Vaikeat, etäiset sisarussuhteet ja heidän toiveensa lähetyä

Olemme jo keski-ikäinen sisaruskatras, minulla pian aikuiset lapset. Olemme kasvaneet erillämme, koska meidät otettiin huostaan pieninä ja sijoitettiin eri laitoksiin/perheisiin, näin ollen varsinaista sisarussuhdetta ei koskaan muodostunut. Mitään yhteyttä ei sijoituspaikkojen välillä pidetty eivätkä vanhempamme siitä huolehtineet. Myöskään emme aikuisiällä ole luoneet välejä vaan kasvaneet täysin erilleen. Maantieteellistä välimatkaa on satoja kilometrejä.

Kun sain lapsia, yritin pyytää siskoa ja veljeä kummeiksi, lasten varjolla luoda tiiviimpää sidettä ja sukua ylipäätään. Sisko ei vastannut mitään ja veljen kommentista en ymmärtänyt halusiko hän vai ei. Lopulta kumpikaan ei tullut ristiäisiin. Sen jälkeen on toivoteltu satunnaisesti joulut ja juhannukset. Sisko lähetti yhden kerran pienen muistamisen esikoiselleni tämän ollessa vauva, mutta he eivät edes tiedä kuinka monta lasta minulla on, nimiä tai sukupuolia.

Nyt olen saanut siskolta ja veljeltä viestejä, kuinka ovat perheettömiä ja yksinäisiä. Molemmat lähettävän facebookissa surumielisiä laulunsanoja minulle, minkä koen erikoisena ja osin ahdistavana. Heidän toiveenaan olisi, että voisimme nyt luoda sisarussuhdetta ja alkaa tavata aikuisten kesken. Siskon mukaan sisarussuhde on elämän pisin ja tärkein suhde ja siksikin minun tulisi nyt pitää enemmän yhteyttä heihin. Koen tämän syyllistävänä ja painostavana, enkä ole vastannut enää mitään.

Nyt isäkin (alkoholisti, en ole kuullut hänestä yli 10 vuoteen...) laittoi viestiä että pitää olla sisarusten kanssa tekemisissä enemmän. Tulee reaktio että jättäkään minut lopultakin rauhaan. Mitä te ajattelette, miten minun pitäisi tässä toimia.