Kummilasten välinpitämättömyys

Vierailija kirjoitti:

Oon 35v mies, mulla on kaksi kummitätiä. Toinen oli viimeksi paikalla mun ristiäisissä, ja sylikummi 10v-synttäreillä. itse oon laittanut mutsin kanssa joulukorttia, myöhemmin tekstiviestiä kun puhelimeen ei vastattu, on jaettu osoitteenmuutokset ja muuttuvat numerot. Eikä pihaustakaan. Ei tulisi nykyään enää mieleenkään ottaa yhteyttä, enkä varmasti ole kokemukseni kanssa ainoa. kun vanhemmat valitsee kummeja, niin ois fiksumpaa valita kummit mielummin lähipiiristä (siis tyyliin suvusta) kuin jommankumman vanhemman kavereista jotka vanhempien mahdollisen eron tullessa jää helposti kokonaan elämästä pois. 

Minkälainen mies vollottaa vielä aikuisenakin, kun kummit oli hänelle pettymys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon 35v mies, mulla on kaksi kummitätiä. Toinen oli viimeksi paikalla mun ristiäisissä, ja sylikummi 10v-synttäreillä. itse oon laittanut mutsin kanssa joulukorttia, myöhemmin tekstiviestiä kun puhelimeen ei vastattu, on jaettu osoitteenmuutokset ja muuttuvat numerot. Eikä pihaustakaan. Ei tulisi nykyään enää mieleenkään ottaa yhteyttä, enkä varmasti ole kokemukseni kanssa ainoa. kun vanhemmat valitsee kummeja, niin ois fiksumpaa valita kummit mielummin lähipiiristä (siis tyyliin suvusta) kuin jommankumman vanhemman kavereista jotka vanhempien mahdollisen eron tullessa jää helposti kokonaan elämästä pois. 

Minkälainen mies vollottaa vielä aikuisenakin, kun kummit oli hänelle pettymys?

Neitimäinen mies.

Koko kummi käytäntö lienee ennen ollut hätävara jos vanhemmille käy jotain. Kummin tehtävä mihin sitoutuu on aika iso, sitä ei aina ajattele. Nykyään se on muotomeno ja luterilainen pakko. Helluntailaisissa on henk.tukena koko seurakunta. Siis periaatteessa. Tuli sitten koettelee kenen rakennus kestää kun pitäisi omastaan tai edes liiastaan antaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lopettanut konfirmaatioon kummilasten muistamisen. Enpä ole odottanutkaan , että kummilapset jotenkin minua muistaisi.

Sama juttu. Oman kummitädin kanssa soiteltiin silloin tällöin. Tosin kummius ei siihen liittynyt mitenkään, vaan sukulaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa aikuinen, jolla ei ole minkäänlaisia kummeja ikinä ollutkaan?? Koko kummijuttu on itselle täysin outo instituutio. 

Et ole, olen aina ihmetellyt kuka ryhtyy moiseen "virkaan" ihan on vapaaehtoista, miksi valittaa?

En kyllä edes tiedä ketkä mun kummeja on. Toisen etunimen tiedän, mutta ei mitään hajya sukunimestä tai miltä näyttää.

Mulla on useampi kummilapsi. Muistan heitä nimipäivät, syntymäpäivät, valmistujaiset..Osa yli 20-vuotiaita, osa alle. Olis kiva edes saada tekstiviesti tai vastaava jouluna tai syntymäpäivänä. Mutta ei. 

Nythän monen kuuskymppisen nuukan ihmisen pitää alkaa tuossa iässä pedata omaishoitajaa jostain sukulaisesta.

Kuvio paistaa jo niin pitkälle että modernit nuoret eivät haksahda elinikäiseen velvoitteeseen joka on reliikki jäänne.

Mun kummitätiä piti aina liehakoida ja pokkuroida ja jopa valehdella, että onpa ihania lahjoja. Nyt aikuisena en todellakaan pidä yhteyttä. Kunnioitus ja aito välittäminen ei synny pakon kautta.

En ole tavannut kummitätiäni kuin joskus ennen koulun alkamista. Koskaan ei olla vierailtu tai muistettu toisiamme, vaikka ollaan ihan sukulaisia. 

On niitä nuorempiakin. Mul on kohta 22- v kummipoika, joka ei 2: n nuoremman veljensä kans ole IKINÄ ostanut yhtään joulu- yms lahjaa, ja kumminkin he saavat paljon enemmän turhia lahjoja. Eivätkä he ole koskaan laittaneet edes korttia. Siis ns yksinään, ilman vanhempiaan. Sitä se ns vapaa kasvatus teettää. 

Kummilasten välinpitämättömyys johtuu kummien välinpitämättömyydestä. Kummilapset eivät ole itse valinneet kummejaan. Eikö kummeilla ole kummilapsilleen muuta annettavaa kuin syntymäpäivä- ja joululahjat?

Vierailija kirjoitti:

No tämä vanhentunt pakkopulla riitti voitaisiin jo lopettaa. Olit nyt jonkun kummi tai et, soitatko sinä ihmiselle jonka kanssa et ole ollut missään tekemisissä 30 vuoteen? Kovasti tämä turhake systeemi herättää edelleen tunteita puolin ja toisin, ihmettelen!!

Minulla pienen nikottelun jälkeen riitti rohkeus olla valitsematta kummeja lapsilleni. Olisivat joka tapauksessa olleet ns. siviilikummeja, kun emme kuulu kirkkoon.

Turhaa ihmisten kiusaamista koko kummius nykypäivänä.

Jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, kieltäytyisin kummiudesta, koska koko jutusta on jäänyt aika ikävät muistot. Pidin yhteyksiä, järjestin sekkailuja ja hauskoja juttuja ja muistin jouluisin ja syntymäpäivinä. Mistään en saanut kiitosta tai oikein mitään reaktiota, joten päätin lopettaa muistamisen ylioppilasjuhliin. Aikanaan suhtauduin kummilapseeni lämmöllä, mutta nykyään ei kyllä enää kiinnosta, mitä hänelle kuuluu.