Muita jotka tekivät ihan väärän valinnan opintojen suhteen?

Mulla just päinvastoin kuin numero 16. Opiskelin alaa, jossa ei hirveästi ihmisiä tarvitse nähdä ja saa puurtaa yksin paljon, tehdä itsenäisiä päätöksiä jne. Luulin, että tällainen sopisi minulle, mutta kappas, tajusin kaipaavani vuorovaikutusta, ihmisten auttamista ja ylipäätään ihmisläheisempää työtä. Olen aina ollut ekstrovertti, mutta opiskelupaikkaa hakiessa tuntui, ettei ihmisläheinen työ kuitenkaan ole mun juttu. Rajansa kaikella, en minäkään nauti jatkuvista ryhmätöistä joita tuntuu olevan joissakin tutkinnoissa ihan koko ajan. Ehkä sellanen vaihtelevuus yksin olon ja vuorovaikutuksen välillä olisi itselleni paras. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tunnustan. En osannut ajatella palkkatason merkitystä ollenkaan enkä kovin hyvin myöskään työn kuormittavuutta ja nyt 49 - vuotiaana noin kolmannen burn outin jälkeen olen vihdoin ymmärtänyt että mun on pakko vaihtaa alaa tai ainakin vähentää työtuntimäärääni. Miten, se onkin vähän vaikeampi kysymys. 

Miten ihmeessä voi saada kolme burn outia  ja mikä ihme  siinä työssä aiheuttaa sen.Eikö työssä pysty yhtään rajaamaan työtä vai mikä.

Täällä yksi tolvana, joka päätti jatko-opiskeluista opiskelukaupungin mukaan. En halunnut Turkuun opiskelemaan ja valitsin alan, joka ei kiinnosta pätkääkään... eikä ole niin työllistäväkään.

Teen nyt sitten itselleni lähes sopimattomalla alalla pätkiä. Olen työssäni keskinkertainen, mutta inhoan jokaista päivää, kun duunissa olen. Mietin jo siivoamaan lähtemistä, mutta saahan tuosta nyt vähän paremmin palkkaa.

Onnekkaita ovat he, joilla on selkeä suunta jo nuorena ennen kuin opiskelupaikkoja edes valitaan. Näillä tuntuu olevan asiat hyvin vielä vuosikymmenien päästä. Sitten kun on tällainen, ettei ikinä ole tiennyt. On opiskellut sitä ja tätä ja tehnyt yhtä sun toista, eikä vielä viisikymppisenäkään tiedä, mitä loppuelämänsä tekee. Ainoa mikä on käynyt selväksi on että mitä ei ainakaan aio tehdä. 

Luin aineenopeksi varman työpaikan toivossa. Töitä on riittänyt, mutta persoonani on tähän hommaan aivan väärä ja koko ajan mennään jaksamisen äärirajoilla. Lisäksi nyt kun työvuosia alkaa jo olla takana, myös kehno palkkakehitys on alkanut harmittaa. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että ylipäänsä on töitä, mutta en jaksaisi viettää kaikkea vapaa-aikaani itkuisena sohvan pohjalla. Alanvaihto on suunnitteilla, mutta opintojen rahoitus tai energian löytäminen työn ohella opiskeluun on vielä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Luin aineenopeksi varman työpaikan toivossa. Töitä on riittänyt, mutta persoonani on tähän hommaan aivan väärä ja koko ajan mennään jaksamisen äärirajoilla. Lisäksi nyt kun työvuosia alkaa jo olla takana, myös kehno palkkakehitys on alkanut harmittaa. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että ylipäänsä on töitä, mutta en jaksaisi viettää kaikkea vapaa-aikaani itkuisena sohvan pohjalla. Alanvaihto on suunnitteilla, mutta opintojen rahoitus tai energian löytäminen työn ohella opiskeluun on vielä vaiheessa.

Itse mietin muutamia vuosia sitten vielä luokanopettajaksi tai aineenopeksi opiskelua, mutta eniten mietitytti kasvaneet luokkakoot ja yleinen rauhattomuus. En myöskään tykkää siitä, että jo perusopetuksessa on niin paljon digi sitä ja digi tätä, vaikka parikymppinen z-sukupolven edustaja olenkin. Kiinnostaisi kuulla, onko noi minun mielikuvat oikeasti linjassa nykypäivän koulumaailman kanssa ja mitkä asiat sinä koet raskaiksi sun työssä?  Millainen persoona mielestäsi sopisi työhösi, jos koet itselläsi olevan siihen vääränlainen persoona?

Up