elämä on taas mukavaa.
Aika yksinkertaistava selitys kyllä, jos viisikymppisten halun tehdä elämänmuutoksia katsoo johtuvan lähinnä jostain hormoneista. Kyllä mä luulen, että se on usein enemmän elämäntavoitteisiin ja unelmiin liittyvää, ihan harkittua, eikä mikään lääkittävä epätasapainotila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös se tilasto mene nykyään niin että noin 50% pareista päätyy avioeroon. Mukana tilastoissa ei tiettävästi ole avopareja tai muita ei-avioliitto-parisuhteita mutta onhan tuo melkoinen prosentti kuitenkin. Ymmärtääkseni tavallisin eikä erota on juurikin siinä 40-50 v iässä.
Tilastot eivät ole yksin kertaisia. Mukana on pareja joilla on takana useampi avioero.
N.50 vuotiaana on luultavasti kasvettu jo erilleen. Toinen saattaa olla vielä hyvinkin aktiivinen ja toinen ehkä alkaa hidastumaan vauhdilla. Ja ei se neuvo "mene yksin" yleensäkkään sitä parisuhdetta paranna. Tosiasia on, että kyseessä on se "last shance", kokeilla vielä uutta elämää.
N.53
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun molemmat muuttuvat menopaussin takia niin ymmärrän että avioero käy mielessä.
Hormoneilla on iso vaikutus naisten ja miesten elämään kun väsymys, ärtyneisyys ja kuumat aallot saavat vihaamaan kumppaniaan.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu pariskunnasta.
Näin se taitaa olla, meillä alkoi uusi kuherruskuukausi. Minusta tuli vaimo ja miehestäni mies, emme olleet enää äiti ja isä, hoivamerkityksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tuskin se ikä ratkaisee milloin ja miksi erotaan. "
Elämänvaihde kyllä lisää riskiä, ja tietyssä mielessä ikäkin - juuri viisikymppisenä moni tajuaa, että nyt pitäisi järjestää elämänsä niin, että se olisi mieleistä eläkevuosiin mennessä. Osalla siihen kuuluu sen pohdinta, onko nykyinen parisuhde se, mitä haluan.
Huonompikin parisuhde menettelee monella "ruuhkavuosissa", kun ei ole aikaa pysähtyä vain olemaan yhdessä. Näin meilläkin. Oltiin ihan hyvä työpari pyörittämään kotia ja lapsiperhettä. Ei me mitään suhdetamme juuri mietitty, päivä kerrallaan ruuhkavuosista selviten vaan eteenpäin. Ei se ollut kamalaa mitenkään. Kuitenkin kun lapset kasvoi isoiksi, tilanne muuttui. Ei ollut enää sitä jatkuvaa loputonta TO DO listaa, vaan oli lopulta aikaa rauhoittua olemaan kahden ja nauttimaan elämästä. Paitsi että, me huomasimme, että meillä on lähinnä vaivaannuttavaa yhdessä. Ei ole mitään puhuttavaa, ei mitään "kemiaa", ei oikeastaan mitään. Väkisin yritettiin ravintolailtoja sun muita deittejä suhteen uudistamiseksi, mutta kun juteltiin, tajuttiin että me kliseisesti oltiin kasvettu aivan eri suuntiin. Haaveet oli ihan toisilleen päinvastaisia, niin myös poliittinen ajatusmaailma (miehestä oli sukeutunut kova oikeistolainen, putinisti ja trumpisti, ja salaliittoihin uskoja).
Mitäpä sitä teet, jos mies sanoo että hänen haaveensa on muuttaa Amerikkaan ja suurkaupunkiin, ja itselläni unelma oli maallemuutto Suomessa. Mies halusi matkustella ja aloittaa uuden nuoruuden juhlimisineen, minä taas kaipasin rauhaa ja hiljaisuutta ja pieniä arjen iloja, ja lemmikkieläintä. Ei meidän toiveet oikein ollut yhteensovitettavissa. Ehkä olisin voinut tehdä kompromissin omista haaveistani, jos meillä olisi ollut muuten hyvä henkinen yhteys. Mutta kun se oli aika poikki, ja molempia lähinnä ärsytti se toinen ihminen samassa talossa, vaikkei edes juuri riidelty tai mitään. Tuntui vaan, että tuo vieras ihminen pyörii mun nurkissa ja häiritsee. Niinpä päädyimme sitten eroon minun ollessani 50, ja miehen 48. Paras päätös ikinä ollut molemmille.
Vierailija kirjoitti:
"Tuskin se ikä ratkaisee milloin ja miksi erotaan. "
Elämänvaihde kyllä lisää riskiä, ja tietyssä mielessä ikäkin - juuri viisikymppisenä moni tajuaa, että nyt pitäisi järjestää elämänsä niin, että se olisi mieleistä eläkevuosiin mennessä. Osalla siihen kuuluu sen pohdinta, onko nykyinen parisuhde se, mitä haluan.
Huonompikin parisuhde menettelee monella "ruuhkavuosissa", kun ei ole aikaa pysähtyä vain olemaan yhdessä. Näin meilläkin. Oltiin ihan hyvä työpari pyörittämään kotia ja lapsiperhettä. Ei me mitään suhdetamme juuri mietitty, päivä kerrallaan ruuhkavuosista selviten vaan eteenpäin. Ei se ollut kamalaa mitenkään. Kuitenkin kun lapset kasvoi isoiksi, tilanne muuttui. Ei ollut enää sitä jatkuvaa loputonta TO DO listaa, vaan oli lopulta aikaa rauhoittua olemaan kahden ja nauttimaan elämästä. Paitsi että, me huomasimme, että meillä on lähinnä vaivaannuttavaa yhdessä. Ei ole mitään puhuttavaa, ei mitää
Tämä kuulostaa kypsältä erolta, ei kaunoja vaan toteamus erilleen kasvamisesta, ja sekin vielä lämmittely-yritysten jälkeen. Miten kävi, lähdittekö toteuttamaan unelmianne, suurkaupunkiin ja maalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun molemmat muuttuvat menopaussin takia niin ymmärrän että avioero käy mielessä.
Hormoneilla on iso vaikutus naisten ja miesten elämään kun väsymys, ärtyneisyys ja kuumat aallot saavat vihaamaan kumppaniaan.
Taitaapa olla harvassa tällaiset hormonaaliset erot. Kyllä ne on yleensä ihan harkittuja juttuja, ja taitaa erittäin harva keski-iän eroaan katua. Itselleni eroaminen viisikymppisenä oli tie vapauteen ja oman näköiseen elämään. Vaikka mies ei sitä sillloin tiennyt kun eropaperit jätin -hän ei olisi halunnut erota- hänkin on myöhemmin huomannut, että oli hyvä asia. Hän päätyi etsimään itselleen nuoremman vaimon, ja elää nyt uutta lapsiperhe-elämää. Minä taas toteutan monia haaveitani, jotka olivat jääneet toteuttamatta kompromissina miehen erilaisia toiveita kohtaan. Itse en enää halua miestä lainkaan, tuskin loppuikänäni. Tässä vaiheessa elämää rakastan vain elää vapaana kuin taivaan lintu.
Toinen miettimisen paikka on, kun molemmat jäävät eläkkeelle ja ruvetaan olemaan yhdessä 24/7. Silloin pysähtyy miettimään onko tuo toinen se ihminen jonka kanssa haluan elää lyhyen (tai pitkän) loppuelämäni. Meidän kohdallamme näin oli ja on edelleen, mutta ymmärrän ihmisiä jotka eroavat eläkepäivien alettua.
Aika sama stoori kuin no.33. Miehestä tuli aivan yllättäen "tietyn" puolueen fanaattinen kannattaja. Ihan kuin olisi tullut uskoon. Aloin ihan pelkäämään tätä ihmistä. Se oikeastaan jo riitti eropäätökseen. Mutta sen lisäksi mies halusi muuttaa syrjäseudulle ja siis ihan jonnekkin jorpakkoon ja ränsistyneeseen isoon maataloon. Ajatus oli mielestäni aivan päätön, koska ei tässä enää nuorennuta. Tuli vaan paniikki pois.
N.54
"Tämä kuulostaa kypsältä erolta, ei kaunoja vaan toteamus erilleen kasvamisesta, ja sekin vielä lämmittely-yritysten jälkeen. Miten kävi, lähdittekö toteuttamaan unelmianne, suurkaupunkiin ja maalle?"
Minä olen jo niitä toteuttanut, hakeuduin työhön jossa saa tehdä 100% etätyötä ja muutin synnyinseudulleni saaristoon omaan taloon. Otin myös kaverikseni koiran, kivan länsiylämaanterrierin. Elän juuri sellaista hygge-elämää, josta haaveilinkin, ja mulle varsinkin tuo etätyö on ollut uskomaton stressin poistaja.
Ex-puoliso ei ole mihinkään lähtenyt kuitenkaan, kyllä se Redditissä kovasti tuntuu harkitsevan, milloin kyselee Yhdysvaltoihin, milloin Irlantiin tai Belgiaan muuttamisesta. Mutta jos veikata pitäisi, veikkaisin ettei se koskaan muuta. Varsinkaan, kun se myös toisaalta ilmeisesti haluaisi jostain ns. kehitysmaasta itselleen uuden nuoremman puolison, ja jos se siihen prosessiin lähtee, niin ei se lähteminen välttämättä niin helppoa olekaan kun pitäisi saada Suomeenkin se oleskelulupa ensin.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin aiemmassa parisuhteessani, että kunhan lapset kasvavat aikuisiksi niin lähden menemään. Parisuhde oli mielestäni retuperällä ja olin siinä enää vain lasten takia. Puoliso otti sitten kuitenkin eron, mikä oli lopulta itselleni aikamoinen onnenpotku vaikka lapsia kävikin aluksi hyvin paljon sääliksi. Nyt elän uusperhearkea uuden puolison kanssa, ja kun parisuhde toimii hyvin ja molemmat panostavat siihen vaikeuksienkin keskellä niin ei ole lähtöaikeita, vaan näen että nyt keskitytään lapsiin ja kun he ovat aikuisia, niin meillä on koko loppuelämä edessä kahdestaan.
Sanoisin siis että jos ero tulee kuopuksen 18-vuotispäivänä, niin kyse ei aina ole mistään uutuudenviehätyksestä, vaan taustalla voi olla jopa 18 vuotta kestänyt tyytymättömyys parisuhteeseen, jota ei ole aiemmin tuotu esiin koska ei ole haluttu erota lasten takia.
Kyllä se tuo viimeinen on ainakin täällä. Koko perheprojekti oli jonkinmoinen virheliike, mutta kyllä se nyt velvollisuudentunnosta tai umpimielisyyttäni suoritetaan loppuun vaikka väkisin. Sitten palataan taas omaan vapaaseen elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten villitykset johtuvat yleensä Andropaussista. Alkoholi ja ylipaino pahentavat oireita.
Miksi miesten oireista ei keskustella julkisuudessa vai onko asia vielä tabu miehille?
Andropaussi toki on totta, mutta ei ne villitykset pääosin siitä johdu (niitähän on naisillakin, eikä ne mistään menopaussista johdu heilläkään), vaan psyykkisistä asioista. Viisikymppisenä nyt moni meistä arvioi uudelleen, ehkä vielä viimeisen kerran, sitä että miten tämä elämä on mennyt, onko omien toiveiden mukaan, ja tajuaa että nyt on viimeiset mahdollisuudet tehdä oikeasti isoja repäisyjä. Tässä prosessissa osa päätyy siihen, että nykyinen parisuhde ei ole sitä mitä haluan. Niin tein minäkin. Lisäksi muutin ulkomaille, toteutin lopulta nuoruuden haaveeni, joka oli estynyt perhe-elämän takia aiemmin, kun puo
Olet itsekäs sontaläjä. Toinen ihminen ei merkinnyt sinulle mitään. Sanoitko monta kertaa ex-puolisollesi rakastavasi tätä? Rakkaus ei nimittäin ole kuvailemasi kaltaista, olisit pysynyt poikamiehenä äläkä olisi tuhonnut toisen ihmisen elämää käyttämällä tätä omiin tarkoituksiisi, kun tarpeesi täyttyivät nakkasit "rakastamasi" ihmisen menemään, koska itsekkyys!
Tuo on kyllä niin syvältä ja itsekästä. Onko tullut mieleen että sillä toisella osapuolella olisi myös oikeus löytää itselleen oikea rakastava kumppani? Jos pysytään yhdessä lasten vuoksi tulee sen olla yhteinen päätös ja molempien tietää missä mennään.